Poliisi Pöllölaaksoon!
Televisio, lehdet ja radio huutaa uutista liikkuvan poliisin lakkauttamisesta ja sen tehtävien siirtämisestä paikallispoliisien toimipiiriin. Samalla puhutaan keskisuurten poliisilaitosten sulkemisesta.
Tuntuu, ettei tänne Etelä-Pohjanmaallekaan jäisi kuin yksi poliisilaitos Vaasaan. Aika rohkiaa päättäjiltä. Mulle tulee mieleen ne ajat, kun täällä ei ollut kuin Vaasan linna ja Kauhavan ruma vallesmanni.
Samalla kun lukee uutisia poliisin lakkauttamisesta saa lukea kuinka rikollisliigat perustavat lonkeroitaan yhä useammalle paikkakunnalle, juuri niihin paikkoihin mistä poliisilaitoksia suljetaan. Tässähän siloitellaan tietä uudelle koko Suomea pelkoon saattavalle häjyjen tulemiselle: Ensin ne portahat säriettiin, sitte vasta muuri!
Mitähän minäkin valitan. Keväällä Tampereella ollessani huomasin, että poliiseja oli joka kadunkulmalla, joka bussipysäkillä ja puhelinpylväässä.
Iso kolmemetrinen lainvartija pullisteli ja hymyili minulle. Eikä kuulemma vain Tampereella, vaan jokaisessa itseään isommaksi kaupungiksi kutsuvalla oli sama virkavaltakattaus. Kyseessä oli mainoskampanja, jossa mainostettiin Nelosen Poliisit-sarjan uutta tuotantokautta.
TV kakkoselta on tullut poliisiteeveetä jo parikymmentä vuotta. Amerikkalaista realitypoliisihuttua tulee päivittäin. Kyllä poliisin näkee, jos vain huomaa katsoa.
Niin, mihin me fyysisiä poliiseja enää tarvitaan, tietoyhteiskunnassa? Miksi ei lopeteta tuota donitseja syövää ja pamppuaan pyörittävää poliisilaitosta kokonaan? Katsottaisiin kissalanpoikia vain televisiosta.
Uusi poliisiteevee olisi reaaliaikainen chatti, jossa joku poliisin asuun pukeutunut blondi pitäisi jatkuvan puhetulvan saattamana tietokilpailua:
”Tämä on poliisin vastakohta, viisi kirjainta, ensimmäinen on R, viimeinen O.” Voittaja voisi saada oikean poliisin paikkakunnalleen viikoksi!
Toinen ohjelma antaisi hätääntyneille neuvoja: ”Voi je, pyydä ny sitä miekkosta laittamaan teräase takaisin laukkuun, jookosta! Kuullaanko siellä? Haloo, haloo!”
Telkkarin alareunasta pyörivässä tekstipalkissa annettaisiin neuvoja murhan, raiskauksen, ryöstön, petoksen, ihmiskaupan, yliajon, väkivallan ja kiusaamisen kohteeksi joutuneille. Lisäksi ohjelma olisi tietenkin interaktiivinen, sinne voisi lähettää tekstiviestejä siitä kuinka lopulta kävi.
Ne jotka eivät pysty odottamaan vuoroaan, voisivat soittaa ohjelman palvelevaan puhelimeen. Jos olet raiskattu, paina yksi, ryöstetty, paina kaksi...
Sosiaalimedia Facebookissa poliisin hommat voitaisiin hoitaa todella helposti ja nopeasti. Jos haluat olla poliisin kaveri, paina tykkää nappia. Ne jotka eivät paina, voidaan pidättää!
Mikä tässä teeveepoliisissa olisi sitten parasta? No tietenkin se, että nyt voitaisiin keskittää poliisin toimia oikeen kunnolla.
Keskittäminen on päivän sana! Jokainen asia pitää saada pois paikkakunnalta ja keskittää johonkin suurempaan keskukseen. Ei auta, vaikka itänaapurissa on yksi helvetin hyvä esimerkki äärettömän keskittämisen vaikutuksista. Se on jo iloisesti unohdettu.
Perustetaan ainoa poliisilaitos pöllölaaksoon Helsingin Pasilaan, yksi blondi chattiin, yksi puhelimen ääreen ja kolmas tietokoneen ääreen. Herttinen mitkä säästöt ja ennen kaikkea, silloin ollaan tehty tämän päivän yberalles-yhdyntä – on kiimassa keskitetty!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


