Hölmölän hommaa: Kaivosteollisuudesta on Suomelle näköjään vain silkkaa harmia ja jättilaskuja

Mielipide|Politiikka

12.3.202307:30

Kolumni

Helena Petäistö

Kaivosteollisuushuuma osoittaa, etteivät Hölmölän sadut syntyneet Suomeen sattumalta. Nyt nousee jo epäilys siitä, onko tässä kaikessa yhtään mitään järkeä ja onko Suomen rooli vajota kehitysmaatasolle.

Vaalien alla tulisi jokaisen kunnan ja maakunnan valpastua ja valita eduskuntaan vain edustajia, joilla on ymmärrystä ja ahkeruutta perehtyä monimutkaiseen ongelmavyyhteen. Tähän asti Arkadianmäellä ja virkamieskunnassa on joko laiskoteltu tai ollut puutetta ymmärtää valtavaa asiakokonaisuutta. Silloin on lobbarien helppo iskeä.

Outokummun nousu menestystarinaksi on Suomen teollisuushistoriaa. Tuotantoketju pysyi omissa käsissä. Nähtävästi sellainen ei ole enää mahdollista. Silti meillä ei ole oikeutta antaa kansallisomaisuuttamme ulkomaisiin käsiin saamatta siitä mitään muuta kuin haittaa. Jos hyöty on korkeintaan 10 000 työpaikkaa koko maassa, missä avolouhosten myötä vaarantuva matkailu tuo yli 100 000 työpaikkaa, niin miksi jatkaa koko hommaa?

Emmehän anna metsiämmekään ulkomaisten yritysten ilmaiseksi temmellyskentäksi. Siinäkin meillä on pulmana jalostusasteen suhteellinen alhaisuus, alimpana sahatavara, sitten ylempänä sellu ja seuraavana paperi. Eniten lisäarvoa tuovan huonekaluteollisuuden olemme joutuneet jättämään tanskalaisille. Paperin menekin lasku on palauttanut meidät selluun. Ei siis hurraamista siinäkään.

Jos meillä on jo ongelmia osaamisalamme kanssa, niin kaivosteollisuudesta meille on näköjään vain silkkaa harmia ja jättilaskuja sen sijaan, että se tuottaisi jotakin. Ulkomaiset kaivosyhtiöt hakevat louhimista kehitysmaista ja, niinpä, harvaanasutuilta syrjäisiltä alueilta kuten Suomesta.

Ruotsilla on alalla pitkät perinteet; sinne ei niin vain mennä. Hölmölässä lupaviranomaiset ovat höveleitä, sillä vaikka lakejamme on tiukennettu, ei niitä aina tulkita oikein eikä tiukasti. Veronkierto on rehottanut, kun veronalaista on ollut vain ulkomaisten tytäryhtiöiden voitto. Kehitysmaissakin on alettu verottaa louhitun metallin arvosta; Suomi heräilee perässä.

Mutta mitä järkeä on louhia, kun Suomen pitoisuuksilla tuhoisaa jätettä syntyy kymmenkertaisesti enemmän kuin metallia ja jätteen hoitaminen tulee niin kalliiksi, että toiminta on tappiollista. Työllisyyden hoitamiseen löytyy parempia keinoja. Kun jätehaitat vesistöissä, Suomen kansallisaarteessa, ovat niin suuret, etteivät mökkitontitkaan kelpaa laajalla säteellä, on toiminta kaikkien kannalta hölmöä.

Jos EU uskaltaa syyllistää meitä siitä, ettemme pelasta Afrikkaa lapsityövoiman käytöltä, kun emme suostu maamme raiskaamiseen, niin vastaus kuuluu, ettei Suomen uhrautuminen lopettaisi lapsityövoimaa muualla. ”Ympäristöystävällisen” sähköautonkin kupla alkaa puhjeta. Vain Saksan ja Ranskan autoteollisuus olisivat voittajia, maksumiehenä Suomi maakuntineen.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.