Kyllä se kissa löytyy
27.7.201802:00
Joskus onnen löytämiseen tarvitaan pieni katastrofi.
Äidille tuo katastrofi oli kissan katoaminen.
Kesälomalta kotiin palaavat vanhempani pitivät taukoa Juvan Nesteellä ja ulkoiluttivat samalla kissan ja koiran.
Kissa säikähti, puikahti ulos valjaista ja katosi. Seuraavaan aamuun mennessä vanhempani eivät olleet nähneet siitä hännänpäätäkään.
Lohduttavat sanani kuulostivat puhelimessa turhilta tai pikemminkin typeriltä.
Tilanne oli mikä oli: siellä se on, metsässä, kolmen tunnin ajomatkan päässä kotoa.
Kuin etsisi jänistä tuhannen jäniksen joukosta.
Tavallinen maatiaiskissahan se oli. Sellainen ihan tavallinen, mutta se kurnutti pehmeästi, kun halusi silityksiä. Puski koiraa ja söi sen kupista. Leikki yöllä äidin otsahiuksilla ja höyhenlelun nähdessään oli olevinaan suurikin metsästäjä.
Ja nyt se oli poissa.
Laitoin katoamisilmoituksen Facebookin Karkurit-sivulle ja Juvan omalle puskaradiokanavalle. On nyt sentään tehty jotakin.
Tuntemattomat ihmiset alkoivat lähettää viestejä. Yhdet kertoivat pitävänsä silmänsä auki, toiset lähettivät kuvia näkemistään kissoista.
Ohjeita sateli: kai lähelle oli laitettu kissan vessalaatikko? Oliko hajujäljet vedetty kohti koppaa?
Etsijäkoiraliiton vapaaehtoinen ajoi koiran kanssa paikalle Savonlinnan takaa.
Toisen huoltoaseman omistajat auttoivat monistamaan katoamisilmoituksia.
Pian kaikki lähialueen ihmiset tiesivät, että eräs ihan tavallinen mutta erityinen mustavalkoinen kissa on kadonnut.
Illalla paikalle tuotiin toinen, kokeneempi etsijäkoira. Myöhemmin vielä kolmas.
Paikallinen eläinlääkäri auttoi virittämään metsään loukkuja ja opasti niiden käytössä. Loukkuja saatiin vielä lisää paikallisesta riistanhoitoyhdistyksestä.
Koska koti oli kaukana, eläinlääkäri tarjoutui majoittamaan äitini luokseen. Äiti muutti väliaikaisesti tuon naisen kotiin ja palasi joka yö kissajahtiin.
Hän sai lainaksi lautasia ja kilisytteli niitä metsässä ruoka- ajan merkiksi.
Kun kissasta saatiin näköhavainto roskalavan alta, huoltoasemalta lainattiin isoja patolevyjä.
Huoltoaseman pitäjän vaimo tiedusteli äidiltä päivittäin kissajahdin kuulumiset. Myös verkossa tilannetta seurattiin tiiviisti. Eikä kukaan sanonut: sehän on vain kissa!
Siskoni otti huolestuneena ulkomailta yhteyttä ja toivoi, että joku perheestä lähtisi paikalle tueksi.
Rauhoittelin. Vaikutti siltä, että juvalaisten keskellä tukea riittää.
Noin viikko katoamisen jälkeen äiti istui jälleen passissa metsässä.
Paikallinen maanomistaja tuli ilmoittamaan juhlallisesti, että hän saisi etsiä kissaansa hänen mailtaan niin kauan kuin halusi. Ei mennyt kauaakaan, kun kissa tuli ja käveli koppaansa.
Opimme paljon kadonneen kissan etsimisestä: Sitä ei saa jahdata eikä jallittaa isolla porukalla. Usein kissa myös pysyy katoamispaikan läheisyydessä.
Enemmän tapaus kuitenkin opetti tuesta.
Maailmassa on tälläkin hetkellä lukuisia ihmisiä, jotka ovat valmiita sammuttamaan telkkarin ja hylkäämään viikonlopun suunnitelmansa auttaakseen tuntemattomia.
Ihmisiä, jotka tarjoavat yösijaa, antavat neuvoja, virittävät sateessa loukkuja – vaikka eivät tiedä sinusta mitään. Heidän ainoa halunsa on auttaa.
Kun en tahdo saada unta ja maailman paino tuntuu kohtuuttomalta, ajatus tuudittaa minut kehräyksenpehmeään uneen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
