Onko meillä varaa olla välittämättä nuorista?
Suomessa 18 000 lasta ja nuorta on sijoitettuna laitoksiin ja perheisiin. Nuorten syrjäytymistä on pohdittu jo vuosia. Pitäisikö tehdä jotain, eikä vain pohtia?
Aina vaan tahtoo konkreettiset teot jäädä tekemättä, ja tilanne pahenee vuosittain. Nuorten barometrin mukaan nuoremme ovat tyytymättömämpiä kuin koskaan mittausaikana.
Meillä on tiedossa riskiryhmät ja tekijät, jotka suurella todennäköisyydellä johtavat syrjäytymiseen ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumiseen. Meillä Ylä-Savossa on eniten mielenterveysongelmia koko maassa.
Kuten lähes kaikki ongelmat, ovat nuortenkin ongelmat hyvin moninaisia ja monimutkaisia. Barometrikin jo kertoo omalta osaltaan korona-ahdistuksesta ja yksinäisyydestä, mutta se kertoo myös nuorten lisääntyneestä päihteiden käytöstä ja varsinkin huumeiden käytön lisääntymisestä.
Pitkäaikaistutkimukset osoittavat neljä lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvää, syrjäytymistä ennakoivaa tekijää. Ne ovat vanhempien matala koulutustaso, päihde- ja mielenterveysongelmat tai pitkäaikainen toimeentulotuen tarve sekä perheen rakenteessa tapahtuneet suuret muutokset.
Mitä useampi tekijä perheessä toteutuu, sitä todennäköisemmin lapsi ja nuori tarvitsee kasvunsa ja elämänsä aikana erilaisia tukitoimia. Löytyisikö meillä päättäjillä ymmärrystä ja osaamista tukea näitä riskiryhmään kuuluvia ja saada syrjäytymiskehitys poikki?
Otetaan koppia ja pohditaan päätöksenteossa keinoja, tarjotaan nuorille hyviä ja kestäviä aikuissuhteita. Ihmisiä jotka välittävät. Yksikin välittävä aikuinen kantaa nuoren yli kasvamisen haasteiden ja riittää ehkäisemään syrjäytymisen.
Toisaalta on tärkeää ymmärtää, että yhteiskunnan tulee kantaa myös vastuu. Meidän tulee huolehtia, että koulujärjestelmä ei pudota ketään, luokkakoot pysyvät kohtuullisina, erityisopetus on tarpeen mukaan saatavilla, luomme uusia tapoja oppia, tuemme koulun yhteisöllisyyden kasvattamista. Pidämme jatkossakin nuorten kokoontumispaikat auki ja harrastusten hinnat kohtuullisina.
Näillä eväillä voimme kertoa nuorille, että välitämme heistä.
Harri Väänänen
Lapinlahti
Tarjotaan nuorille hyviä ja kestäviä aikuissuhteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

