Kirjailija elää luonnon rytmissä
Mari Möröä ei häiritse nurkkiin hiipivä syksy ja lähestyvä talvi, luonnon rytmissä on hyvä tehdä työtä. kuva: Kari Häkkinen16.11.201115:00
Mari Mörö nauttii vuodenaikojen vaihtelusta. Pimeällä näkyvät ihanat tähdet.
Tuhnuinen loppusyksyn päivä saa monen mielen matalaksi, mutta kirjailija-puutarhuri Mari Mörö ei anna periksi apeudelle. ”Tämmönen sumuinen tihkupäivä on hyvä ulkotyöpäivä. Ei ole olemassa huonoja luontopäiviä, vaan se on asenteesta kiinni.”
Luonnon keskellä asuva Mörö nauttii täysin siemauksin kirjailijan ammatin tuomasta vapaudesta työskennellä luonnon rytmissä. ”Saan olla kiinni vuodenajoissa ja vuodeaikojen vaihtelu ja rytmi säätelee omaa päivää.”
Toki luonnon rytmissä elämisessä on puolensa. ”Puutarhuri on sateiden ja hallojen armoilla. Joutuu säitä tarkkailemaan ja niille altistumaan.”
”Meidän kylällä oli kahden vuoden kuivuus, niin että kaivot kuivuivat melkein kaikista kylän taloista. Kaupungissa tämmöiset asia eivät näy, mutta täällä maalla on otettava vaan vastaan kaikki mitä taivaalta tulee”, Mörö toteaa, vaikka korostaa samaan hengenvetoon, että kirjoittajana hän ei kuitenkaan ole samalla tavalla luonnon armoilla kuin maanviljelijät ympärillä. Leipä ei riipu sadosta.
”Raskaampaa ja epävarmempaa olisi olla ruuantuottaja. Minulla on suuri kunnioitus kaikkia alkutuottajia kohtaan.”
Kaamosaikaa kirjailija ei suostu kauhistelemaan. ”Kaikki vuodenajat ovat yhtä mukavia eikä mua pelota pimeät illat. Maallahan pimeys on aika hyytävää, kun täällä ei ole katulamppuja.”
”Ei mua silti pimeys häiritse, täällä näkyy linnunrata ja tähdet. Ja ne ovat ihania. Eihän luonnossa ole koskaan täyttä pimeyttä. Pimeys on vähän niin kuin tulipalo, se pitää ehtiä torjua, ettei se ehdi vallata mielenmaisemaa.”
Oman valonsa pimeyteen tuovat Mörön viherhuoneen lamput, jotka loimottavat pitkän matkan päähän. ”Hamppulamput” ovat herättäneet ympäristössä myös epäilyksiä kirjailijan harrastusten suhteen.
”Joku oli tehnyt minusta ilmiannon. Kun poliisit tulivat pihalle, ajattelin, että ne etsivät vaan jotain rattijuoppoa, tai eksynyttä hirvikoiraa tai sienestäjää. Poliisit totesivat, että yksi hermostunut kyläläinen oli halunnut ilmoittaa poliisille, että täällä kasvatetaan hamppua.”
”Poliiseja nauratti kovasti, kun pyysin heidät katsomaan mun kamelioita ja lehtikaktuksia. Sanoin, että jos kasvattaisin hamppua, niin en olisi niin hölmö, että jättäisin ikkunat vuoraamatta.”
Tuoreimmasta kirjastaan Mörö ei osaa sanoa monesko se on. ”Olisikohan noin kolmaskymmenesviides, joku muu tietää.” Vuosien varrelle mahtuu romaaneja, pakinoita, novelleja, käsikirjoituksia, lastenkirjojakin.
Viime aikoina yhä enemmän puutarhakirjoistaan tunnetun kirjailijan sisällä asuu myös runotyttö. ”Aloitin viisivuotiaana runojen kirjoittamisen, niitä olen tehnyt kaikkina vuosikymmeninä.”
Tuorein kirja on lokakuun lopulla ilmestynyt herkkä ja kaunis lahjakirja Paratiisi, joka lähti Petri Volasen upeista luontokuvista. Mörö kirjoitti runot niihin.
Runokirjasta huokuu rakkaus luontoon, mutta ennen kaikkea Paratiisia lukee rakkausrunokirjana. Mörö on tulkinnasta mielissään. ”Mulle paratiisi on sellainen, että siellä on ihmisiä. Kun ihminen tekee paratiisia, niin ei sitä yleensä kukaan koskaan tee itselleen, sen tekee läheisilleen.”
Niinpä. Paratiisissa asuu rakkaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
