Perustusähkyä
Sote-uudistusta jarruttamalla todistetaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kelvottomaksi.Pohjantähden Koskelan Akseli päätti suutuspäissään jättää tervehtimättä töihin tullessaan: Huomenen sanominen ei kuulu taksvärkkiin.
Kirkkoherra sanoi sen kuuluvan hyviin tapoihin. Ruustinnan kanssa he päättivät jättää Akselin torpankontrahdin uusimatta.
Valtiovarainministeriö tyrkytti eduskunnalle lainmuutosta, joka antaisi sille oikeuden erottaa hyvää hallintotapaa rikkonut kunnanvaltuutettu. Perustuslakivaliokunta lausui, että hyvä hallintotapa on niin joustava oikeusnormi, ettei sen perusteella voi rikkoa perustuslain takaamaa kunnallista itsehallintoa. VM sai vaihteeksi nenilleen.
Annika Lapintien (vas.) perustuslakivaliokunta on läkähtyä töihin. Kokeneen Ben Zyskowiczin (kok.) mielestä sinne tuodaan liikaa asioita.
SDP:n uutta terhakkaa oppositiolinjaa vetävä Timo Harakka haluaa tutkituttaa perustuslainmukaisuutta varmuuden vuoksi. Sote-uudistusta kaikin tavoin jarruttamalla todistetaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kelvottomaksi.
Valiokunta pystyi sentään selkeästi toteamaan, ettei perustuslaki vaadi hoitamaan rannikkoruotsalaisten vaikeimpia sairaustapauksia Vaasan keskussairaalassa. Seinäjoki kelpaa hyvin, kunhan huolehtii ruotsin kielen taidostaan.
Vaasan elinkeinokampanjaa vetää RKP:n pietarsaarelainen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Kielipolitiikan ohella on korostettu Vaasan keskussairaalan korvaamatonta merkitystä vientiteollisuudelle ja Suomen kilpailukyvylle.
Vaasan oma kansanedustus on murrosvaiheessa. Nuoren ensikertalaisen Joakim Strandin (rkp) verkostot ovat ymmärrettävästi vielä heiveröiset. Kokoomuksen kovan linjan Susanna Koski huolehtii enemmän medianäkyvyydestään kuin eduskuntatöistä. Perussuomalaisista demareihin loikanneen Maria Tolppasen suu käy kuin Rönttösen peli, mutta perustelupuoli jää hataraksi.
Seinäjoen ministerillä Paula Risikolla (kok.) on vaikutusvaltaa enemmän kuin Vaasan porukalla yhteensä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

