Lehdenjakelun säästöt öljy-yhtiöille

Sanomalehden yhteislaatikkojakelu on yksi niistä monista asioista, joita en ymmärrä. Lehtitalo voi säästää muutaman sentin jakelukustannuksissa, mutta menettää euroja katkaistuina tilauksina.

Esimerkki elävästä elämästä: oma lehteni tuli yhteis­laatikkoon tuohon lähelle, joten minua ei haitannut, että hakumatkani piteni kaksi askelta. Mutta ne kahdeksan muuta, joiden hakumatka oli 1–5 kilometriä, noutivat lehtensä omilla autoillaan. Paitsi yksi jo aikuiseen ikään ehtinyt henkilö, jolla oli neljä kulku­neuvoa: polkupyörä, potkukelkka ja kaksi jalkaa.

Kokonaisuutta ajatellen kuka tästä hyötyi? No öljy-­yhtiö, ei kukaan muu, verrattuna siihen että jakoauto olisi tuonut lehden jokaisen omaan laatikkoon. Öljy kun on toistaiseksi vielä tuontitavaraakin.

Nyt jakeluyhtiö tehosti toimintaansa ja lopetti mainitsemani laatikon käytön siirtäen osan lehdistä neljän kilometrin, osan kahden kilometrin päähän. Metsän taakse.

Katsoivat varmaan urheilu­henkisinä ihmisinä paikan suunnistuskartalta, koska matkaa tietä pitkin kertyy noin kymmenen kilometriä.

Eikä tässä vielä kaikki: joka viikonloppu osa lehdistä puuttuu. Kerron siis viikonvaihteen lehdistä. Arkilehdet tulevat toistaiseksi postin mukana, kunnes postikin tehostaa toimintaansa ja lopettaa lehdenjakelun.

Saman jakeluyhtiön alueella toisaalla taas muuankin asunto on kahden laatikon välissä, eikä koskaan tiedä kumpaan laatikkoon lehti tulee.

Jakelupäivystäjä oli kertonut, että arkilehdet tulevat siihen laatikkoon ja viikonvaihteen tuohon. Eivätpäs vain tule.

Minua ei haittaa tämäkään tehostus, sillä muutin tilaukseni arkipäivien tilaukseksi eli lehtitalon vahinko on vuoden liikevaihdossa 45 euroa.

Jos taas onkin tarkoitus, että ihmiset lopettavat vallan paperilehden tilauksen ja siirtyvät digilehteen, voin omalta osaltani vastata nuorison tekstarikielellä: Ä-U-N. Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi.