Lukijalta: Metsänomistajille pitäisi maksaa hiilensidonnasta miljardi euroa vuodessa
Metsien hiilitaseen oikea laskenta on oikeudenmukaisuuskysymys, kirjoittaa Kimmo Hantunen.Luonnonvarakeskuksen tutkijat väittävät metsien olevan kasvihuonekaasujen päästölähde. Luonnontilainen ojittamaton suo päästää ilmakehään runsaasti metaania, mutta ojitettu suo päästää ilmakehään vain vähän metaania. Metsien hiilitaseen laskennassa Luke ei ota huomioon ojittamisen seurauksena tapahtuvaa metaanipäästön pienenemistä.
Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC on tärkein auktoriteetti ilmastoa koskevassa päätöksenteossa. Mielestäni Luken hiilitaseen laskennassa ei noudateta IPCC:n ohjeistusta, johon on kirjattu niin sanotun hoidetun maan periaate. Sen mukaan kaikki ihmisen muokkaaman maa-alueen päästöt ja nielut raportoidaan. Hoitamattoman luonnontilaisen maan päästöjä ja nieluja ei raportoida ollenkaan.
Ojitetun suon metaanipäästö alkaa pienentyä vasta ojittamisen jälkeen. Ojitettu suo on IPCC:n ohjeistuksessa määritelty ihmisen muokkaama hoidettu maa-alue, jonka kaikki päästöt ja nielut pitäisi raportoida. Kun Luke jättää metaanipäästön pienemisen pois hiilitaseesta, se ei noudata IPCC:n ohjeistusta.
Suomessa on ojitettuja suometsiä 4,7 miljoonaa hehtaaria. Niiden ojittaminen pienentää metaanipäästöjä hiilidioksidiksi muutettuna 15,86 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä puuttuu Luken hiilitaseesta kokonaan.
Vuonna 2023 Luken hiilitaseen mukaan metsät olivat 1,12 miljoonan hiilidioksiditonnin päästölähde. Kun metsien hiilitase lasketaan oikein siten, että ojittamisen aiheuttama metaanipäästön pieneneminen parantaa hiilitasetta, metsät ovat hiilidioksidiksi muutettuna 14,74 miljoonan tonnin hiilinielu.
Minulle metsien hiilitaseen oikea laskenta on oikeudenmukaisuuskysymys. Vanha enoni on metsänomistaja ja hänen suometsiään on ojitettu lapiolla jo 1930- luvulla. Kun metsät ovat hiilinielu, minun vanha eno ja monet muut metsänomistajat ovat oikeutettuja suuriin päästökaupan korvauksiin.
Vuoden 2024 päästökaupassa yhden hiilidioksiditonnin keskihinta oli 65 euroa, joten viime vuoden hinnoilla laskettuna metsänomistajille pitäisi maksaa päästökaupan korvauksia 958 miljoonaa euroa vuodessa.
Metsien hiilinielu on hyvä uutinen myös vanhojen metsien suojelijoille. Kun metsänomistajalle aletaan maksaa päästökaupan korvauksia hiilinielun ylläpidosta, metsänomistajan kannattaa kasvattaa lisää vanhoja metsiä.
Kimmo Hantunen
kauppatieteiden maisteri
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










