Paras soppa, kun monta lusikkaa

Pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja, sanoo vanha sutkautus. Kuitenkin, jos elon tiellä haluaa pysyä, on välillä myös syötävä. Nykyään se tapahtuu liian usein yksin.

Suomalaiset perheet syövät yhdessä vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain joka toinen perhe syö päivittäin tai lähes päivittäin yhdessä.

Yhdessä syöminen on kuitenkin tutkitusti erinomainen juttu. Se poistaa yksinäisyyttä ja lisää yhteenkuuluvaisuutta. Perheiden yhteiset ateriat tukevat nuorten mielenterveyttä ja saavat lapset syömään terveellisemmin.

Viheliäisiä keksintöjä ovat jääkaappi ja mikro. Molemmat mullistivat aikanaan keittiön dynamiikkaa eivätkä pelkästään hyvällä tapaa. Nälän yllättäessä voi kaivaa jääkaapista murkinaa, lämmittää mikrossa ja syödä. Yksin.

Viime vuosisadan alussa sellainen tuskin olisi tullut kuuloonkaan. Kun vellikello soi, kannatti mennä syömään, jos ei halunnut olla tyhjin vatsoin loppupäivää.

Yhdessä syömisessä ja ruuan jakamisessa on lähes jotain maagista, joka kumpuaa esi-isien leirinuotioilta.

Vihamiehet kutsutaan saman pöydän ääreen keskustelemaan. Kun on yhdessä leipää murrettu, on jokin näkymätön raja ylitetty.

Ja mihin mennä ensitreffeillä tutustumaan? – syömään tietenkin. Yhdessä syöminen tarkoittaa yhteyden luomista.

Monissa maissa ruoka-aika on lähes pyhä hetki.

Olin peltotöissä maatilalla Italiassa joku aika sitten. Lounaaksi kokoonnuttiin pellon laidalla olevaan keittokatokseen ja syötiin aina kaksi lämmintä ruokalajia ja juustot, hedelmät ja kahvit päälle.

Toki kaiken olisi varmasti voinut hoitaa tehokkaammin syömällä vettyneitä eväsleipiä seisaaltaan, mutta se ei ole italialaisille vaihtoehto. Ruuasta ja seurasta nautitaan.

Kyllä, työtehot kärsivät ja tuotanto seisoo. Kuitenkin yhteisestä ruokahetkestä jää enemmän käteen. Niissä tankataan muutakin kuin energiaa.

Syömisen sosiaalisuus on jäänyt heitteille meillä Suomessa. Osaksi se lienee historian painolastia. Viime vuosisadalla ruokaa kunnioitettiin eri tavalla.

Se ilmeni hartautena lautasen äärellä. Ilmanaikuisten höpöttelyä ruokapöydässä ei suopeasti katsottu. Nauraminen oli vielä vakavampi rike. Epätoivotusta käytöksestä saatettiin lasta rangaista lusikan kopautuksella päähän.

Ei meidän tarvitse yhdessä yössä muuttua viiden tähden kulinaristeiksi ja kupliviksi seurapiiriperhosiksi.

Kunhan vain pysähdyttäisiin ja istuttaisiin yhdessä alas. Siirrettäisiin katse lautasesta, lehdestä tai näytöstä pöydän toisella puolella istujaan. Kysyttäisiin, mitä kuuluu. Tai oltaisiin hiljaa, jos siltä tuntuu.

Vuosi 2017 on yhdessä syömisen vuosi. Iso joukko ruokatoimijoita on lähtenyt mukaan Syödään yhdessä -hankkeeseen, jossa pohditaan, kuinka suomalaiset saataisiin saman pöydän ääreen aterioimaan.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset kyllä haluaisivat viettää aikaa enemmän yhdessä ruuan äärellä, mutta eivät tiedä, kuinka.

Vanhalle kunnon vellikellolle voisi olla taas käyttöä.