Entä jos ajat eivät paranekaan?

Mielipide

14.6.201702:00

Kolumni

Tuure Kiviranta

Eräs pankkimies totesi taannoin, että Maaseudun Tulevaisuus on sata vuotta kirjoittanut maataloudella menevän huonosti. Toteamus oli osittain vitsi, mutta totta on, että harvemmin lehden sivuilla moni henkilö olisi yhtä aikaa kehunut maataloudella menevän hyvin.

Nyt kuitenkin on voimistunut yleiseksi mielipiteeksi, jota juuri kukaan ei tunnu epäilevän, että pian (ehkä 20 vuoden sisällä) koittaa maataloudelle ja suomalaiselle viljelijälle hyvät ajat. Väestö kasvaa maailmalla, ja ilmastonmuutos uhkaa osaa maailman pelloista. Uskotaan, että Suomelle aukeavat markkinat ja vähintään halvan ruuan dumppaus maailmalta Suomeen loppuu.

Jos maatalouteen halutaan uusia yrittäjiä mukaan ja tiloille jatkajia, on ymmärrettävää, että puheen pitää olla kannustavaa ja tulevaisuuteen uskovaa. Sadan vuoden negatiivisuuden ja pelottelun voisi ajatella jo riittävän.

Mutta onko myönteisille puheille kuitenkaan vielä todellista pohjaa?

Maailmantalous on lähtenyt kasvuun, ja se tulee parantamaan myös maatalouden tuottajahintoja. Näin ovat arvioineet Pellervon taloustutkimus PTT sekä Luonnonvarakeskus Luke. PTT kuitenkin muistuttaa, että vaikutus tilatasolle tulee vasta viiveellä, sillä esimerkiksi suuret vilja- ja maitojauhevarastot polkevat edelleen hintoja.

Perusteita hyvälle tulevaisuudelle lisää ruuan viennin lisääntyminen. Voi ollakin, että väestönkasvu ja esimerkiksi Kiinan ja Intian väestön vaurastuminen nostavat ruuan, etenkin korkealaatuisen, kysyntää ja hintoja jo lähivuosina.

Toisaalta voiko ruuan hinta maailmalla hirveästi nousta, kun suuri osa maailman väestöstä on niin köyhää, ettei varaa ruokaan ole nytkään. Maapallon varakas väki, mukaan luettuna suomalaiset, saavat ylituotantoaikana omalla mittapuullaan ruuan lähes ilmaiseksi.

Ilmastonmuutoksen sanotaan nostavan suomalaisen maataloustuotannon arvoonsa, jos lämpeneminen aavikoittaa Etelä-Euroopan. Jos kuitenkin hiukan ajattelee, aavikoituminen voisi käynnistää sellaisen myllerryksen ja väestön vaelluksen, että ruuan hinnoittelu ei todennäköisesti noudattaisi enää mitään nykyistä totuttua kaavaa. Ruuan kysynnän kasvun hyödyt sekasorron keskellä voisivat jäädä kyseenalaisiksi.

Loistavasta tulevaisuudesta, ruuan kasvavasta kysynnästä ja nousevista hinnoista puhuvat erityisesti maatalouskauppiaat ja tuottajajärjestöt. Kuten todettua, puhe on viljelijöitä kannustavaa vaikeina aikoina, mutta meneekö se jo osin edesvastuuttomaksi?

Kantavatko valoisasta tulevaisuudesta puhuvat vastuun, jos heidän ennustamansa tulevaisuus ei toteudukaan? Kuka voi oikeasti tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Arvailla voivat asiantuntijat ja toimittajakin.

Jos viljelijä nyt uskoo valoisat puheet ja investoi tuotantoon satojatuhansia euroja, tulevatko nyt äänessä olleet asiantuntijat apuun, jos viljelijä onkin kymmenen vuoden kuluttua velkavankeudessa, kun hinnat eivät nousseetkaan ja kysyntä edelleen takkuaa.

Voisin arvata, että tulevaisuudessakaan viljelijä ei yksin pääse hintojen noususta nauttimaan. Jos ruuan hinta nousee, nousevat todennäköisesti myös sen tuotantokulut. Ja eiköhän kauppa ota aina osansa hinnan nousuista. Loppuvaikutus viljelijälle voi olla plus miinus nolla.

Ruokaa kuitenkin syödään, joten toivotaan maataloudelle parasta, mutta pelätään investointilaskelmia tehdessä pahinta.