Yhtiöillä köyhän asialle?

Vuonna 1974 eduskunta sai käsiteltäväkseen hankalia maan omistukseen liittyviä suuria uudistusesityksiä. Yksi sellainen oli maapakettiin lukeutuva lunastuslaki. Siinä erityisesti sosialidemokraatit ajoivat maan arvon alentamista – ja tuskin pelkästään vilpittömin mielin.

Valtavan maaltamuuton seurauksena rakennuspaikoista oli suurissa kaupungeissa pulaa. Tonteilla myös keinoteltiin ja asumisen hinta oli kovassa nousussa.

Keskustapuolueelle esitys oli nimenomaan talonpoikaisen maan suhteen kova paikka. Heikki Haavisto MTK:ssa piiskasi puoluetta, jonka oma eduskuntaryhmä lopulta lohkesi tässä asiassa ”mustan tusinan” kapinaksi. Mutta enemmistö taipui kompromissiin Johannes Virolaisen johdolla.

Päätöksen arvolatauksen tiivisti kansanedustaja Mikko Jokela, joka ryhmässä vaati, että ”puolueen on pysyttävä köyhän asialla”.

Santeri Alkion testamentiksi mainittu sanonta on keskustassa ahkerassa käytössä edelleen. Osumatarkkuus vaihtelee.

Hankalassa paikassa pääministeripuolue on selvitellessään Kataisen–Stubbin-kuhnurihallitusten jälkeen Suomea kuntoon. Yrityksen puutteesta ei voi Sipilän joukkuetta syyttää, mutta taktiikka ei taida olla ihan alkiolaisesta pelikirjasta.

Ihmeteltävänä ovat yhtiöittämiset, joita hallitus on esitellyt lukuisia. Sipilän ja Anne Bernerin kaltaisille yritysjohtajille ei tuota vaikeuksia hahmotella terveydenhuollon tai tieinvestointien taustalle yhteisesti omistettuja firmoja.

Silloin nämä julkistoiminnat olisivat rahamaailman kanssa samalla lähtöviivalla ja helpommin hallittavissa. Johtaja johtaisi ja maakuntien sekä eduskunnan luottamusihmiset toimisivat siunaavana hallintoneuvostona. Kilpailu lisääntyisi, kulut alenisivat, valtion velka supistuisi ja edellytykset talouden kasvulle paranisivat.

Mutta. Kansanvallassahan on kysymys myös hyvien ja huonojen asioiden jakamisesta. Kyllä uusi tieyhtiö varmasti hoitaa neljän suurimman kaupunkiseudun ratikat ja radat kuntoon, mutta kuka karhuaa Tammiaistentiellä? Ja vielä: Kun lääkäri siirtyy myymään palvelujaan, eikö meistä tulekin todella sairaita?

Eikö kuitenkin kannattaisi palastella uudistuksia pienempiin osiin ja mennä vaiheittain eteenpäin, vähän sillä tavalla talonpoikaisen varovasti?

Politiikkaa tehdään aina ajassa ja hyväksyn sen, että rohkeus vie eteenpäin. Juuri siksi tässä onkin keskustan sisällä laajan arvo- ja aatekeskustelun paikka. Keskustan talouspolitiikan pitkänä linjana on ollut ”kolmannen tien” hakeminen.

Maalaisliiton puolueohjelmassa vuonna 1921 kirjoitettiin näin: ”on ryhdyttävä luomaan uutta talousjärjestelmää… kehittämällä sopiville aloille ulotettavaa valtion ja kuntain liiketoimintaa liike-elämän vaatimusten mukaan niin, että yhteiskunnalle vaarallisiksi käyneet, yksityiset suurpääomat tällä tavalla saadaan palvelemaan yhteistä hyvää”.

Virolainen hahmotteli (1945) saksalaisen Röpken innoittamana puitetalousjärjestelmiä: ”Kolmas tie on siten yhdistelmä valtion ja yksityisen aloitteesta. Sopivassa suhteessa pääsemme tällä tiellä eteenpäin noudattamalla joustavaa politiikkaa”.

Myöhemmin Paavo Väyrysen näkemys ”desentralistisesta puitetaloudesta” (1974) toi ekologiset tosiasiat talouspolitiikkaan. ”Vihreämpää yhteiskuntaa on ryhdyttävä rakentamaan talouspolitiikasta käsin”, hän kirjoitti 1975.

Mainittu Alkio määritteli Maalaisliiton aikanaan ”vasemmistolaiseksi kansallispuolueeksi”. Porvarileiriin istutetun keskustan on varmaan syytä arvioida, saadaanko omaisuutta yhtiöittämällä ja kansanvaltaa kaventamalla ”yksityiset suurpääomat palvelemaan yhteistä hyvää”.