Kohti puhtaampaa teknologiaa

KUVA: Kari Salonen 

TEKSTI: Kaijaleena Runsten

Hallituksen tuoreessa teollisuuspoliittisessa linjauksessa vilisee vieraskantaisia, hienolta kalskahtavia sanoja. Sen mukaan kansan-

taloutemme on jatkossakin kolmen vientialan varassa. Puun, metallin ja elektroniikan sijaan ne ovat cleantech, biotalous ja digitaalitalous. Suomeksi voidaan kai sanoa: puhdasta teknologiaa, luonnonvarojen kestävää käyttöä ja sähköisiä ratkaisuja.

Odotukset puhtaamman teknologian suhteen ovat suuret – sitä on useamman kerran verrattu uuteen Nokiaan. Vientiä edistävä Finpro hehkuttaa Suomen olevan jo nyt yksi maailman johtavia cleantech-maita, kun asiaa suhteutetaan bruttokansantuotteella.

”Cleantech on kilpailutekijä, jota käytetään useilla toimialoillamme”, kuvaa ohjelmajohtaja Kaisa Hernberg Finprolta.

”Karkeasti yleistäen cleantechiä on se, kun joku tarjoaa toiselle ratkaisuja, jotka parantavat ympäristön tilannetta. Omien nurkkien putsaaminen ei siis vielä riitä tekemään yrityksestä cleantechin myyjää.”

Yksittäistä Nokiaa tästä ei kannata odottaa. Mutta isolla joukolla yrityksiä on paikkansa kansainvälisillä markkinoilla, jatkaa Kaisu Annala, joka vastaa työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) strategisesta cleantech-ohjelmasta.

Molemmat viittaavat siihen, että puhtaan teknologian markkinat ovat läpi kansainvälisen taantuman jatkaneet kasvuaan, samoin on käynyt suomalaisyritysten viennin.

Tekes on panostanut cleantechiin viime vuosina yli 200 miljoonaa euroa vuodessa, enimmillään lähes puolet sen myöntämästä rahoituksesta. Kun lasketaan mukaan yritysten omat panokset, nimikkeen alle on pistetty pyöreästi laskien miljardi vuodessa.

Se on merkittävä potti. Koko maassa tutkimukseen ja kehittämiseen käytettiin vuonna 2012 yhteensä 6,8 miljardia euroa eli 3,6 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, osoittaa Tilastokeskus.

Suomen sijoitus oli noussut tuoreessa sveitsiläisessä IMD-tutkimuslaitoksen kilpailukykyselvityksessä juuri cleantechiin panostamisen ansiosta. Todellisuudessa Suomi lähtee kuitenkin puhtaan teknologian myynnissä takamatkalta suhteessa esimerkiksi naapureihin Ruotsiin ja Tanskaan puhumattakaan Saksasta, Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista ja Kiinasta.

Lähin esimerkki on Tukholma. Se on energiankäytössä ainakin vuosikymmenen Helsingin seutua edellä. Tukholman kaukolämpö perustuu 80-prosenttisesti muuhun kuin fossiilisiin energialähteisiin ja puolet paikallisliikenteen linja-autoista kulkee uusiutuvilla polttoaineilla. Helsinki lämpiää 90-prosenttisesti fossiilisella energialla, ennen kaikkea kivihiilellä. Ja uusiutuva energia liikuttaa vasta 10 prosenttia busseista.

”Kaupallistaminen on ehdottomasti suurin haasteemme”, Annala sanoo.

Ei siis riitä, että pistetään paljon paukkuja tutkimukseen ja kehitykseen ja että vientiä edistetään entistä ponnekkaammin niin sanotussa Team Finlandissa. ”Suomen tiimiksi” kutsutaan valtionhallinnon, yritysten ja etujärjestöjen yhteistyötä maakuvan ja viennin hyväksi.

TEM:issä kaavaillaan kaupallistamisen avuksi esittelyalueita, joihin on koottu yritysten tarjontaa. Vähän niin kuin pidettäisiin jatkuvasti pienikokoisia teollisuusmessuja, jonne potentiaaliset ulkomaiset asiakkaat voivat tulla vierailulle.

”Ne eivät voi olla pieniä yksittäisiä pilotteja vaan konkreettisia, toimivia tuotantoympäristöjä, kuten Fortumin biopyrolyysilaitos Joensuussa”, Annala vertaa.

