Kuuluuko kokoomuksen pj-vaaleissa taas suuri humahdus?
Toimittaja Eija Mansikkamäki pohtii kommentissaan kokoomuksen puheenjohtajavaaleja.Kaksi vuotta sitten kokoomus valitsi uutta puheenjohtajaa ja Jyrki Kataisen seuraajaa Lahdessa. Ehdolla olivat vakaana vaihtoehtona pidetty Jan Vapaavuori, dynaamisuutta uhkuva Alexander Stubb sekä tahdonvoimaa ja pohjalaista uusiutuvaa energiaa luvannut Paula Risikko.
Stubb kampanjoi soittamalla jokaiselle puoluekokouskedustajalle henkilökohtaisesti ja sai valitsijaväen hurmokseen paikan päällä.
Risikko hurmasi naiset ja miehet toreilla. Tsemppauslaulut raikuivat ja Paula-liput heiluivat Lahdessa.
Vapaavuori sai elinkeinoelämän ja virallisen tuen ja tukijoukot luottivat hänen valintaansa.
Kuinka kävi?
Ensimmäisen kierroksen tulostenlasku päättyi suureen ja epäuskoiseen humahdukseen salissa. Varmana valintana pidetty Vapaavuori putosi.
Äänestäjät lienevät laskeneet, että ensin voi äänestää ”raikasta” vaihtoehtoa ja saada jatkoon Stubb tai Risikko. Toisella kierroksella voi sitten äänestää varmaa Vapaavuorta, jos vastaehdokas ei miellytä.
Samat henkilöt olisivat voineet olla ehdolla nytkin. Nyt haastettava on kuitenkin Stubb, varmaksi valinnaksi on vaihtunut Petteri Orpo ja uutta naisvoimaa edustaa Elina Lepomäki.
Mitä miettii väki Lappeenrannassa? Se on ehkä oppinut, että puheenjohtajakampanja jatkuu loppuun saakka ja että omaa ehdokasta kannattaa äänestää alusta asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

