Tavarataivaassa

Entisen tanssikeskuksen sisääntuloportilla ymmärtää, että kyse ei ole ihan tavallisesta kaupasta, ja se on vasta alkua. 

Rakennuksen päädystä löytyy auton pölykapseleita ja ohjauspyöriä moneen kulkupeliin. 

Tätä paljoutta on vaikea uskoa ennen kuin sen omin silmin näkee. Tavaraa on ahdettu lattiasta kattoon niin paljon, että sen välissä on paikoin ahdasta puikkelehtia. Kaikkea on.

”Tämä on vaatimaton sekatavarakauppa”, myhäilee yrittäjä Mauri Ahopelto. ”Tässä ei ole mitään järkeä, mutta mitäs sillä on väliä. Usein asiakas soittaa täältä kotiin ja kertoo olevansa sellaisessa paikassa, että sellaista ei olekaan.”

Ahopelto, 78, perusti Kaikkea on -realisointiliikkeen viisitoista vuotta sitten. Vuosien saatossa osto- ja myyntiliikkeestä on tullut nähtävyyskohde ja yksi Suomen suurimmista realisointikeskuksista.

Karstulassa, Rantakallion entisellä tanssilava-alueella tyhjillään ollut ja rapistumaan päässyt kiinteistökokonaisuus sai uuden elämän, kun Ahopelto ja hänen Terttu-vaimonsa vuokrasivat sen Työväen yhdistykseltä eläkepäiviensä iloksi.

”Aluksi oli tarkoitus pitää joulumyymälää. Joulun jälkeen pyysimme lupaa jatkaa ja tämä vähän paisui. Eihän tämä liike olisi mitenkään erikoinen, jos tavaraa olisi normaali määrä. Nyt sitä on liikaakin, koska kaikki ei pääse esille eikä kaikkea kerkeä koskaan myymään”, kauppamies toteaa.

Entinen työväentalo on niin täynnä vanhaa ja uutta tavaraa, että sen läpikäymiseen menisi helposti koko päivä. Osa tavaroista on ulkona. Kymmenkunta isoa telttaa pursuavat vaatteita, puutarhatuotteita ja kaikenlaista kuolinpesistä ostettua tavaraa. Myytävänä olevia perinnetyökaluja, hevosen länkiä ja auton pölykapseleita on ripustettu päärakennuksen seinustalle.

Osto- ja myyntiliike palvelee yhtä lailla antiikinkeräilijöitä kuin päivittäistavaran ostajia.

”Pesuaineet, vessapaperit sekä kissan-, koiran- ja linnunruuat ovat isoja myyntiartikkeleja. Kesäaikaan menee neljä rekkalastillista eli noin 5000 isoa säkkiä multaa. Tekstiilejä käydään ostamassa Jyväskylästä asti. Kuuleman mukaan meillä saa neljä vaatetta samalla hinnalla kuin Jyväskylästä yhden.”

Mauri saa pidettyä hinnat alhaalla alhaisten vuokrakulujen ja hyvien kauppasuhteiden ansiosta.

”Entisenä tukkukauppiaana tunnen valmistajat ja maahantuojat pitkältä ajalta. Ostan tavaran suoraan heiltä, joten tukkuri jää välistä. Ostan myös maahantuojilta jääneitä esittelykappaleita.”

Liikkeen maine on kiirinyt keräilijäpiireissä. Myytävänä on 50 000 LP-levyä sekä runsaasti antiikkia lasiesineistä astioihin ja kelloista soittimiin ja vanhoihin rahoihin. Vinyylilevyjä on käyty ostamassa Lontoosta asti.

”Helsinkiläinen levyjenkeräilijä kävi viitenä kesänä. Tänä kesänä hän sai käytyä vihdoin kaikki levyt läpi. Viime viikolla eräs keräilijä osti seitsemän kissaesinettä. Sanoi, että hänellä on kotona seitsemänsataa kissaa.”

Kauppa tunnetaan myös laajasta jouluvalo-, -lyhty ja kynttilävalikoimistaan.

”Kaikki Suomeen tuodut jouluvalot löytyvät meiltä. Kun isoissa marketeissa myydään muutamaa sorttia, niin meillä voi olla jopa kolmesataa erilaista jouluvaloa.”

Satojen tuhansien tavaroiden kokonaisuus vaikuttaa ulkopuolisesta kaoottiselta, mutta Ahopelto tietää jokaisen tavaran ja sen hinnan.

Ahopelto tunnetaan värikkäiden elämänviisauksien ja sutkauksien latelijana. Hän on tulostanut ajatuksiaan papereille ja teipannut niitä ympäri liikettä.

”Maailman kummallisin kauppa eikä kauppiaskaan ihan normaali ole”, eräässä lapussa lukee.

Humorististen lauseiden taakse kätkeytyy syvempi elämänfilosofia. Ahopellon mielestä jokaisen ihmisen pitäisi osata pysähtyä ja löytää oikea ajatus.

