Sielu suihkuun
Taiteen eri muodot tulkitsevat tunteita ja kehittävät empatiakykyä.Taide mielletään monesti etäiseksi ja vaikeaksi asiaksi, jota löytyy taiteelle pyhitetyistä laitoksista tai tapahtumista. Taide on kuitenkin paljon moni-ilmeisempi ja läheisempi elämänsisältö. Kun radiosta tai kuulokkeista kuuluva laulu laittaa hyräilemään, kun lehden sivuilla ollut runonpätkä ilahduttaa tai vaikuttava elokuva nostaa kyyneleet silmiin, kyseessä on taide-elämys.
Taiteen eri muodot hoitavat ja kehittävät tunne-elämäämme. Ne voivat tarjota samaistumisen kohteita: tuollekin on tapahtunut samaa kuin minulle. Tarinan henkilöstä saattaa tulla itselle kuin läheinen ystävä tai voimahahmo, joka kulkee mukana. Taiteen eri muodot tulkitsevat tunteita ja kehittävät empatiakykyä.
Ja jos jokin taiteen muoto auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin tai kohentamaan ihmissuhteitamme, kyseessähän ei ole mikään turhake. Taide on tärkeää.
Teatteria sanotaan taiteiden kuninkaaksi, eikä syyttä. Onhan sillä taiteen kaikki keinot käytettävissään. Näytelmä voi sulattaa yhteen kirjallisuuden, ohjaajan ja näyttelijöiden työn, musiikin, tanssin ja kuvataiteet. Parhaimmillaan näytelmän päättyessä tulee tunne, että sielu kävi suihkussa.
Kesäteatterien luvatussa maassa jotkut ovat sitä mieltä, että kesäteatterin pitää välttämättä sisältää kaksimielisiä vitsejä ja juoppojen toilailua. Olen eri mieltä. Myös kesällä ihmisille pitää tarjota jotain muuta kuin halpaa naurua.
Lapinlahdella toimivan Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterin parhaimpia katsojamenestyksiä ovat olleet paikalliseen historiaan liittyvät näytelmät. Jopa vaikeaksi arveltu aihe, herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kasvutarinaa kertonut Hunajan pisara veti väkeä. Matti Pajulan kirjoittamaa näytelmää on esitetty kolmena kesänä.
Ylihuomenna Alapitkän kesäteatterissa saa ensi-iltansa Jaetun maan lapset. Sekin sai viime vuonna niin hyvän vastaanoton, että jatkuu taas. Näytelmä kertoo maaseutumme suuresta murrosajasta, karjalaisten asuttamisesta. Sain kirjoittaa näytelmän ja toivotan katsojat lämpimästi tervetulleiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
