Pyhä lehemä!

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Ralli radalla

Lehmän katse on lempeä ja samalla ylväs. Hänen majesteetillinen olemuksensa tietää arvonsa ja paikkansa tässä yhteiskunnassa. Ylväys tulee esiin päättäväisyytenä, pienenä leuan nostona ja itsetietoisuutena. Silti nuo tummat silmät ovat täynnä ymmärrystä ja jumalallista anteeksiantoa.

Kun nauta käyskentelee kadulla, on hänellä lupa tehdä mitä lystää. Syödä roskaämpäreistä, puutarhoista, kiehnata vaikka kaupassa. Autot väistävät, liikenne pysähtyy, kun hänen ylhäisyytensä astelee tien poikki.

Jos kaupunkielämä alkaa tympiä, voi tuo jumalsorkka suunnata kohti merenrantaa. Siellä on aina alamaisia, jotka pällistelevät ja ihmettelevät sarvipäiden kyseenalaistamatonta valtaa ja heidän mielihalujaan.

Sorkat uppoavat kuumaan hiekkaan, punaisia mattoja ei kuitenkaan näy.

Tämän maan viljavuuden ja ylläkylläisyyden äidit tallustavat laumana kohti aurinkotuoleja ja rantaravintoloita. Länsimaalaiset, nuo hiestä kiiltävät sianpunaiset alamaiset, kohahtavat, ällistyvät ja lopulta vain hymyilevät huomatessaan, kuinka pieni ihminen tässä maassa onkaan.

On parempi alistua hännänheiluttajien arvon alle kuin aloittaa länsimainen valittaminen lehmänjätöksistä aurinkorannalla. Mereen se sonta huuhtoutuu, sinne se on sulanut jo tuhansia vuosia. Kun aristokraattinen kulkue sonneineen, hiehoineen ja vasikoineen kulkee pitkin rantaviivaa auringon hukkuessa mereen, tuntee valkoihoinen turisti sydämessään: tässä menevät viisaat kuninkaat. Tämä hallitus ei lahjuksia kaipaa, ne omistavat jo kaiken.

Jos utare-prinsessa tai mulukku-prinssi nukahtaa ikiuneen vanhuuttaan, sitä ei todellakaan teurasteta. Nauta haudataan sorkkineen päivineen hautaan, koruttomasti monttuhun.

Lihaa ei syödä, nahkaa ei käytetä. Lehmän eläessä kaikki eritteet otetaan kuitenkin tarkasti talteen. Maito on pieni osa hallitsijan antamasta hyvästä. Maitoa ei paljoakaan heru. Naudat eivät ole suomalaistankkereita. Lemmut ovat siroja, luisevia ja isoosarvisia.

Jos maitoa ei tulekaan, sontaa ja virtsaa piisaa. Näitä kahta herkkua ei heitetä tunkiolle mätänemään. Nuo liukkaat liukumiinat ja kullankeltainen kusi ovat rohtoja, joita alamaiset käyttävät. Lannasta tehdään tiiliä, prikettejä, kosmetiikkaa, lääkkeitä, seiniä ja lattioita.

Sametinpehmeällä lantalattialla uni maistuu kuulemma parhaalle. Lehmän lannassa on myös antibioottisia, parantavia voimia. Kun sekoitat lehmänjätöksiä mustapippurin ja kuminan kanssa, saat siitä oivaa kotihammastahnaa. Eräät uskonlahkot pesevät jopa astiansa sonnassa.

Kusi se vasta eliksiiri onkin. Sivele sitä keholle ja hiuksiin. Täällä ihmisillä on kymmenen kertaa paksumpi tukka kuin suomalaiskollegalla. Virtsasta valmistetaan myös virvoitusjuomaa, coca colan kaatajaa, raikasta, virkistävää ja kaiken parantavaa. Ei hullumpi juoma. Tervetuliaisjuoma vailla vertaa!

Kun hallitsijan päivä on pulkassa, on aika tallustella kohti kotia. Nauta elää vasikkuutensa kotona, joko sisällä tai pihatallissa. Sen jälkeen lemmu vapautetaan. Joka ilta se silti suuntaa kohti koti navettaa.

Hallintopäivänsä jälkeen nupupää nukkuu yönsä, saa apetta ja suunnittelee seuraavaa hallintopäiväänsä.

Kyllä! Intia ja hindu-uskonto ovat lehmien paratiisi, jokaisen maidontuottajan unelmamaa.

Täällä lehmä on ansaitsemassaan asemassa. Se on arvokas, runsauden ja hedelmällisyyden symboli, pitkäripsinen, lempeä ja kaiken antava – son pyhä lehemä!

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen kitaristi.