Puhuva sammakko oli varmempi bisnes

Liha-alan ongelmat jatkuvat. Tunnelma on kireä. Tämä näkyi myös Pellervon seminaarissa viime viikolla. Tampereella koolla oli tuottajien osuuskuntien väen lisäksi lihatalojen ja kaupan johtoa.

Lihatilat ovat pahoissa vaikeuksissa. Tuottajalle muusta ketjusta jäävillä jämillä ei tuotantoa pyöritetä – saati kehitetä.

Tuottajien mitta täyttyi syksyllä. Tunne on, ettei hätää ymmärretä tai haluta ymmärtää. Syytökset sekä lihataloja että kauppaa kohtaan kovenevat.

Tuottajat ihmettelevät, mikseivät lihatalot saa puristettua kaupalta hinnankorotuksia ja siten parempaa tilityskykyä tuottajille. Kauppaa syytetään vahvan markkina-asemansa väärinkäytöstä.

Kaupan asemaa on tutkinut Kilpailuvirasto, ja myös lainsäätäjä on siihen puuttumassa.

Kauppa on loukkaantunut. Päivittäistavarakauppa ry:n uusi toimitusjohtaja Kari Luoto syytti Tampereella MTK:ta selkään ampumisesta. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila oli tulkinnut, että S-ryhmä paljastaa syntinsä kilpailulain muutosta vastustamalla.

Kari Luodon mielestä olisi ollut mukavampaa, että MTK julkisen arvostelun sijasta olisi pyytänyt kauppaa samaan neuvottelupöytään ongelmia ratkomaan.

Tästä arviosta ei MTK:n toinen puheenjohtaja Mauno Ylinen pitänyt. Ylinen ei peitellyt turhautumistaan, kun hän selitti Luodolle, että neuvotteluihin kauppaa on koetettu turhaan saada jo viiden vuoden ajan.

Luoto muistutti, ettei kauppa neuvottele ruuan hinnasta viljelijöiden vaan elintarviketeollisuuden kanssa. Ja tässä Luoto oli tietysti oikeassa.

Tuottajien hätä on kuitenkin siinä pisteessä, että he neuvottelevat tai esittävät vaatimuksia niin kuin parhaaksi näkevät. Tulilinjalla ovat niin kauppa, teollisuus kuin poliitikotkin.

On mahdollista, että viesti maatalouden ahdingosta on mennyt kaupalta ohi. Voiko kauppa olla perillä kaikkien sille tavaraa toimittavien yritysten tilasta? Tai niiden vielä lukuisempien alihankkijoiden?

Tuskin. Vaikka luultavasti olisi juuri nyt kaupan omakin etu kantaa vastuuta kotimaisesta ruuantuotannosta.

Markkinoiden laki on kova. Siitä Tampereen seminaarissa muistutti Kilpailuviraston erikoistutkija Tom Björkroth.

Jokainen ottaa markkinoilta sen, minkä taidoillaan saa. Kilpailuviraston tehtävä on valvoa, että niin tapahtuu. Toimivassa kilpailussa heikoimmat karsiutuvat. Se takaa tehokkuuden.

Toisaalta Kilpailuviraston on varmistettava, että kilpailurakenne on terve. Juuri siksi virastoa kiinnostaa ruokaketjun rahanjako.

Tuottajien heikkoa markkinavaltaa tuskin korjataan Kilpailuviraston määräyksellä tai lakeja säätämällä. Tuottajien on itse taisteltava osastaan markkinoilla.

Kauppaa tai tuottajien itsensä omistamia pörssin lihatalojakaan ei pidä ujostella. Nekään eivät tule luopumaan hintaosuudestaan vapaaehtoisesti.

Britannian tie voi odottaa myös Suomen liha-alaa.

Britanniassa säädettiin jo 1990-luvulla muuta Eurooppaa tiukemmista eläinsuojien vaatimuksista sikataloudessa. Siihen suostuttiin, koska kauppa ja kuluttajat niin vaativat.

Uudet säädökset nostivat kustannuksia ja myös brittiläisen sian hintaa. Kauppa alkoikin ruokkia kansaa Tanskan ja Hollannin possulla.

Kuulostaako tutulta?

Halpatuonti ja sen kääriminen kaupan merkkeihin pudottivat brittien omavaraisuuden sianlihassa 40 prosenttiin. Suomessa mentiin kesällä alle sadan.

Saarivallan sika-alan edunvalvoja Mick Sloyan jakoi alan ahdingon suomalaisten kanssa huumorilla:

Kaksi kaunista naista käveli Britannian maaseudulla. Pienellä kukkulalla heinikosta kuului piipittävä tervehdys.

Toinen naisista nosti käteensä sammakon, joka kertoi olevansa ympäröivät pellot ja vieressä olevan suursikalan omistava farmari. Paha noita oli noitunut hänet sammakoksi.

Kirous poistuisi, jos nainen suutelisi häntä. Sammakko lupasi suudelmasta palkkioksi peltonsa ja tuhannen emakon sikalan.

Nainen hymähti ja pudotti sammakon taskuunsa. Hänen ystävänsä ihmetteli tätä, mutta sai nopean vastauksen.

”Tienaan puhuvalla sammakolla taatusti paremmin kuin emakoilla.”

Sloyanin vitsi nauratti yleisöä. Muuten alan nauru alkaa olla väkinäistä.