Metsästys ja luonnonsuojelu aina vastakkain

Luonnonsuojelualueiden metsästys-käytännöistä päättäminen on ollut viime aikoina esillä mediassa. Keskustelu on herättänyt monenlaisia tuntoja ja mielipiteitä.

”Miksi ihmeessä luonnonsuojelualueella pitäisi saada metsästää, eikö siellä ole tarkoitus suojella luontoa? osa ihmettelee. ”Minkä takia luonnonsuojelualueella ei saisi metsästää?” kysyy toinen porukka.

Yksi on varmaa, metsästyksen ja luonnonsuojelun asettaminen vastakkain on takuuvarma hitti, oikea klassikko.

Minun pitänee heti kärkeen ilmoittaa kuuluvani metsästäjien porukkaan. Samalla haluan ilmoittaa kuuluvani siihen porukkaan, joka ihmettelee suomalaisessa yhteiskunnassa intoa kaiken ehdottomalle kieltämiselle, mielellään mahdollisimman laajasti ja joustamattomasti.

Mutta koska olen jo ilmoittanut kuuluvani metsästäjien porukkaan, minä vain ajan omia etujani, enkä piittaa luontoarvoista tai luonnonsuojelusta. Että suotta minä mitään ihmettelen. Tai toivon, että joskus hilauduttaisiin piirun verran kauemmas siitä yhteiskunnasta, missä kuvitellaan holhoavan ehdottoman kieltämisen olevan tarpeen ja ainoa vaihtoehto pitää yllä yhteiskuntarauhaa.

Ministeriöiden ja virkamiesten välinen nokittelu on suututtavaa ja ärsyttävää seurattavaa. Kun töitä tehdään veronmaksajien rahoilla, mutta ongelmiin ei etsitäkään parasta mahdollista ratkaisua. Etsitään ratkaisuja miten osoittaa omaa vallankäyttöä ja määräysvaltaa.

Metsästykseen ja luonnonsuojeluun liittyvä vastakkainasettelu on jo niin vanha hitti, että ei tässä voi kuin toivoa uutta manageria, uutta taustakuoroa ja uutta levyä.

Luontoa ei voi museoida. Se ei ole mahdollista, eikä tutkimusten mukaan edes tavoiteltavaa. Tavoiteltavaa on luontainen sukkessio, eli lajiston muuttuminen vähitellen. Mitä lähempänä ekosysteemin rakenne ja toiminta ovat luonnontilaista, sitä lähempänä ollaan luontaista sukkessiota. Kyse ei kuitenkaan ole mistään pysyvästä ja harmonisesta, häiriöt ja muutokset ovat oleellinen osa sukkessiota.

Mutta mitä sitten kun häiriöitä aiheuttavat sellaiset eliöt, jotka eivät suomalaiseen luontoon kuulu? Ihminen on aikojen saatossa toiminnallaan vaikuttanut merkittävästi luontoon. Ei ole realismia ajatella, että voisimme nyt vain pestä kätemme koko hommasta.

Viekö luonnonsuojelualueella talvehtiva monikymmenpäinen hirvikarja luonnonsuojelualuetta lähemmäs vai kauemmas luonnontilaa? Mikä olisi luontainen hirvipopulaation koko Suomessa ilman ihmisen vaikutusta, ja millaiset olisivat suurpetotiheydet? Niinpä niin, teoreettista pohdiskelua.

Mutta mitä tehdään käytännössä, kun vahva minkkipopulaatio näivettää esimerkiksi vesilintukantoja jollain alueella? Viekö kotoperäisen lajiston tappaminen lähemmäs vai kauemmas luonnontilaa? Kauemmas ainakin jonkin tietämyksen valossa, ja metsästäjiä on pyydetty minkinpyyntitalkoisiin. Niissä talkoissa tarvitaan ampuma-aseita.

Luonnonpuistot ovat itsestään selviä metsästyskieltoalueita, sillä niissä kulkeminen on muutenkin kielletty paitsi tutkimustarkoituksessa. Tiheän asutuksen äärellä sijaitsevalla luonnonsuojelualueella metsästyksestä pidättäytyminen lienee turvallisuussyistä viisasta. Mutta miten on perusteltavissa muun liikkumisen salliminen sellaisella suojelualueilla, missä metsästys halutaan kuitenkin kieltää?

Luonnonsuojelijoiden mielestä suunnistajat ja luonnonsuojelu mahtuvat samoille alueille. Luonnonsuojelualueilla saa siis toki järjestää suunnistuskisoja. Suunnistuspiikkarin aiheuttama mekaaninen rasitus ei liene kuitenkaan sen vähäisempi tai olemattomampi kuin metsästäjän vaelluskengän?

Itse asiassa, suunnistuskisoissahan on paljon väkeä liikkeellä, joten mekaanista rasitusta tulee pienelle alalla ihan kunnolla. Eläimet myös häiriintyvät aivan varmasti yhtä paljon suunnistajien liikkumisesta kuin kenen tahansa muunkin liikkujan.

Mutta ei suunnistuspiikkarin piikki nostata kenenkään verenpainetta, kuten metsästäjän kantama ampuma-ase. Ampuma-ase tarkoittaa mahdollisuutta tappaa luonnonsuojelualueen asukkeja. Kylläkin ihan niitä samoja lajeja metsästysaikojen puitteissa kuin luonnonsuojelualueen ulkopuolellakin.