Vanhan ajan rohdoskasvit

Kehäkukasta (Calendula officinalis), humalasta ja sinapista keitettiin ennen apua vaivaan jos toiseen. 1600-luvulla kehäkukilla on lääkitty jopa isorokkoa ja tuhkarokkoa. 

Mäkimeiramia (Origanum vulgare) kasvaa villiintyneenä monella vanhalla, aurinkoisella pihamaalla. Sitä on pidetty noidilta ja käärmeiltä suojaavana taikakasvina, kuten myös yskää parantavana lääkeyrttinä. 

Humala (Humulus lupulus) ja punahattu (Echinacea purpurea) koristavat rohdostarhaa pitkälle syksyyn. Humalan emikäpyjä voi edelleenkin sujauttaa tyynyn sisään parantamaan unen tuloa. 

Saksankirveliä (Myrrhis odorata) pidettiin puhdistavana yrttinä, joka ”lämmitti kylmää ja vanhaa vatsaa”. 

Rohtoraunioyrtin (Symphytum officinale) juurista ja lehdistä keitetyllä hauteella on parannettu luunmurtumia, haavoja ja mustelmia. 

Toisin kuin nykyisin, ei vanhimmissa pohjolan puutarhoissa kasveja vaalittu niiden kauneuden perusteella. Niinpä ei tule mieleen, että talon kulmalla kasvavalla raunioyrtillä tai kasvimaan kehäkukilla olisi sen suurempaa merkitystä.

Monia nykyisiä koristekasveja käytettiin lääkeyrtteinä, jotka takasivat talon väelle terveyttä ja turvaa. Joskus kasvien uskottiin myös tuovan hyvää onnea, miksei tarpeen vaatiessa epäonnea ja harmejakin. Rohtokasvien kasvatuksessa ja käytössä kansaa opastivat etenkin munkit ja papit, jotka omasivat lukutaidon ja saivat käsiinsä kirjoitettua tietoa. Taitavia rohdosten käyttäjiä olivat myös kaiken kokeneet kätilöt ja kansanparantajat, metsäkulmien noidat.

Hyväksi havaitulle rohdolle keksittiin usein monenlaista käyttöä, olihan varsinainen taudin määrityskin hivenen epävarmalla tolalla.

Niinpä esimerkiksi kehäkukkaa käytettiin muun muassa käärmeenpuremiin, maksavaivoihin, suolentoiminnan edistämiseen, haavojen parantamiseen ja tulehdusten hoitoon. Ihovammojen ja ihottumien hoidossa kehäkukkaa käytetään edelleenkin.

Jo 1600- ja 1700-luvuilla monessa pappilassa ja maalaistalossa oli pieni rohdostarha. Yleisesti käytettyjä lääkeyrttejä olivat sinappi, rupuliruoho (akileija), väinönputki, saksankirveli, nokkonen ja katinnauris (malva).

Mäkimeiramia käytettiin yskään, ilmavaivoihin sekä rohtumien hoitoon. Samalla sen uskottiin suojaavan taloa noidilta ja pahoilta hengiltä. Koiruohoa puolestaan käytettiin vatsavaivoihin, merisairauteen ja sisäloisten häätämiseen.

Lääkeyrteistä vaarallisimpia ovat olleet rohtosormustinkukka ja risiini, joita nykyisin pidetään hyvin myrkyllisinä. Jälkeenpäin on selvinnyt, että lääkintään on syntynyt myös puhtaita sekaannuksia, joiden syy on pohjoisen suppeassa kasvilajistossa.

Oppikirjojen kasveja on korvattu milloin samannäköisillä, milloin samalta kuulostavilla lajeilla. Joskus hoidossa onnistuen, joskus taas ei.

Toisin kuin monet nykyisistä mausteyrteistä, kasvoivat vanhat lääkeyrtit varsin korkeiksi ja reheviksi. Niistä saakin komeita ja kestäviä yksittäiskasveja tämän päivän pihamaille. Nukkalehtinen nukula (sydämenvahvistusyrtti), isohirvenjuuri ja rohtoraunioyrtti myös kukkivat komeasti.

Säde Aarlahti