Petojen reviirillä
Jukka Bisin mukaan ihmiset sietävät karhuja paremmin kuin susia. Kuvan karhut tuijottavat Bisiä Eläinmuseon vitriinin takaa. Jaakko MartikainenSuurpedot ovat tehneet paluumuuton Suomen luontoon viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana. Maaseudun asukkaiden osana on ollut sopeutuminen uusiin naapureihin.
Elämä vahvistuneiden petokantojen kanssa on ollut Suomessa kaikkea muuta kuin helppoa. Kotieläinvahingot, metsästyskoirien surmat ja turvallisuudentunteen kaikkoaminen ovat saaneet ihmisten sapen kiehumaan.
Suomalaisesta susikonfliktista väitöskirjan tehnyt Jukka Bisi ymmärtää hyvin sen, että petojen yleistyminen aiheutti kapinan. Meillä elettiin melkein sata vuotta, 1980-luvun lopulle asti, sellaisessa ympäristössä, jossa suurpetoja ei juurikaan ollut.
”Maaseudun elämäntapa sopeutui siihen tilanteeseen. Kun petokannat palasivat, isku oli raju.”
Bisin mielestä Suomessa eletään nyt sopeutumisvaihetta, jossa ihmiset opettelevat rinnakkaiseloa susien, karhujen, ahmojen ja ilvesten kanssa.
”Tulevaisuus on tasapainon etsimistä maaseudun elinkeinojen ja suurpetokantojen välillä. Molemmat ovat tärkeitä asioita.”
Ehkä seuraavilla sukupolvilla yhteiselämä petojen kanssa onnistuu jo paremmin.
Bisin mukaan näyttää siltä, että Itä-Suomessa uudet susilaumat eivät herätä lähiympäristössään yhtä suurta vastarintaa kuin muualla maassa. Susien läsnäoloon on totuttu, vaikka niistä ei pidettäisikään.
Susi haastaa ihmisen
Susi on metsän asukkaista ylivoimaisesti hankalin naapuri meille ihmisille. Sutta vihataan lähes kaikkialla maailmassa.
”Vain joissakin intiaanikulttuureissa suteen on suhtauduttu yksinomaan kunnioituksella.”
Intiaaneilla ei ollut kotieläimiä, joten susi ei muodostanut uhkaa heidän elämäntavalleen.
”Susi on laumassa liikkuva, hurjasti energiaa tarvitseva eläin, joka syö pääasiassa lihaa. Se ei syö kasvisravintoa tai vetäydy talviunille kuten karhu. Se onnistuu haastamaan ihmisen elinkeinot: poro-, lammas- ja karjatalouden, metsästyksen ja koirien käytön”, Bisi toteaa.
Susi herättää myös pelkoja. 1800-luvulla Varsinais-Suomessa tapahtuneet lapsisurmat muistetaan yhä. Pitkiin aikoihin susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun, mutta 20–40 koiraa on vuosittain joutunut susien suihin.
Karhua siedetään paremmin
Karhu on ihmiselle realistisempi uhka kuin susi. Se voi käydä ihmisen päälle puolustaessaan pentujaan tai haaskaansa.
Bisin mielestä karhua siedetään kuitenkin paremmin kuin sutta.
”Karhuun liittyy selkeästi hyötynäkökulma. Sitä metsästetään ja kilpaillaan siitä, kuka onnistuu kaatamaan karhun. Sudella tällaista hyötynäkökulmaa ei ole.”
Susi merkitsee ihmiselle pääasiassa riesaa. Tosin viime aikoina on saatu näyttöä, että sudet ovat joillakin alueilla kunnostautuneet pienpetojen metsästäjinä. Sudet ja ilvekset syövät kettuja ja supikoiria, ja tästä on koitunut apua metsäkanalinnuille.
Ahmat ja ilvekset aiheuttavat nekin vahinkoja, ahmat varsinkin porotaloudelle, mutta pienen kokonsa vuoksi ne eivät herätä suuria pelkoja ihmisissä.
Bisi ei halua vähätellä petopelkoja, vaikka realismi niistä voi olla kaukana.
”Jos ihminen pelkää petoa, hän pelkää. Monet pelkäävät koiria, käärmeitä tai hämähäkkejä. Pelkoja ei voi kyseenalaistaa, ne ovat alitajuisia asioita.”
Rinnakkaiselon haasteita ei myöskään helpota se, että pedot herättävät suuria tunteita lähes kaikissa ihmisissä – sellaisissakin, joiden elämää asia ei millään lailla sivua.
Kanta taantuu, kiukku laantuu
Suomen susikanta on viime vuosina lähtenyt laskuun. Samalla on laantunut myös terävin keskustelu pedoista.
”Nykyinen määrä on ollut aika lähellä sudenhoitosuunnitelmassa minimikannaksi asetettua määrää. Lupapolitiikalla on pyritty poistamaan ongelmatapaukset. Oman käden oikeuttakin on selvästi ollut, mutta susi on kuitenkin jotenkuten pärjännyt. Mutta suunta ei näytä hyvältä.”
Salametsästyksestä on tullut viranomaisille akuutti ongelma. Bisi tuntee nämä pulmat, sillä hän työskentelee Metsähallituksessa vastuualueenaan erätalouden yhteiskunnalliset asiat.
Suomi on ollut tällä vuosikymmenellä jopa EU-tuomioistuimessa syytettynä suden suojelun laiminlyönnistä. Päätös tulkittiin Suomessa vapauttavaksi – vain ennaltaehkäisevät pyyntiluvat todettiin sopimattomiksi.
Bisin mielestä suomalaiset viranomaiset ovat pystyneet löysäämään lupapolitiikkaansa, vaikka suojelun perustana oleva EU:n luontodirektiivi on säilynyt ennallaan.
Suurpetojen kantojen säätely on Bisin mukaan joka tapauksessa välttämätöntä. Petojen kunnioitus ihmistä kohtaan säilyy, kun niitä metsästetään. Jos pedot kesyyntyvät, ongelmia tulee väistämättä.
”Karhu tulee kylmän viileästi tyhjentämään roskalaatikon, jos kunnioitus ihmistä kohtaan on mennyt.”
Hän ei usko eläinkantojen automaattiseen tasapainoon ilman ihmisen toimia.
”Monet vaalivat sellaista ajattelua, ettei eläinkantoihin saisi puuttua. Se on hieno ajatus, mutta haihattelua. Se ei millään ole todellisuutta, ei ainakaan nykyisellä asutusrakenteella.”
Lainsäädännössä muutostarpeita?
Bisi pitää mahdollisena, että metsästyslainsäädäntöä voidaan joutua tulevaisuudessa jopa helpottamaan, jotta suurpetojen kannat saadaan pysymään kurissa. Viime aikoina ovat karhujen ja ilvesten määrät olleet voimakkaassa kasvussa.
”Pohjois-Karjalassa kaatui ensimmäisenä metsästyspäivänä 40–50 karhua. Se osoittaa, että karhuja täytyy olla paljon ja jahti on tehokasta. Kun jahti oli lopussa, jouduttiin vielä kaatamaan karhuja taajamista poliisiluvilla.”
Karhukannan kasvua voitaisiin hillitä sallimalla haaskapyynti jahtikauden loppuvaiheessa. Tällainen muutos voisi Bisin mielestä tulla tarpeelliseksi esimerkiksi Lapissa, missä porotalouden tuotto näyttää hupenevan petojen suihin.
TEKSTI: Hanna Lensu
ELÄINKUVAT: Markku Vuorikari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
