Pappi, lukkari, talonpoika, opettaja?

Olen viettänyt tänä kesänä paljon aikaa etätöissä kotiseudullani Varsinais-Suomessa. Pienessä maaseutukylässä lähes kaikki kylänraitilla vastaantulevat kasvot ovat tutut. He kysyvät minulta, mitä minä opiskelen ja mikä minusta on tulossa isona.

Joka kerta hymyilen ja kerron, että opiskelen Helsingissä kahta eri alan yliopistotutkintoa, mutta en tiedä, mikä minusta tulee isona. Tuleeko minusta käyrätorvensoittaja, opettaja vai jotain ihan muuta?

Maailma ei ole nykyään enää niin yksioikoinen, että yksi ihminen voisi tehdä elämänsä aikana vain yhtä työtä. Minun vanhemmillani se vielä meni niin. He valmistuivat ammattiin ja menivät töihin. Heillä on vierähtänyt samalla työnantajalla vuosikymmeniä.

Työelämä on selvästi muutoksessa. Samalla koulutuksella voi tehdä melkein mitä tahansa, kunhan on halua ja intoa oppia uutta. Silti opiskelemaan hakeminen ja opiskelu uuvuttavat tämän päivän nuoret.

Nuoret ahdistuvat ja väsyvät heihin kohdistuvien paineiden vuoksi. Muuttunut lukiokoulutus pakottaa nuoria päättämään yhä nuorempina, mitä he aikovat tehdä toisen asteen jälkeen. Yhä useammat nuoret ovat kiinnostuneita monista asioista, mikä voi lisätä ahdistusta alan valinnasta.

Onko jokaiselle olemassa yksi kutsumusammatti, joka pitäisi jollain ihmeen kaupalla löytää?

Kutsumusammatilla tarkoitetaan usein pienipalkkaisia aloja, joille ei lähdetä palkan vaan työn merkityksellisyyden vuoksi. Perinteisesti esimerkiksi hoitotyötä ja opettamista on pidetty kutsumuksena.

Kutsumusammatti voi kuitenkin olla mikä tahansa työ, jota kohtaan tuntee intoa ja paloa.

Lukioikäisenä haaveilin muusikon urasta mutta salaa unelmoin myös lääkärin ammatista. Toisaalta minua kiinnosti myös farmasia. Olisin voinut ruveta papiksikin. Tai kanttoriksi.

Äitini on opettaja ja isäni agronomiksi valmistunut toimittaja. Kotona minua onkin kannustettu hakeutumaan opettajakoulutukseen tai maatalous-metsätieteelliseen. Vanhempien toiveet ovat nyt ainakin puoliksi toteutuneet, sillä opettajakoulutus on aloitettu vuosi sitten. Usein ammatit periytyvät sukupolvelta seuraavalle.

Tämä kesä on mennyt lehtitöissä maataloustiimissä, ja olen nauttinut erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Ehkä vielä haen opiskelemaan maataloustieteitä, kuka tietää. Miksi minun pitäisi tietää ennakolta kaikki elämäni polut?

Kiinnostus maailmaa kohtaan on aina hyväksi eikä opiskelusta tai itsensä sivistämisestä ole koskaan haittaa. Eihän ihminen ole koskaan vain yhtä asiaa, olemme useiden asioiden summa. Ihmisiä määritellään usein heidän opintojensa tai ammattiensa perusteella, ei luonteenpiirteiden tai tekojen.

Hienoa ammattia tärkeämpää on kuitenkin olla avoin ja kohdella muita ihmisiä hyvin.

Kaikille, jotka yhä pohtivat omaa paikkaansa maailmassa, sanoisin nyt: kannattaa tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Tiedän, että ensikertalaisuuspisteet menettää, kun ottaa vastaan ensimmäisen korkeakoulupaikkansa, mutta ilman ensikertalaisuusstatustakin voi päästä opiskelemaan, jos oikein haluaa. Ihmisen pitää seurata tähteään ja tehdä sitä, mitä ilman ei voi elää.