Syytökset median muuttumisesta puolueelliseksi ovat naurettavia ‒ historian valossa media on puolueettomaampaa kuin koskaan ennen

Perinteiseltä medialta haluttaisiin samaa sisältöä kuin sosiaaliselta medialta. Uutisoinnin sijasta kavaittaisiin kaikukoppa omille valmiille ajatuksille. Kuva: Juho Leskinen

Mielipide|Politiikka

7.8.202311:00

Kolumni

Jussi Pitkänen

Median asema politiikassa on puhuttanut viime aikoina paljon. Twitterin (nykyiseltään nimeltään X) hakukenttään kirjoittamalla ”agendajournalismi” tai ”ajojahti” löytyy valtava määrä kirjoituksia, joissa valtamediaa syytetään puolueellisuudesta. Syytökset liittyvät nykyisen hallituksen alkutaipaleen useiden kohujen uutisointiin ja tulevat oikealta laidalta.

Viestien perusteella toimittajat edustavat epämääräistä vihervasemmistolaista kollektiivia, joka määrätietoisesti luo kohuja toisensa perään hallituksen heikentämiseksi. Jokainen toimittajia tunteva tietää, että toimittajia on poliittiselta preferensseiltään moneen lähtöön. Toimittajahattu päässä omat mieltymykset pyritään kuitenkin laittamaan sivuun, kuten toimenkuvaan kuuluu.

Useissa viesteissä harmitellaan median puolueettomuuden menetystä. Mediaan pystyi ennen luottamaan objektiivisena tiedon lähteenä, mutta ei enää, koska agendajournalismi on ottanut vallan. Kyseessä on siis vanha kunnon ”ennen kaikki oli paremmin” -hypoteesi.

Tätä on kylläkin vaikea uskoa. Suomalainen media on tänä päivänä luultavasti objektiivisempaa kuin koskaan ennen. Läpi 1900-luvun käytännössä kaikki lehdet olivat puoluepoliittisesti sitoutuneita. Tarkastellaan vaikkapa maakuntalehtiä.

Kokoomuksen virallisina äänenkannattajina toimivat Aamulehti vuoteen 1992, Karjalainen vuoteen 1994, Satakunnan Kansa vuoteen 1989 ja Pohjalainen vuoteen 1991 asti.

Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattajina toimivat Lapin Kansa vuoteen 1958, Keskisuomalainen vuoteen 1986, Ilkka vuoteen 1991 ja Savon Sanomat vuoteen 1991 asti.

Sosiaalidemokraattien ääntä pitivät yllä useat eri paikalliset niin sanotut työväenlehdet. Kaiken kaikkiaan puhtaiden puoluelehtien levikki oli läpi 1900-luvun valtava, joskin työväenlehdistö piti suurinta sijaa levikiltään. Tänä päivänä puoluelehdet ovat kutistuneet lähes olemattomiin.

Palatkaamme vielä takaisin nykyiselle vuosikymmenelle. Vuosi sitten käynnissä oli Sanna Marinin bilekohu. Samat henkilöt, jotka nyt kritisoivat median puolueellisuutta, olivat mediaan varsin tyytyväisiä. Sen sijaan vasemmiston vastaleiri kritisoi tuolloin median toimintaa täysin epäonnistuneeksi kohun uutisoinnissa.

Vallan vahtikoirana media syynää päättävissä asemissa istuvia poliitikkoja. Poliittisen vastapuolen kriittinen tarkastelu maistuu, mutta kun kohu kohtaa omia suosikkeja, vitsit ovat vähissä.

Vaikuttaakin siltä, että todellinen ongelma lienee monille juuri median objektiivisuus. Journalismista tulee agendajournalismia silloin, kun se ei miellytä itseä.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat poliittisesti kuplautuneet omiin taistelukuoppiinsa, jossa oman porukan näkemykset asioista kiertävät kaikukopassa. Perinteinen media ei ole vielä seurannut perässä.

Objektiivisuus on ongelma, eivätkä somesoturit halua puolueetonta mediaa, vaan nimenomaan puoluepoliittisesti sitoutuneita lehtiä, joista voisi lukea itselle mieluista uutisointia.

Yhdysvalloissa, jossa kansan poliittinen polarisaatio on aivan toista luokkaa kuin Suomessa, perinteinen media on ollut jo pitkään poliittisesti jakautunutta.

Republikaanit seuraavat republikaanien medioita, kuten Fox Newsiä. Demokraatit taas katsovat demokraattien medioita, joksi mielletään esimerkiksi CNN.

Onko tämä myös Suomen tie? Somesta päätellen tälle olisi eittämättä valtava sosiaalinen tilaus.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.