Tällainen noin 50 yrityksen ”näyteikkuna” tarvitaan aluksi ainakin pääkaupunkiseudulle, jonne on parhaat kansainväliset liikenneyhteydet.

”Pitäisi päästä lupaavista innovaatioista entistä enemmän käytännön vientiin”, painottaa myös kestävän liiketoiminnan ja yritysvastuun asiantuntija Tuuli Mäkelä EK:sta.

”Tarvittaisiin enemmän näyttöä kotimaasta.”

Joka toinen suomalaisista cleantech-yrityksistä on pieni ja 30 prosenttia keskisuuria. Näytön antaminen omasta osaamisesta on niille vielä hankalampaa kuin ainakin jossain määrin tunnetuille suuryrityksille.

Cleantech-ratkaisut vaikuttavat usein joko suurten ihmismäärien terveyteen kuten miljoonakaupungin vesihuolto, tai ne liittyvät suurten teollisuuslaitosten rakentamiseen.

”Niihin vaaditaan siksi huomattavasti enemmän pääomaa kuin ”mies ja läppäri” -tyyppisiin digipalveluihin”, Mäkelä vertaa.

Osassa kunnista on toki otettu käyttöön kotimaisia puhtaan teknologian ratkaisuja, mutta pienten paikkakuntien suositusarvo ei ole kansainvälisillä markkinoilla välttämättä kovin painava. Sen sijaan esimerkiksi niiden yritysten, joiden ratkaisuja on käytössä Tukholman seudun energiahuollossa, on jo helpompi todistaa, mitä ne myyvät.

Kaisa Hernbergin mukaan paljon riippuu siitä, mikä on julkista hankintapäätöstä valmistelevan virkamiehen tai hänen käyttämänsä konsultin osaaminen.

”Suomalainen hankintamenettely ei perinteisesti ole oikein kannustanut innovatiivisuuden suosimiseen. Kunnat ovat saattaneet päätyä ostamaan vanhanaikaista ulkomaista teknologiaa. Herkästi luotetaan sellaiseen, mikä on muualla yleisesti käytössä”, hän arvioi.

Ulkomaille lähdettäessä kuvaan astuu myös mittakaavaero. Ostaja tarvitsee kokonaisratkaisun, kuten biovoimalan suuren tehtaan kylkeen. Suomalaisella pk-yrityksellä on tarjota siihen yksi tai korkeintaan pari osaa tai ohjelmistoa. Kaupanteko tyssää kättelyyn.

Investointitukea haluttaisiin Tanskan tavoin suunnata myös myös pilotointi- ja referenssihankkeille. Tähän uusi Tekesin rahoitus tuonee ainakin osaksi apua. Useamman pk-yrityksen tarjoomukset voitaisiin koota kokonaisuuksiksi, joilla on mahdollista ainakin periaatteessa päästä mukaan tarjouskilpailuihin.

Ulkomailla on myös yleistä, että halutaan jotakuta paitsi kokoamaan urakka myös hoitamaan sen urakointi ja jopa valmiin laitoksen pyörittäminen joksikin aikaa.

”Suomalaiset suuryritykset ovat nihkeitä lähtemään tähän vetureiksi. Koetamme löytää tapoja, joilla saataisiin yhteistarjoomia liikkeelle”, Kaisa Hernberg kertoo.

Tuuli Mäkelän mukaan viennin näkökulmasta olisi lisäksi välttämätöntä, että hallinto oppisi ratkomaan asioita yhdessä.

Uusiutuvan energian saralta tunnetaan jo lupauksiksi jääneitä yrityksiä, jotka ovat joutuneet talousvaikeuksiin tai peräti yrityssaneeraukseen. Hernbergin mukaan taustalla ovat kotimaisen toimintaympäristön vaikeudet. Kankea ympäristölupamenettely on hidastuttanut varsinkin tuuli- ja aurinkovoiman käyttöönottoa.

”Kun ei ole vakaata kassavirtaa kotimaassa, on vaikea ponnistaa ulkomaille.”

Nähtäväksi jää, tuottaako helpotusta esimerkiksi strategiassa mainittu uusi yhteistyöelin, jolla on – kuinka ollakaan – komea englanninkielinen nimi: Cleantech Finland Board.