Informaatiosalamasota jyrää kaiken alleen

Hybridivaikuttamisesta on kirjoitettu paljon. Laajempaan tietoisuuteen termi nousi keväällä 2014 Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan. Sen jälkeen asia on pysytellyt enemmän tai vähemmän asiantuntevien artikkeleiden ja keskustelujen aiheena.

Erehdys tai ainakin epätarkkuus on tapa kutsua hybridivaikuttamista vain yhdistelmäksi tietoverkkojen manipulointia ja informaatio-operaatioita. Varsinaisesti termillä tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään erilaisia, toisistaan poikkeavia ja toisiaan täydentäviä keinoja käyttäen ja vastustajan heikkouksia hyödyntäen saavuttamaan tavoitteita.

Keinot voivat olla taloudellisia, teknisiä, poliittisia, kulttuurisia tai sotilaallisia. Niitä voidaan käyttää joko samanaikaisesti tai siten, että ne seuraavat toisiaan. Yhteistä keinoille on, että niitä voi olla hankala tunnistaa ja äkillisestä ilmaantumisestaan huolimatta ne ovat hyvissä ajoin ja tarkkaan suunniteltuja.

Hybridivaikuttamista on ollut läpi historian. Nykyajan termein määriteltynä sillä tarkoitettiin alun perin epätavanomaisia keinoja, joilla kylmän sodan aikaan Vietnamissa ja Afganistanissa resursseiltaan alivoimainen toimija kykeni vastustamaan suurvalta-armeijaa.

Venäläisen kenraali Valeri Gerasimovin vuonna 2013 pitämä puhe päivitti hybridivaikuttamisen käsitteen uudelle vuosituhannelle siirtäessään sissiliikkeiden taktiikat osaksi valtioiden välistä kamppailua.

Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen kirjoittama kirja, Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, on ajankohtainen katsaus paitsi perinteisin sotilaallisin keinoin käynnissä olevaan konfliktiin, myös hybridimenetelmiin.

Hybridivaikuttaminen on kokonaisvaltainen, alati mukautuva ja ketterä tapa saavuttaa päämääriä, mutta erityisesti informaatio-operaatiot ovat panoksen ja tuotoksen suhteessa niin merkittäviä, että niitä voidaan kutsua informaatiosalamasodaksi.

Käsite viittaa tietenkin tehokkaaseen taistelutaktiikkaan, jota Saksan armeija sovelsi toisessa maailmansodassa, ja jolle olennaista oli teoreettisen suunnittelun yhdistäminen tilanteen mukaiseen toimintaan sekä tulen ja liikkeen ennennäkemättömän intensiivinen käyttö.

Myöhemmin myös Israel on jossain määrin käyttänyt salamasotataktiikkaa, mutta yleisesti ottaen se ei nykypäivänä ole enää tarkoituksenmukainen suoran sotilaallisen vaikuttamisen toimintatapa.

Informaatiovaikuttamisen saralla tilanne on toinen, sillä kuten Puistola ja Suhonen osoittavat, internetin, sosiaalisen median ja perinteisen tiedonvälityksen keinoin on mahdollista toteuttaa operaatioita, jotka käynnistyttyään jyräävät alleen kaiken muun.

Informaatiotilan herruus on tietenkin vain välikaista, mutta se voi olla juuri riittävää poliittisen toimenpiteen, alueen haltuunoton tai jäätyneen konfliktin luomiseksi.

Olennaista operaation toteuttamisessa on huolellinen, jopa vuosia aiemmin aloitettu valmistelu, kuten vaihtoehtoisia totuuksia esittelevien sivustojen perustaminen. Näiden sivustojen seuraajakunnan kasvattaminen tapahtuu paitsi osin oikeaa informaatiota jakamalla, myös viihteen ja osallistamisen keinoin.

Sosiaalisen median profiilien luominen tai aitojen profiilien sitouttaminen oman asian taakse ja myötämielisten vaikuttajien löytäminen vakiintuneiden medioiden, puolueiden, kansalaisjärjestöjen sekä tieteen ja taiteen toimijoiden keskuudesta, ovat myös osa keinovalikoimaa.

Tämä ei tietenkään vielä riitä, vaan tarjolla on oltava ennen kaikkea myös sanoma, jota vahvistetaan lukuisiin eri konteksteihin liitetyillä tukitarinoilla. Tällaista, esimerkiksi kansakunnan historiaa tai vallitsevaa todellisuutta virheellisesti uudelleen tulkitsevaa sanomaa toistetaan kohteen hämmentämiseksi, ristiriitojen lietsomiseksi ja yleisen luottamuksen rapauttamiseksi.

Kun maaperä on saatu valmisteltua, voidaan varsinainen informaatiosalamasota käynnistää. Huolellisesti etukäteen laadittujen valeuutisten vyöryä lukemattomilla eri kanavilla höystetään tunteisiin vetovilla pikauutisilla ja iskulauseilla. Tosi ja epätosi sekoittuvat. Kun yhteen valeuutiseen reagoidaan, on kymmenen uutta jo kiertämässä.

On kyseenalaista, onko informaatiosalamasodan ensi-iskua ylipäätään mahdollista torjua. Varmaa kuitenkin on, että sen voima kulutetaan loppuun pitämällä huolta oman tilannekuvan ajantasaisuudesta, viranomaisyhteistyön toimivuudesta, kansalaisyhteiskunnasta sekä tietenkin olemalla tietoinen niistä hybridivaikuttamisen tavoista ja menetelmistä, joiden kohteena me kansakuntana olemme.

Kun yhteen valeuutiseen reagoidaan, on kymmenen uutta jo kiertämässä.