Untuvikkolajittelijat Mio ja Masao Ishikawa, Seinäjoki Tipun perään katsojat

Tiput putoavat liukuhihnalta Mio (vas.) ja Masao Ishikawan eteen ja he poimivat ne siitä käsiinsä ja lajittelevat suku- puolen mukaan eri laareihin. Kuva: Riitta Mustonen 

”Juuri munasta kuoriutuneet tiput tulevat liukuhihnaa pitkin laariin eteemme, josta poimimme ne yksitellen ja tarkistamme peräpäästä, onko tipu kana vai kukko. Työ sujuu lähes automaattisesti: tipu käteen, ruikauta uloste rasiaan ja paina perää, niin näet sukuelimistä, kumpi sukupuoli on kyseessä. Kukot oikeaan laariin, kanat vasempaan.

Kukon ja kanan ero on tosi pieni, mutta silmä harjaantuu näkemään sen. Kukon peräaukko on vähän turvonneempi kuin kanan, niin kai sen voisi sanoa.

Opiskelimme mieheni Masaon kanssa lajittelijoiksi Japanissa. Koulu kesti viisi kuukautta, ja sen jälkeen harjoittelimme puolitoista vuotta hautomossa.

Tutustuimme toisiimme opiskeluaikana, ja kun olimme valmistuneet, tulimme töihin ensin Ruotsiin ja kahdeksan vuotta sitten Suomeen.

Koulun jälkeen meillä oli testi. Tipun sukupuoli piti osata erottaa 95 prosentin tarkkuudella. Lajittelunopeus oli silloin noin 700 tipua tunnissa.

Nyt lajittelemme 1 200 tipua tunnissa, Masao joskus jopa 1 300. Hän on tosi nopea. Jos en osaa erottaa sukupuolta, heitän linnun Masaolle, sillä hän on niin tarkka. Erikoislajittelija! Meillä on eri silmät.

Tähän pitää harjoitella paljon, että oppii, vaikka työ onkin tosi yksinkertaista. Alussa sormenpäät olivat verillä ja kynnet rikki, mutta eivät enää.

Tykkäämme tästä työstä, koska nainenkin voi tehdä tätä vanhaksi asti, ja voimme työskennellä yhdessä. Eikä minun tarvitse tehdä töitä kuin kahtena päivänä viikossa. Masao käy lajittelemassa broilereita Maskussa, joten hän työskentelee enemmän, jopa neljä päivää viikossa.

Meille jää paljon perheaikaa. Meillä on 1- ja 3-vuotiaat pojat, ja on kiva olla heidän kanssaan kotona.

Tämä työ vaatii sorminäppäryyttä ja hyvää näköä, mutta kai tätä kaikki ihmiset voisivat tehdä, jos vain harjoittelisivat. Untuvikkolajittelijoita on Suomessa alle kymmenen. Jostain syystä olemme kaikki aasialaisia.

Aloitamme työpäivän Länsi-Kalkkunan hautomossa Jalasjärvellä aamulla jo kuudelta ja työskentelemme kuusi tuntia, yleensä maanantaisin ja torstaisin. Tipujen on ehdittävä saman päivän aikana kasvattamoihin.

Puhtaus on todella tärkeää. Tulemme työpisteeseen joka kerta suihkun kautta ja vaihdamme puhtaat vaatteet ja työkengät. Masao käyttää hengityssuojainta, sillä tämä on aika pölyistä hommaa.

Työn ainoa huono puoli on, että koska untuvikkoja syntyy joka viikko, meidän on vaikea pitää pitkää lomaa. Olisi kiva käydä näyttämässä lapsia mummoille Japanissa. Tänä vuonna hautomomestari yrittää järjestää meille kunnon kesäloman, että pääsemme matkalle.

Meistä on mukava asua Suomessa. Ostimme juuri omakotitalon, jota remontoimme. Japanissa talot ovat kylmiä, samoin autot, kun niissä ei ole lohkolämmittimiä. Suomessa on talvellakin lämmintä taloissa ja autoissa.

Vapaalla Masao valokuvaa paljon ja liikumme luonnossa.

Aiomme jatkaa tätä työtä eläkkeelle asti ja jäädä Suomeen. Perustimme kuusi vuotta sitten yhteisen firman, Maio Oy:n. Teimme itse kaiken siihen vaadittavan paperityön. Ei se ollut vaikeaa – onhan meillä sanakirja.

Yksi unelma meillä on: haluaisimme lajitella Angry Birdsejä.”

RIITTA MUSTONEN