Rikkaalla on risupuut

Näin kuulin pikkupoikana sanottavan talollisesta, jonka polttopuut oli tehty ohuista puista ja oksista.

Muistan 1920–30-luvuilta, kun kaikessa nuuka isäntä saattoi teettää rengeillään polttopuunsa jätepuista. Renkien tekemän työn arvo jäi laskematta. Risupuilla tuli kallista lämpöä.

Tulokselliseen työhön pyrkivälle oli tullut selväksi, ettei risuja kannata kerätä, vaan halot on tehtävä vartevasta runkopuusta.

Teollisuudessakin kokeiltiin 1960-luvun tienoilla pienikokoisen kuitupuun ottamista. Sekin jäi kokeiluksi. Alhaisesta kantohinnastaan huolimatta pienpuusta tuli kallista tavaraa.

On vaikea uskoa, että nytkään saadaan hakkuutähteiden ja risujen korjaaminen kannattavaksi. Tukien maksaminen pitemmän päälle on arveluttavaa. Silloin kun harrastuksena tehdylle työlle ei tarvitse laskea palkkaa, on pienpuun talteenotto ihan mielekästä.

Miksi pitäisi kerätä risuja, kun nuoret kasvatusmetsämme ”tukehtuvat” ylitiheyteen? Kuitupuun mittaista puuta riittäisi teollisuudelle ja energiapuuksikin vaikka millä mitalla.

Jos nuoret metsät jäävät harventamatta, arvokkaan järeän tukin osuus päätehakkuissa jää pieneksi. Metsien riukuuntumista on jo ehtinyt tapahtua.

Muutama vuosi sodan jälkeen, kun haloistakin oli pulaa, tehtiin tukkileimikoistakin halkoja. Niitä nimitettiin teollisuushaloiksi.

Nyt monet pienyrittäjät, ohjausten ja kartellien kahleista vapaina, ovat valmistaneet halkoja ja klapeja vanerikoivustakin.

Suurimman osan historiamme ajasta ovat suomalaiset lämmittäneet tupansa, saunansa ja riihensä puulla. Polttaneet kaskensa ja kasvattaneet leipäviljansa puutuhkan voimalla.

Puun voimalla ovat kulkeneet junat ja laivat, sota-aikana autotkin. Koivuhalon sinertävä savu nousi kaikkialla kylien, kaupunkien ja tehtaidenkin savupiipuista. Metsäteollisuus kasvoi ja kehittyi. Runkopuuta riitti kaikkiin tarkoituksiin.

Risupuista tulee savua ja tuhkaa paljon, mutta lämpöä vähän. Rikas Suomi pyrkii nuukan miehen tavoin lämmittelemään hakkuutähteillä.

”Rikkaalla on risupuut”, pitää paikkansa vieläkin.