Alle 23- vuotiaiden maksut silloisiin eläkkeisiin
Matti Hietanen kysyi (MT 20.3.), missä on alle 23-vuotiailta peritty työeläkemaksu, joka ei ole kerryttänyt eläkettä.
On totta, että yleisen työeläketurvan alusta 1962 vuoden 2004 loppuun alle 23-vuoden ikäisenä tehty ansiotyö ei kerryttänyt vanhuuseläkettä.
Alun perin lain piiriin pääsemiseen tarvittiin puolen vuoden työsuhde, mikä aleni pian neljään kuukauteen ja aina 1998 asti yhteen kuukauteen.
Lain laatijat katsoivat, että vasta 23 ikävuodesta lähtien tehty työ kerryttäisi vanhuuseläkettä, koska muutenkin nuorille tavanomaisten lyhyiden työsuhteiden takia heitä ei useinkaan vakuutettaisi.
Lisäksi alkuvuosina suuri joukko ihmisiä oli muutenkin työeläketurvan ulkopuolella. Maatalousyrittäjät ja yrittäjät otettiin eläketurvan piiriin 1970 lähtien ja eräät vapaat (freelance) ammatit vasta 1987.
Vuodesta 2005 lähtien työeläkevakuuttaminen ja -kertymä ovat alkaneet yhdenmukaisesti 18 ikävuodesta ja tänä vuonna jo 17 ikävuodesta.
Kulloinkin voimassa olevia työeläkelakeja ei sovelleta takautuvasti. Ennen 23 vuoden ikää tehtyä ansiotyötä ei siten voida ottaa jälkikäteen mukaan eläketurvaan.
Tilannetta kuitenkin tasoittaa aiempien sukupolvien eduksi, että he ovat saaneet huomattavasti suuremman tuoton nykyiseen verrattuna pienehköille eläkemaksuilleen kuin nyt työssä olevat sukupolvet.
Aikanaan alle 23-vuotiaan työstä perityt eläkemaksut on käytetty silloisten eläkkeiden maksuun, kuten nyt maksetaan eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Kimmo Kontio
tiedottaja
Eläketurvakeskus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
