Tuonti ei riitä ruokahuoltoon
Tämän päivän maatalouden taloudelliseen ahdinkoon Suomessa on monta syytä. Pitkän aikavälin politiikka on ollut maatalousvastainen ja nyt viimeksi EU–Venäjä-pakotteet ovat tuoneet oman lisänsä. Kaiken taustalla on ollut vapaakauppa, jossa EU on ollut mukana. EU:n politiikka ei ole onnistunut, vaan byrokratia on kasvanut. Nykymenolla Suomen maatalous on uhanalainen.
Kysymys kuuluu, mikä on Suomen ruokahuolto, jos jäämme yksin tuonnin varaan. Mistä rahat, koska nyt jo elämme velaksi?
Historiasta sen verran, että talvisodan jälkeinen vuosi 1940 on ollut itsenäisen Suomen historian heikoin satovuosi. Tämä johtui siitä, että maanviljelystyöt tulivat työvoimapulan takia heikosti tehdyksi syksyllä 1939 ja keväällä 1940. Lisäksi kesä 1940 oli erittäin kuiva.
Kun jatkosota alkoi 1941, Suomen elintarvikevarannot olivat erittäin puutteelliset. Ruokapulaa pahensi, että jatkosodan alussa tuli noin 70 000 venäläistä sotavankia ruokittavaksi. Mannerheim pyysi silloin kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä ruoka-apua mutta ei saanut.
Ruokapulan takia Suomesta lähetettiin noin 80 000 lasta Ruotsiin, osa muihin maihin.
Silloin kevättalvella 1942 valtio otti maatiloilta pakolla puolet siemenviljasta yleiseen kulutukseen. Tämä aiheutti sen, että osa pelloista jäi kylvämättä.
Olimme silloin Saksan tuonnin varassa. Olimme tämän ruokahuollon takia Saksan sotakomennon alaisia, koska Saksa antoi ruokaa vain tipoittain pitäen tällä tavalla Suomen oman komentonsa alla.
Nyt Suomessa pienennetään varmuusvarastoja. Onko se varmaa, ettei kriisejä enää tule? Nykyistä Suomen maatalouden ongelmaa ei pystytä korjaamaan rakennepolitiikalla.
Venäjällä tätä on kokeiltu, mutta he joutuvat sen takia ostamaan edelleen lähes puolet ruuasta ulkomailta.
Saattaa olla niin tässä epävarmassa maailmassa, että maatalouspolitiikasta Suomessa tulee vielä kaikkien puolueiden asia, koska ruokaa tarvitaan joka päivä.
Taloudellisen tuen lisäksi Suomen maatalous tarvitsee myös henkistä tukea.
Huoltovarmuusasiassa vastuuntuntoisilla poliitikoilla pitäisi hälytyskellojen soida.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
