Lempivaate jatkaa elämää

Rakastan räsymattoja. Ne ovat aina kuuluneet kotiini.

Naapurikylällä oli mummo, jolla oli aina mattoloimi valmiina tuvassaan. Hän kutoi meillekin useita kymmeniä metrejä mattoja toiveiden ja vietyjen kuteiden mukaan. Usein myös me lapset olimme mukana selvittelemässä kudekasoja ja joskus jopa solmimassa valmiiden mattojen päitä.

Itse olen kutonut niin neuvonta-asemalla, tuttavien luona, kuin nyt viime vuodet kotonakin. Tänä kesänä kutominen osui keskimmäisen lapsen lakkiaisten ja seuraavan rippijuhlien väliseen aikaan. Kudoin uudet matot keittiöön ja eteisiin.

Juhlavalmistelujen välissä oli rentouttavaa istua ja suunnitella raitoja vanhoista, rakkaista kuteista.

Paljon ajatuksia risteili mielessäni kutoessani – niin tulevasta lasten kotoa muutosta, kuin hienoista muistoista kasvun ajaltakin.

Näihin mattoihin mahtuu muistoja melkein 50 vuoden ajalta: 70-luvulta oman lapsuuskodin ensimmäiset pussilakanat, 80-luvulta Itä-Suomen ympäripyöräilyllä palaneen ihon suojaksi Savonlinnasta ostettu pitkähihainen raitapaita, 90-luvulta ensimmäinen äitiysmekko ja 2000- ja 2010-luvuilta monet lastenvaatteet.

Huvittavaa oli, kun tuoreimmat raidat kävelivät vielä kesällä vastaan tuttavan housuissa ja mattojani jo koristi samojen housujen lyhennetyt lahkeensuut. Tuntuu niin mukavalta, kun kulunut lempivaate saa jatkaa elämäänsä ja sen värejä ja kuvioita voi ihastella vielä vuosia ihan varvastuntumalla.

Meillä räsymatot kuuluvat niin arkeen kuin juhlaankin, ja niitä on joka huoneessa.