Kevitsa toi vähän, mutta vei paljon
"Ainut vero mitä kaivosyhtiö FQM on Kevitsalta maksanut, on rakennuskiinteistöjen kiinteistövero."Virkamiehenä surkeaa kaivoslakiamme Mauri Pekkarisen kanssa mestaroinut Pekka Suomela yrittää nyt kaivosyhtiöiden edunvalvojana mainostaa kaivoksia verotulojen tuojina (MT 15.4).
Mutta miten asia on?
Kevitsan malmikenttä on kokonaan valtion maalla. Valtio lahjoitti malmikentän kaivosoikeudet – kuten kaivoslakimme määrää – bulvaaniyhtiö Scandinavia Mineralsille, joka myi ne kanadalaiselle FQM:lle noin 300 miljoonalla eurolla.
Kun kaivoksen rakennustyöt alkoivat, kävi liikenneministeri Anu Vehviläinen – kaivoslakimme sanomaa noudattaen – lisäämässä liksaa FQM:lle ja otti valtion maksettavaksi Kitisenjoen sillan ja kaivostien kustannukset (noin 5 miljoonaa), ja työministeri lisäsi siihen vielä kaivoksen sähkölinjan rakennusrahat.
Kun FQM sai 2014 luvan louhinnan kaksinkertaistamiseen 5 miljoonasta tonnista 10 miljoonaan, oli ehtona noin 14 miljoonan euron entisöimistyön vakuustalletus. Lehtitietojen mukaan FQM valitti päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen sillä perusteella, että summa sisältää arvonlisäveroa 2,8 miljoonaa.
Tästä voi päätellä, että kaivosyhtiöt on vapautettu myös arvonlisäveron maksamisesta. Siinä onkin kysymys jo kymmenistä miljoonista yksin Kevitsallakin.
Ainut vero mitä kaivosyhtiö FQM on Kevitsalta maksanut, on rakennuskiinteistöjen kiinteistövero 0,6 miljoonaa euroa.
Sodankylän kunnallisverotuotto, joka ennen kaivoskautta vuonna 2008 oli 21,4 miljoonaa euroa, on kunnan tilinpäätösten mukaan kaivosvuosina 2009–2014 tuonut yhteensä 142,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2008 työpaikan säilyttäen, valtakunnan palkankorotusten keskiarvoilla, kunnallisveroa olisi vastaavana aikana kertynyt yhteensä 143,1 miljoonaa euroa.
Kun kaivos vuoden 2013 alussa käynnistyi, sai kunnanvaltuusto jo syyskuussa eteensä lisätalousarvion. Sivistystoimenjohtaja perusteli 0,6 miljoonan lisärahan tarvetta sillä, että kaivoksen jatkuvakestoinen työmuoto on tuonut päivähoitoon lisäkustannuksia, erityisesti kalliin ajan palkkakustannuksina.
Perusturvajohtaja haki 0,7 miljoonan lisärahaa sosiaalitoimeen. Yllätyksenä kaikille sosiaalitoimen kenttäväki oli todennut kaivoksen vaikutukset tälle sektorille päinvastaisiksi, kuin olivat odotukset.
Vuonna 2010 hallitus päätti harvaan asutuille kunnille suunnatusta valtionavun lisästä.
Sodankylä alkoi saada sitä 4,5 miljoonaa euroa vuodessa. Se vastaa noin 700–800 kaivostyöpaikan kunnallisverotuottoa. Se raha – ei kaivoksen tuomat – Sodankylän taloutta on pönkittänyt.
FQM on nyt myynyt Kevitsan 650 miljoonalla eurolla. Se teki Kevitslta hyvän tilin.
Me suomalaiset olemme menettäneet Kevitsan malmien lahjoituksella, maksetuilla tukirahoilla ja verohelpotuksilla nettona jo muutaman sata miljoonaa euroa. Tämä johtuu hölmöstä kaivoslaistamme ja ministeriemme tolkuttomuudesta sen soveltamisessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
