Metsää voi sekä syödä että säästää
Toimittaja Henrik Schäfer kirjoitti verkkosivullanne kommentissaan ”Onko FSC:n pönkittäminen tärkeämpää kuin 150-vuotiaan metsän suojelu”, että ”Luonnon puolustajalla on ongelma: Kuten kakkua, puutakaan ei voi sekä syödä että säästää. Kuitenkin pitäisi ajaa rinnakkain sekä suojelua että ekologista metsätaloutta.”
Paperilehdessä (MT 24.8.) ilmaisu oli lievempi: ”Puuta ei voi sekä kaataa että säästää.”
Tässä luonnonsuojelijoiden tarjoamassa katsantotavassa ei nähdä metsää puilta, kirjaimellisesti.
Vaikka puuta ei voikaan sekä syödä että säästää, metsää voi. Tämä on mahdollista pohjoismaisen kestävän metsätalouden ansiosta, jossa metsävarat eivät vain uusiudu, vaan karttuvat – siis käytön myötä.
Juuri näin on käynyt sekä Ruotsissa että Suomessa viime vuosikymmeninä: hakkuut ovat lisääntyneet, mutta niin ovat tehneet myös metsävarat, ja kehitys myös jatkuu tällaisena. Edes luonnon monimuotoisuus ei ole kärsinyt, jos sitä mitataan vaikkapa uhanalaisten lajien selviämisellä.
Suomen Metsäyhdistys julkaisi aihepiiristä Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kaupin kanssani kirjoittaman pamfletin loppuvuodesta 2014. Pamfletti on edelleen saatavilla Metsäyhdistyksestä ja verkkosivuiltamme (www.smy.fi/materiaalit/hakata-vai-säästää).
Suomen Metsäyhdistys
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