”Jos löytää oikeita ajatuksia, elämästä löytyy myönteisiä asioita. Eräs paikallinen nainen sanoi, että kun on oikein pinna kireällä, hän tulee lukemaan lappuja tänne.”

Ahopelto on syntynyt kauppiaaksi, sillä hänen vanhemmillaan oli kyläkauppa Soinissa.

”Kiersin kulkukaupalla jo kolmevuotiaana. Kolkuttelin talojen ovia tutti suussa. Kun ovi avattiin, otin tutin pois ja aloin kaupata. Myin muun muassa puutarhan siemeniä ja suksivoiteita. Myöhemmin kauppasin koulussa joulukortteja muille oppilaille. Isä piti kirjaa myynneistä. Jos olin ottanut liian kovan hinnan, minun piti käydä palauttamassa rahat.”

Myöhemmin Ahopelto työskenteli maataloustuotteiden sisäänostajana. Toistakymmentä vuotta vierähti Lapissa tukkumyyntihommissa. Terttu-vaimon kanssa perustettuun perheeseen syntyi kolme lasta.

Ahopelto on kohdannut elämässään vastoinkäymisiä. 70-luvun lopulla hän loukkaantui vakavasti ajettuaan henkilöautolla kolmion takaa tulleen säiliöauton alle. Hän oli pitkään liikuntakyvytön. Taitavien kirurgien ja kuntoutuksen ansiosta hänen liikuntakykynsä palasi.

”Monet asiakkaat ovat kysyneet, että olenko koskaan pahalla päällä. Olin liikuntakyvytön ja nyt seison tässä. Miksi olisin pahalla tuulella.”

Elämänsä raskaimman menetyksen Ahopelto koki 90-luvun alussa, kun oma lapsi menehtyi nuorena.

”Pojasta olisin saanut jatkajan, sillä hän oli kova kauppamies ja hyvin samanhenkinen kuin minä. Menetys oli raskas, mutta opin sen myötä elämän pienuuden. Tuuli ei käänny, vaikka puhaltaisin kuinka lujaa vastaan.”

Terttu-vaimo sairastui neljä vuotta sitten ja joutui lopettamaan työnteon. Realisointiliike työllistää kaksi ulkopuolista henkilöä.

”Ennen vaimo oli kassalla ja piti järjestystä yllä. Nyt hän istuu rullatuolissa ja on henkisenä tukena. Vaikeudet kuuluvat elämään. Olen lohduttanut häntä, että kenenkään ei tarvitse käännellä häntä. Hän voi tehdä arkiaskareita tuolista käsin.”

Ahopelto on nähnyt elämän koko kirjon myös tyhjentäessään ostamiaan kuolinpesiä. Kun sopimus pesän ostamisesta tehdään, vainajan omaisuus on vietävä pois viimeistä esinettä myöten. Moni kokemus on jäänyt mieleen loppuiäksi.

Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole perillisiä. Valtio perii kuolleen omaisuuden, jos perillisiä, lähisukulaisia tai testamenttia ei ole.

”Eräs edesmennyt oli luvannut kaiken rakkaalle kummitytölleen, mutta hän ei tehnyt testamenttia. Rahaa ja tavaraa oli jäänyt paljon. Valtiokonttori lunasti koko omaisuuden, eikä läheiselle kummitytölle jäänyt mitään.”

”Kerran perilliset tappelivat omaisuudesta niin rajusti, että selvitysmiehen oli myytävä koko irtaimisto könttänä. Kun olin lunastanut kuolinpesän, jokainen perillinen alkoi vaatia itselleen tiettyjä tavaroita itselleen. Selvitysmies sanoi, että tavarat eivät ole enää teidän, ne on myyty. Sen jälkeen perilliset kävivät ostamassa esineitä täältä liikkeestä.”

Ahopelto on todennut lukuisat kerrat, että tavara, jota toinen ei huoli ilmaiseksikaan, voi olla toiselle aarre. Siksi monet vanhat sisustustarvikkeet nousevat arvoon arvaamattomaan vuosikymmenten saatossa.

”70-luvun astiat ja kalusteet kiinnostavat tämän päivän kolme- ja nelikymppisiä, koska niihin liittyy arvokkaita lapsuusmuistoja. Värikkäät muovikalusteet ja valaisimet ovat nyt erityisen kysyttyjä. Epäkuntoisia putkiradioita menee paljon sisustustarvikkeiksi.”

”Nykyisin perustetaan paljon kotimuseoita. Minulle annetaan lista, ja ilmoitan, jos joku sinne merkitty tavara tulee meille myyntiin.”

Ahopelto on palannut edellisyönä tavaranhakumatkalta Pohjanmaalta. Liikkeeseen hän saapui jo aamukahdeksalta. Moni ihmettelee, miten konkari jaksaa touhuta kuin nuorukainen.

”Tämä kauppa on minun elämäni. Pysyn kunnossa, kun touhuan. Pääkopalle tekee hyvää, kun saa jutella asiakkaiden kanssa. Tinkiäkin saa, mutta se on varmaa, että hinta ei nouse, vaikka kuinka tinkisi.”