Sote johtaa heikoimpien arkipompotukseen

Nyt toteutettavassa sote- uudistuksessa ei ole huomioitu millään tavalla suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän omintakeista monikanavaisuutta.

Uudistuksessa sote- toiminnot siirretään valtavalla operaatiolla kunnilta perustettaville hyvinvointialueille, joita kiireellä kasataan. Lisäksi hoitotakuuta kiristetään perusterveydenhuollossa seitsemään vuorokauteen, jotta palvelut voitaisiin taata. Mutta muuttuuko mikään kansalaisen näkökulmasta?

Lyhyt vastaus on: tuskin paljon. Asiakkaiden pompottelu luukulta toiselle tosin kasvanee, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Miksi?

Suomen koko 5,5 miljoonan väestöstä lähes puolet (2,3 miljoonaa) on työterveyden asiakkaita. Ylioppilaiden tervey­denhoitosäätiön (YTHS) asiakkaina on 300 000 suomalaista opiskelijaa. Nuoret ja lapset taas ovat pitkälti kouluterveyden ja neuvolatoiminnan piirissä.

Voidaan siis todeta, että puhuttaessa terveyskeskuksista, puhutaan pääasiassa työttömien ja eläkeläisten palvelusta. Tätä lähtökohtaa ei nyt tehtävässä uudistuksessa otettu millään lailla huomioon, ja se tullee huonontamaan palveluita nykyisten terveyskeskusten asiakkaille.

Edellä kuvatun tosiasian, pirstaleisen perusterveydenhuolto­kokonaisuuden, huomiotta jättäminen ja kiristyvä hoito­takuu lisäävät painetta terveyskeskuksiin.

Tämä paine johtaa kahteen asiaan: Ensiksi työkuorma terveyskeskuksissa kasvaa, jonka seurauksena lääkärit ja hoitajat hakeutuvat yksityissektorille töihin parempien työolojen ja helpomman asiakaskunnan hoitamiseen. Toiseksi paine johtaa edelleen pulaan terveys­keskusten henkilökunnasta ja hoitotakuun kiristyessä palvelusetelien ja ulkoistuksen kiihtyvään käyttöön. Kierre vahvistaa itseään.

Kansalaiselle tämä tulee näkymään entistä pirstaleisempana palveluna, koska joskus on käytössä erillinen yksityinen palveluntuottaja ja välillä terveyskeskus. Eli pompottelu kasvaa. Kertyvä tieto ja data pirstaloituu, jolloin hoidon jatkuvuus on entistä vaikeampaa. Perustiedot välittyvät Kanta- järjestelmän kautta, mutta paljon tietoa jää matkalle. Palvelevan organisaation järjestelmiin jäävä tieto on aina paljon yksityiskohtaisempaa kuin siirrettävä tieto.

Onko tälle lähes varmalle kehityskululle mitään tehtävissä?

Työterveys ja YTHS ovat täysin suomalaisia innovaatiota. Missään muualla maailmassa tällaisia järjestelmiä ei ole keksitty. Meilläkin nämä suomalaisen järjestelmän osat ovat kasvaneet nykymuotoonsa ikään kuin vahingossa, sillä matkan varrella kukaan ei ole rohjennut arvioida ja suunnitella kokonaisuutta.

Euroopassa on yleisesti käytössä niin sanottu perhelääkärimalli. Siinä tyypillisesti lääkärin ja parin hoitajan kokonaisuus hoitaa 1 000—2 000 asiakkaan joukkoa sekä toimii heidän ja muun terveydenhuoltojärjestelmän välissä. Toiminta on arvostettua ja hyvin palkattua.

Toiminnan keskeinen tekijä on luottamuksen syntyminen perhelääkärin ja asiakkaan välille. Luottamuksen myötä asiakkaille syntyy turvallisuuden tunne, että edes joku tuntee minut. Vanhenevan väestön osalta tämä on ensiarvoisen tärkeää ja auttaa välttämään turhan kuormituksen syntyä vaativampaan hoitoon.

Onko perhelääkärimalli sovitettavissa hyvinvointialueille? Kyllä, mutta toimintamallin synnyttäminen edellyttää pitkäjänteistä sitoutumista, jotta halukkaita yrittäjiä löytyy. Hyvinvointialue voi järjestää toimintansa lain puitteissa. Käsittääkseni malli, jossa hyvinvointialue ostaa palvelu­setelillä palveluita ”omalääkäri­ammatinharjoittajilta” on täysin mahdollinen.

Mallia on kokeiltu Suomessa 1990-luvun alussa sekä sosiaali- ja terveysministeriön palvelusetelikokeiluissa 2017–2019. Näissä kokeiluissa tulokset olivat kaikkien kannalta hyviä. Jostain, ehkä poliittisista syistä, nämä onnistuneet kansalaisten ja työntekijöiden kehumat sekä kustannustehokkaat ratkaisut eivät kuitenkaan ole edenneet toteutukseen.

Hyvinvointialueiden tulevien päättäjien harteille tulee päätettäväksi heti alkumetreillä alueen palvelustrategia. Päättäjät eivät varmaan ole huippuasiantuntijoita vaativassa erikoissairaanhoidossa, mutta me kaikki asiakkaina olemme huippuasiantuntijoita oman palvelukokemuksemme suhteen.

Haluammeko järjestelmään jonkun henkilön, joka tuntee ja on kiinnostunut hyvinvoinnistani ja tuntee taustani yhteydenotossa, tapahtuipa se digivälitteisesti, puhelimitse tai fyysisesti? Vai haluammeko, että aina ollessamme yhteydessä terveydenhuoltoon, kaikki alkaa alusta ja hukumme pompotteluun?

Tämän asian ratkaisevat uusien alueiden valtuutetut. Virkamiehet tuskin esittävät tätä ratkaisua. Helpointa on jatkaa nykyistä toimintamallia ja järjestää kehitysprojekteja.

Puhuttaessa terveys- keskuksista, puhutaan pääasiassa työttömien ja eläkeläisten palvelusta.