Urheilu vie kirjailija KYRÖä

Kaikista urheilijalegendoista Tuomas Kyrö haluaisi tavata Ben Johnsonin. ”Veisin hänet juhannussaunaan täällä Janakkalassa”, kirjailija kaavailee. kuva: Kari Salonen 

Kyllä menestyneen huippu-urheilijan päässä pitää viirata jonkin verran, heittää Tuomas Kyrö ja ihmettelee, miksi nykypäivän urheilijoilta vaaditaan kiiltokuvamaista vävypojan mainetta.

”Ennen yhteiskunta, kirkko tai sosialismi vaativat huippu-urheilijalta puhtoisuutta. Nyt sen tekevät sponsorit. Minua ovat kuitenkin aina kiehtoneet oudot urheilijapersoonat.”

Kyrön mielestä suomalaiset suhtautuvat urheiluun liian vakavasti. Selittävänä tekijänä hän pitää maan pienuutta ja kansakunnan nuorta ikää.

Tuomas Kyrön kahdeksas teos sukeltaa urheilun maailmaan. Urheilukirja kertoo kilpakenttien menneistä sankareista ja antisankareista. Vuonna 1974 syntynyt kirjailija kertoo myös omia penkkiurheilumuistojaan jääkiekkokaukaloiden reunoilta Nykäs-Masan ponnistuksiin ja Keken formulamestaruuteen.

”Kirjoittaessaaan nostalgisia muistelmia luulee monesti, että omat kokemukset ovat jotenkin ainutlaatuisia. Sitten huomaa, että moni muu on kokenut samat asiat samalla tavalla”, Kyrö tuumii.

Urheilukirjaa tehdessä Kyrö pyrki laventamaan urheiluteoksille tyypillisiä näkökulmia ja viljelemään kielellisesti vapaata liikettä. Tuloksena on kyrömäisen riemastuttava ja nostalginen lukukokemus.

Kirjailijan oma urheiluhistoria ajoittuu 80-luvulle, jolloin hän pelasi helsinkiläisessä koripallojoukkueessa.

”Kun minikorit vaihtuivat aikuisten koreihin ja käteen lyötiin iso pallo, olin edelleen 158-senttinen ruipelo. Pelaaminen loppui siihen”, hän muistelee.

Pari talvea sitten Kyrö vieraili Äänekosken voimanostokisoissa ja jääspeedway-ajoissa Rovaniemellä. Maakuntamatkat avarsivat näkemystä suomalaisen urheilun sielunmaisemasta.

”Siellä minä, luikku tyyppi, istuin Äänekoskella kisakatsomossa kaksi kertaa leveämpien isäntien ja emäntien keskellä ja koetin leikkiä huomaamatonta”, Kyrö naurahtaa.

Viime vuonna ilmestynyt Mielensäpahoittaja nosti Kyrön suosionsa huipulle. Kirjan hahmo on kaikesta valittava vanha maalaisjäärä, jolle kelpaa vain mennyt maailma. Koukuttava hahmo on kuin 2000-luvun Havukka-ahon ajattelija.

Mielensäpahoittajasta työstetään lähitulevaisuudessa toinen radiokuunnelma ja kirja sekä ensimmäinen teatterimonologi.

Kyrön mukaan arkielämä syöttää uusia mielensäpahoittaja-juttuja jatkuvalla virtauksella. ”Voin pahoittaa mieleni menemällä vaikkapa Pasilan asemalle tai tulemalla tänne kesäperjantaina ja katselemalla, kuinka mökeilleen matkaavat ihmiset taistelevat viimeisistä camping-paketeista”, Kyrö naurahtaa istuessaan janakkalalaisen jättihuoltoaseman kahvilassa.

Kyrö muutti vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa maaseudulle Janakkalaan puolitoista vuotta sitten. Sitä ennen perhe asui kolme vuotta Sammatissa sijaitsevassa kirjailijakodissa.

Helsingissä syntynyt ja 15-vuotiaana Hämeenlinnaan muuttanut kirjailija on maalaistunut kaupunkilainen, joka vaihtaa toppavaatteet farkkuihin vain kaupunkiin lähtiessään.

Maalle muutto on sujunut kitkatta, vaikkakin maalaisarki on tuonut eteen monenlaisia tenkkapoo-tilanteita. ”Kaiken on oppinut parhaiten, kun jotain on mennyt paskaksi ja olen joutunut korjaamaan sen itse. Se on palkitsevin tapa oppia. Onneksi olen saanut naapureiltani apua aina, kun olen sitä tarvinnut”, Kyrö kiittelee.

Kyröllä ei ole suuria tulevaisuuden haaveita. Hän luottaa kovaan työntekoon ja pyrkii pitämään työnsä haastavana. Nuori kirjailija pitää kirjoittamista käsityöammattina: mitä enemmän tekee, sen paremmaksi kehittyy.

Menestyksestä huolimatta Kyrö vaikuttaa mieheltä, joka viihtyy paremmin kansan keskuudessa kuin kansakunnan kaapin päällä

”Ne on karseimpia kirjailijahaastatteluja, joissa kirjailija valittaa, kuinka rankkaa työtä hän tekee. Tälläkin hetkellä joku betonipumppari tai perushoitaja tekee paljon raskaampaa duunia.”

Tuomas Kyrö: Urheilukirja. Teos. Ilmestyy 18.2.