Kulutusta pitäisi vähentää
Hämmästyttää, miten fiksun tuntuiset ihmiset tiedotusvälineissä kertovat, kuinka ilmastonmuutos pysäytetään kasviksia syömällä ja soita ennallistamalla. Hyviä asioita varmaankin molemmat.
Ihmiskuntamme on viimeisen reilun sadan vuoden aikana käyttänyt suurimman osan miljoonien vuosien aikana maahan kertyneistä fossiilisista polttoaineista ja polttanut ne savuna ilmaan. Samoin on kaivettu maasta kaikki irtoavat raaka-aineet. Kai tämä jossain näkyy, ilmastossakin.
Vuonna 1900 maailmassa oli noin miljardi ihmistä. Fossiilisten polttoaineiden käyttö maataloudessa mahdollistaa nyt lähes kahdeksan miljardin ihmisen olemassaolon.
Meillä ei siis ole juuri muuta mahdollisuutta kuin jatkaa tällä samalla ylikulutuksen tiellä, ellei jollain ole jotain inhimillistä keinoa, jolla väkiluku palautetaan tuolle miljardin tasolle, joka ilmeisesti on luonnon kannalta kestävä taso.
Ilmeisesti tämän hetken puheilla yritetään rauhoitella tulevia laskunmaksajia ja yritetään antaa kuva, että kaikkemme yritimme. Maailman kulutuskäyriä katsoessa näkee, että koko ajan on vain painettu lisää kaasua.
Pasi Vuorio
Orimattila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
