Mitä tuli kommentoitua?

Menestys ei tule raviurheilussa ilman äärimmäisen kovaa työtä hevosen hyvinvoinnin eteen, minkä vuoksi kirjoittajan mukaan kadehtimisen sijaan kannattaisi ennemmin iloita toisten puolesta. Kuva: Jaana Kankaanpää

Sosiaalinen media on viime aikoina täyttynyt epämiellyttävästä aiheesta: kiusaamisesta. Sen eri muodot ovat piinanneet myös hevosalalla eikä ainoastaan nuorten keskuudessa. Tämä on todellisuutta, jota ei voi ohittaa.

Sosiaalinen media on tuonut alallemme paljon hyvää. Se on tarjonnut alustan avoimelle keskustelulle, yhteisöllisyydelle sekä verkostoitumiselle. Tämä mahdollistaa myös tiedon lisääntymisen ja kulkeutumisen henkilöltä toiselle. Erilaiset somealustat ovat tuoneet oman osansa siihen, että tietoisuus hevosten hyvinvoinnista ja hevostalouden päämääristä on saavuttanut yhä useamman lukijan.

Sosiaalinen media on tarjonnut valitettavasti myös jotain aivan muuta. Se on mahdollistanut myös madaltuneen kynnyksen kiusaamiselle. Kiusaaminen voi olla joko aivan tietoista tai tiedostamatonta. Ruudun takana voi herätä sietämätön himo kommentoida välittämättä siitä, millä tavalla asiansa ilmaisee. Kun tästä himosta tulee riittävän suuri, kynnys kommentoida ilman suodatinta madaltuu entisestään. Loppujen lopuksi syntyy se kuuluisa paskamyrsky, jonka pysäyttämiseen ei riitä enää mikään voima.

Etenkin anonyymit keskustelupalstat ovat olleet esillä eri somevaikuttajien tileillä, mukaan lukien myös omalla kanavallani Instagramissa. Kuinka helppoa onkaan piilottaa itsensä anonyymin nimimerkin taakse ja kommentoida sieltä käsin toisen epäonnistumista ja onnistumista?

Nuoremman sukupolven on täytynyt ainakin kuulla se jo koulussa opetettu totuus, että mitä nettiin laitat, se nettiin jää. Lähes päivittäin voi törmätä kommentteihin, joiden kirjoittajalta on täysin unohtunut kommenttien pysyvyys, julkisuus sekä ennen kaikkea käytöksen kultainen käsikirja.

Se, miten kohtaamme toisemme virtuaalisessa maailmassa, poikkeaa huomattavasti siitä, mitä se on kasvotusten. Somen välityksellä emme pääse käsiksi eleisiin, ilmeisiin emmekä äänenpainoihin. Aina emme edes voi tietää, mitä asioita kommentoinnin kohteena olevan elämässä on ollut taustalla.

Tämän muistaminen on tärkeää ja isossa roolissa käytöksen kultaisessa käsikirjassa.

Jokainen meistä on joskus epäonnistunut elämässään ja jokainen meistä on joskus onnistunut. Se on osa elämää ja sen kiertokulkua. Tulee hyviä ja tulee huonoja jaksoja. Jokainen hevosihminen tietää, että tämä koskee ehdottomasti myös hevosurheilua. Vaikka tekisit kaikkesi, hevonen ei jokaisella kerralla välttämättä pärjää. Ja kun se pärjää, aivan jokainen tietää myös sen, että tuo menestys on ansaittu. Mikään menestys ei tule ilman äärimmäisen kovaa työtä hevosen hyvinvoinnin eteen.

Sen vuoksi meidän täytyy entistä selvemmin pyrkiä iloitsemaan toisten onnistumisesta - sen sijaan, että kuluttaisimme aikaamme hyppäämällä sosiaalisen median tarjoamissa kanavissa vatvomassa toisen kädetöntä valmentamista tai ohjastajan istumista sen ainoan ajosilmän päällä.

Olisiko aika puhdistaa hevosalan sosiaalista mediaa?

Kun seuraavan kerran kommentoit, mieti edes hetki, mitä kirjoitat ja miksi. Voisiko raivoryöpyn tai tyhjänpäiväisen kitinän hoitaa siistimmin? Puhdista suusi lisäksi myös somesuusi. Näin luomme yhdessä paremman, yhteishenkeä korostavan ilmapiirin. Toisten puolesta iloitseminen ja heidän tukeminen on tie muutokseen, ei haukkuminen ja arvosteleminen.

Seidi Koivusalo

Kirjoittaja pitää suosittua Lähtö hyväksytty -blogia ja samannimistä tiliä Instagramissa.

Lue Koivusalon tarina. Kuntouttajasta tuli kuntoutettava: "Ensin tuntui, että yhtäkkiä viedään kaikki. Sitten huomasin, että se jäikin vain tauolle"