Yliö: Maanviljelijöitä ja kirjailijoita arvostetaan juhlapuheissa, mutta molemmille jää tuotteistaan käteen vain hiluja

Kuva: Timo Filpus

Suomalaiset haluavat syödä kotimaassa vastuullisesti kasvatettua ruokaa ja lukea kotimaisten kirjailijoiden kirjoittamaa laatukirjallisuutta. Juhlapuheissa ja kyselyissä sekä maanviljelijän että kirjailijan työtä arvostetaan paljon.

Puhutaan huoltovarmuudesta ja suomalaisesta kulttuuriperinnöstä, eivätkä sanat ole tuulesta temmattuja. Kotimainen kirjallisuus ja lukutaito ovat tärkeitä kansallisen identiteetin rakentajia ja demokraattisen yhteiskunnan ylläpitäjiä, kuten elävä maaseutu ja maatalouskin.

Lähtötilanne on siis lupaava. Teemme tärkeää työtä.

Arkipäivän ostotilanteessa kuluttaja kääntyy silti helposti kaupparyhmän omiin tuotemerkkeihin ja kirjojen suoratoistopalveluihin, joiden hinta on houkuttelevan matala.

Arvostus ei siis näy kuluttajien valinnoissa, eikä heitä voi siitä oikein syyttää.

Sekä viljelijät että kirjailijat vastaavat alkutuottajina tuotantoprosessin ensimmäisestä vaiheesta. Siinä missä viljelijä tuottaa esimerkiksi viljaa, munia tai lihaa, kirjailija tuottaa romaanin, tietokirjan tai runokokoelman käsikirjoituksen.

Prosessien seuraavien vaiheiden toimijat ottavat kukin siivunsa niin, että sekä viljelijälle että kirjailijalle jää lopulta omasta työstään käteen kohtuuttoman vähän rahaa. Viljelijä on yhtä avuton S-ryhmän edessä kuin kirjailija Storytelin – ja tuoreimpana Spotifyn.

Vuonna 2022 toteutetun kirjailijoiden tulotutkimuksen mukaan kaunokirjailijoiden mediaaniansio pelkästä kaunokirjallisesta työstä oli 1 713 euroa vuodessa. Tietokirjailijoilla vastaava luku oli 606 euroa.

Luit oikein: vuodessa, ei kuukaudessa. Selvyyden vuoksi on hyvä huomauttaa, että etenkin tietokirjailijalla on usein päätoiminen työ esimerkiksi tutkijana, opettajana tai toimittajana, ja kirjat syntyvät työn ohessa.

Käytännössä sekä viljely että kirjojen kirjoittaminen ovat niin kehnosti tuottavia töitä, että moni tekee rinnalla muuta, vaikka haluaisikin tulla toimeen viljelemällä tai kirjoittamalla.

Kumpaakin ammattiryhmää tuetaan poliittisten päätösten kautta.

Maataloustukea saavat kaikki maatalousyrittäjät, jotka täyttävät tietyt ehdot. Jottei homma kävisi liian helpoksi, ehdot muuttuvat jatkuvasti.

Kirjailija taas saa lakisääteistä lainauskorvausta kompensaationa kirjansa vastikkeettomasta käytöstä kirjastossa. Lisäksi kirjailijat voivat hakea esimerkiksi erilaisia apurahoja ja taiteilijaeläkkeitä, mutta niitä riittää vain harvalle.

Viimevuotiset poliittiset päätökset ovat kurjistaneet kirjailijoiden asemaa monella taholla. Esimerkiksi arvonlisäverokannan noston jälkeen valtio voi saada kirjasta enemmän rahaa kuin kirjailija itse.

Suomi verottaa kirjoja tällä hetkellä kovimmin Euroopassa. Muualla suunta on päinvastainen. Tuoreimpana Tanska laski kirjojen veron nollaan kannustaakseen ihmisiä lukemaan.

Kirjailijoiden asemasta ja kirjallisuudesta keskustellaan julkisuudessa enemmän kuin vuosiin. Kirjailijat myös saavat äänensä kuuluviin mediassa. Se on luontevaa, koska kirjailijat ovat ajattelun ja sanankäytön ammattilaisia. Heillä on ääni, mutta nyt tuntuu, ettei sitä kuulla.

Tässä kirjailijat ja viljelijät eroavat toisistaan. Julkinen keskustelu maataloudesta on ollut niin pitkään niin vastakkain asettelevaa ja tulehtunutta, että moni maatalousyrittäjä on hiljaa – joko omasta tahdostaan tai koska häneltä ei edes kysytä.

Maria Lassila-Merisalo

tietokirjailija ja (hyvin sivutoiminen) maanviljelijä