Turhanpuoleista vastakkainasettelua

Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelusta on puhuttu niin pitkään kuin muistan. Keskustelu on tavannut velloa aika ajoin kuumana aaltoliikkeen lailla toistuen.

Olen ajatellut, että tämmöinen turha vastakkainasettelu nousee kärjekkäimmäksi sellaisissa vaiheissa, kun yhteiskunnassa piileskelee joku muu ”virtahepo”, johon ei rohjeta tarttua.

Nyt oikeita ongelmia on runsaasti, ja paha epävarmuus tulevaisuudesta rynnistää ihmisten kimppuun monesta suunnasta. Silloin on hyvä tarttua vanhaan tuttuun erimielisyyden aiheeseen.

Tässä nimenomaisessa vastakkainasettelussa minusta on aina tuntunut siltä, että taustalla väijyy jonkinasteinen kateus.

Kaupunkilaiset taitavat ajatella, että maalla ei tarvitse kuin olla ja elää kauniiden kesäpäivien kukkeus silmissään siintäen.

Maaseudun asukkaissa taitaa herättää kateutta kaupunkielämän helppous: ei tarvitse itse huolehtia elämän välttämättömistä perusedellytyksistä, kun joku muu kasvattaa ruuan, lämmittää, valaisee ja luo lumet.

Kumpikin osapuoli kiristelee hampaitaan. Toisen elämää on kovin helppo arvostella vain pinnalle näkyvien hyvien puolien perusteella.

Samaan aikaan todellisuus toisen arjesta jää vieraaksi. Siihen ei välttämättä edes haluta tutustua, kun asenteet on pahimmillaan lukittu jo vuosikymmeniä sitten tai saatu jopa perinnöksi edellisiltä sukupolvilta.

Tällaisena aikana, kun sekä maaseudun että kaupunkien asukkailla on yksi yhteinen suuri uhka – ilmastonmuutos – olisi erittäin viisasta tutustua puolin ja toisin, millaista arkea maalla ja kaupungissa eletään. Suuren uhan alla vain yhdessä toimien on mahdollista päästä eteenpäin.

Suurin uhka ei meilläkään kehity valtakunnan sisällä, vaan tulee ulkoa päin, esi­merkiksi myrskyinä, tauteina ja tuholaisina sekä kaikkien näiden seurannaisvaikutuksina.

Jollakin tapaa täytyy kuitenkin varautua myös siihen, että ruokaa ei olekaan enää saatavissa omasta maasta riittävästi, eikä sitä ole saatavissa maan rajojen ulkopuoleltakaan.

Samaan aikaan voidaan joutua tilanteeseen, jossa jotkin meikäläisittän nyt hyvinkin tiheästi asutetut alueet muuttuvat asuin­kelvottomiksi ja joudutaan sijoittamaan maan sisäisiä pakolaisia.

Onneksi pahimpien uhka­kuvien toteutumiseen on pessimistisimpienkin ilmastoennusteiden mukaan vielä hiukan valmistautumis­aikaa.

Toisaalta ilmaston lämpenemisen seuraukset ovat osin jo edenneet aiemmin arvioitua nopeammin. Yksi tällainen nopeasti edennyt muutos on ollut keskilämpö­tilojen paikallinen nousu.

Koska olemme ennusteiden varassa, emmekä ennalta todella tiedä, millaisia muutoksia fyysiseen toiminta­ympäristöön on tulossa tai miten nopeasti muutokset tuntuvat eliöstössä, yhdessä toimimista on syytä kehittää yksilötasolta alkaen.

Nyt meillä on vasta teoreettinen valtioneuvoston toimintamalli sää- ja ilmastoriskien arviointien järjestämiseksi.

Se ei riitä, kun uhka on todellinen ja on vaarassa muuttaa maailmaa perustavanlaatuisesti lähimmän sadan vuoden aikana, jopa nopeammin. Yhteiset voimavarat on otettava rakentavasti käyttöön.