Maataloustuet eivät ole viljelijän palkkaa
MTK järjesti tiistaina mielenilmauksen Seinäjoella, kun maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo saapui Maaseutuvirastoon neuvottelemaan vuoden 2015 maataloustukien maksuaikataulusta.
Harkitsin hetken osallistuvani siihen itsekin, koska meidän tuottajien olisi jo aika nousta vastustamaan äänekkäästi hallinnon mielivaltaisia toimia, joilla heikon kannattavuuden kanssa kamppailevien maatilojen elämä hankaloituu merkittävästi.
Mutta MTK:ssa oli päätetty nimetä tapahtuma teemalla ”Palkka ajallaan!” Enpä olisi voinut suurempaa hutilaukausta kuvitella näin tärkeän asian ääressä.
Lienee turha muistuttaa, että maataloustuet ovat korvaus alennetuista tuottajahinnoista sekä ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi tehtävistä toimista. Ne eivät missään nimessä ole viljelijän palkkaa, ei edes osaa siitä. Eikä sellaista virheellistä viestiä tulisi tuottajajärjestön välittää kuluttajille.
Tuet ovat kuluttajan etu kaupan tiskillä. Tästä soisi muistutettavan useamminkin.
Meidän palkkamme tulee viljasta, maidosta, lihasta, kananmunista, vihanneksista ja hedelmistä. Niistä elintarvikkeista, joita tuotamme vaivoja säästämättä ja tunteja laskematta. Joskus tili on isompi, joskus pienempi.
Politiikkaa enemmän sen suuruuteen vaikuttavat niin tuotteiden maailmanmarkkinahinnat niin tuotteiden kuin tuotantopanosten osalta sekä kasvukauden sää.
Omat maataloustukeni olen käyttänyt tuotantotarvikkeisiin, investointeihin ja lainojen hoitamiseen. Näin oletan suurimman osan muistakin viljelijöistä tekevän. Ne rahat menevät ketjussa eteenpäin.
Palkka, niin omani kuin työntekijöitteni, on tullut aina maidosta, lihasta ja viljasta. Jos se tulisi tuista, en olisi maidontuottaja vaan yhteiskunnan elätti. Sellainen minä en ole, enkä aio sellaiseksi tullakaan.
Olen aidosti ylpeä siitä, että saan viljellä sukutilaani ja kutsua itseäni maanviljelijäksi.
Me maanviljelijät annamme oman työmme ohella työtä tuhansille suomalaisille.
Vuoden 2015 maataloustukien maksatuksen siirtyminen seuraavalle vuodelle tietää karuja aikoja maatalouskaupalle. Jos kassassa ei ole rahaa, jäävät tarvikkeet ja koneet ostamatta.
Pienet maatalousvaltaiset kunnat joutuvat miettimään tulopuoltaan uusiksi, jos maatiloilta ei jää verotettavaa tuloa. Samoin pankkien kyky joustaa luottojen takaisinmaksussa testataan.
Asia on erittäin merkittävä koko maataloussektorille ja sen liitännäisille toimijoille. Siksi on pöyristyttävää, että kampanjan teemana on moinen aivopieru.
Toivon todella menestystä ministeri Orpolle, jotta meidän ei tarvitsisi alistua hallinnon sanelupolitiikkaan ja tuet voitaisiin maksaa samana vuonna kuin ne on haettu.
Koen tärkeänä mahdollisuuden vaikuttaa omalle elinkeinolle merkittäviin asioihin. Tässä tapauksessa teen sen tällä kirjoituksella kotoa käsin, en meuhkaamalla Seinäjoella sellaisen kyltin kanssa, jonka sisältöä en allekirjoita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
