Estradien kuningatar
Eräänlainen ympyrä sulkeutuu tänä kesänä, kun Arja Koriseva toimii Tangomarkkinoiden laulukilpailun tuomarina. Kuva: Miro PalokallioArja Koriseva kruunattiin tangokuningattareksi 25 vuotta sitten. Tänä kesänä hän toimii Tangomarkkinoiden laulukilpailun tuomarina. Pitkään uraan on mahtunut paljon.
Arja Koriseva muistaa hyvin heinäkuisen illan vuonna 1989, jolloin hänet kruunattiin tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Hän oli 24-vuotias ja tuore kasvatustieteen maisteri.
Aikaisemmat kuninkaalliset olivat jääneet vähälle huomiolle, mutta Arja Korisevan kohdalla oli toisin. Hänestä tuli hetkessä koko kansan tuntema laulaja.
”Päällimmäisenä oli utelias, innokas, joskin myös tyhjä olo, koska kukaan ei osannut kertoa, mitä kaikkea titteli pitää sisällään. Sain heti kättelyssä paljon mielenkiintoisia töitä ja tutustuin lukemattomiin ihmisiin”, laulaja muistelee nyt.
Kruunun saadessaan Koriseva oli opiskellut klassista laulua Keski-Suomen Konservatoriossa 17-vuotiaasta asti ja keikkaillutkin jo 11 vuotta oman orkesterin kanssa.
”Tiesin, ettei itse tanssikeikkailu leipätyönä muutu miksikään. Viihdyttäjän työ avautui hetkessä eteeni monipuolisena tekemisenä kaikkialla Suomessa. Päätin, että tästä alkaisi minun tieni viihdetaiteen ammattilaisena. Halusin tutustua koko maahan ja sen ihmisiin.”
Arja sai kurkistaa musiikkimaailman kulisseihin jo lapsena, sillä hänen enonsa Erkki Friman toimi Erkki Junkkarisen kapellimestarina 1970–80-luvuilla.
Korisevan kotona vieraili paljon tunnettuja laulajia, ja hän pyöri jo lapsena tanssilavojen takahuoneissa.
Intohimo musiikin tekemiseen ja esiintymiseen on säilynyt siitä alkaen, kun Arja aloitti esiintymiset 13-vuotiaana oman Peräkylänpojat-tanssiorkesterin kanssa. Pitkän uran varrella on tarvittu uudistumiskykyä ja rohkeutta.
”Olen saanut toteuttaa jatkuvasti erilaisia työtilaisuuksia. Sen ansiosta työnteko on pysynyt mielenkiintoisena. Myös yleisö on pysynyt mukana, koska monipuolisuuden myötä kuulijakuntani on haarukoitunut laajaksi.”
”Jotkut ihmiset viihtyvät tansseissa, toiset konserteissa tai teattereissa: jotkut seuraavat mukanani kaikkiin näihin. Ihanaa, että olen saanut esittää ja räätälöidä heille monenlaisia lauluja ja esityksiä.”
Esiintyminen on Arjalle kutsumusammatti ja sydämen asia.
”Esiintymislavalle pääseminen ei tuo minulle tyydytystä, vaan se, että tekemiseni puhuttelee ihmisiä ja näen heidän viihtyvän. Sillä tavalla koen antamisen ja yhdessä koetun hetken riemua.”
Tänä vuonna Arja on mukana valitsemassa uutta tangokuningatarta ja tangokuningasta Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Muut tuomariston jäsenet ovat Milana Misic, Eeva Kontu ja Ilkka Vainio.
Korisevan mielestä tangokuninkaallisella täytyy olla kestävä äänimateriaali, sillä työmäärä voi olla kova voiton jälkeen.
”Jos minulla ei olisi ollut ymmärrystä äänitekniikasta ja oman äänen säästämisestä ja huollosta, olisin takuulla joutunut ongelmiin kovan rasituksen takia. Itselläni oli kruunajaisia seuranneina kolmena vuotena yli 300 työpäivää vuodessa.”
Tänäkin kesänä Arja Koriseva esiintyy lukuisilla tanssilavoilla Fortuna-orkesterinsa kanssa. Sen lisäksi häntä voi kuulla pianotaitelija Jouni Someron kanssa useissa kesä- ja tiekirkoissa ympäri Suomen.
Syyskuussa alkaa 25-vuotisjuhlakiertue Kuningatar ja Maestro yhdessä Riku Niemi Orchestran kanssa.
Arja asuu yhä perheensä kanssa Toivakassa. Kiireinen viihdetaiteilija laittaa vapaapäivinään puhelimen äänettömälle ja keskittyy muihin touhuihin.
”Parhaillaan taloomme tehdään pintaremonttia. Rakastan maalaamista, kittaamista ja listojen hiomista. Laulutyö on abstraktia, joten välillä on ihana tehdä jotain konkreettista. Sieluni lepää tehdessä ja samalla voin opetella laulunsanoja ulkoa.”
JOUNI HIRN
Seinäjoen Tangomarkkinat 9.–13.7.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
