Yliö: Nyt on lupa keskustella ruokaturvasta – ja politiikkauudistuksen myötä myös keskustelun aika

Yksi ruokaturvan ulottuvuus on ruoan ravitsemuksellinen laatu. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

Muutama vuosi sitten yritys herättää keskustelua Suomen ruokaturvasta tuotti kiusaantuneita katseita tai vähätteleviä vastauksia. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja ruokaturvasta saa nyt puhua.

Usein ruokaturvan näkökulma rajautuu meillä ruuan saatavuuteen, siis onko ruokaa markkinoilla tai varastoissa tarpeeksi. Muita ruokaturvan ulottuvuuksia pohditaan harvemmin, tai niiden katsotaan kuuluvan ”jonkun toisen” vastuulle. Näihin kuuluvat muun muassa ihmisten ostovoima, ruuan ravitsemuksellinen laatu sekä ruokajärjestelmän kestävyys ja jatkuvuus.

Ruuan saatavuudestakin on tärkeää käydä keskustelua. Miten ruuan saantimme kävisi, jos liikenne Itämerellä vaikeutuisi? Entä miten vaikuttaisivat yksi sääoloiltaan hyvin poikkeava kasvukausi tai USA:n arvaamattomat kaupan rajoitteet?

Näin tarkasteltuna ruokaturva liittyy läheisesti huoltovarmuuteen, joka tarkoittaa ruuan saannin varmistamista myös poikkeusoloissa.

Ruokaturvan syntymiseen tarvitaan hyvin toimiva ruokajärjestelmä. Hyvään toimivuuteen kuuluu kyky sietää ja sopeutua niin hitaisiin kuin äkillisiin muutoksiin. Jos muutosten sietokykyä riittää, eivät isotkaan ulkoiset muutokset välttämättä laukaise huoltovarmuustoimien tarvetta, tai niiden tarve jää lyhytaikaiseksi.

Jäykkä ruokajärjestelmä puolestaan ei sopeudu eikä jousta. Hankaluus piilee siinä, että vuosikymmenten aikana syntyneet ja lukkiutuneet rakenteet ovat pikemminkin jäykkiä kuin sopeutuvia. Lisäksi aina on joku, jonka etujen mukaista on pitää kiinni vallitsevasta tilanteesta.

Miten ruokajärjestelmän muutosjoustavuutta voidaan vahvistaa? Keskeistä olisi saada toimijat – tuottajat, jalostajat, kauppiaat, ravintoloitsijat ja kuluttajat – yhteisten tavoitteiden taakse. Toinen keino olisi hajauttaa ruokajärjestelmän toimintoja ja vahvistaa sen monimuotoisuutta. Tosin kehitys on ajanut päinvastaiseen suuntaan.

Jos ruokaturvaa halutaan tarkastella kokonaisuutena, on otettava huomioon myös ruuan hinnan, laadun ja jatkuvuuden näkökulmat. Äskettäinen tutkimus osoitti, että yli 10 prosentilla Suomen kotitalouksista oli pienituloisuuden takia vaikeuksia hankkia riittävästi ruokaa vuonna 2019. Sen jälkeen inflaatio on edelleen nostanut ruuan hintoja.

Ruokaturva toteutuminen vaatii myös köyhyyden lievittämistä.

Ravitsemussuositukset on hiljattain uusittu ja niiden myötä on käytettävissä viimeisin tieto terveellisestä syömisestä. Suositusten noudattaminen on eri asia.

Jos jokainen meistä söisi suositusten mukaiset 500–800 grammaa hedelmiä, vihanneksia ja marjoja päivässä, avautuisi kotimaiselle puutarhatuotannolle suuria lisäysmahdollisuuksia. Silti osa tuotteista jouduttaisiin tuomaan ulkoa erityisesti talvikaudella. Hyvät ja monipuoliset kauppasuhteet ovatkin elintärkeitä.

Suositusten mukaisessa ruokavaliossa kotieläintuotteiden kulutus pienenisi. Vähentäisikö tämä tuotantoa Suomessa riippuu muun muassa siitä, olisiko kotieläintuotteillemme vientikysyntää. Niukkenevien vesivarojen maailmassa arvioidaan, että Suomen runsaat vesivarat voisivat parantaa esimerkiksi naudanlihan vientinäkymiä. Nyt meiltä on heikkojen kotimaisten hintojen vuoksi alettu viedä jalostamattomia tuotteita eli eläviä nautoja.

Ruokaturvalle kriittistä on myös toiminnan jatkuvuuden mahdollistava sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys. Sosiaalinen kestävyys kiteytyy muun muassa maatalous- ja ruoka-alan ammattien arvostukseen ja sen myötä jatkajien ja työvoiman saatavuuteen.

Taloudellinen kestävyys tarkoittaa puolestaan jokapäiväistä kustannusten ja hintojen tasapainon tarkastelua ruokajärjestelmän jokaisessa vaiheessa sekä reiluutta hinnanmuodostuksessa. Tällä hetkellä emme edes tiedä, miten hinnat muodostuvat ruokajärjestelmän eri vaiheissa.

Viimeisimmät tiedot planetaaristen kestävyysrajojen ylityksistä sisältävät myös arvioita maailman ruokajärjestelmien osuuksista ylityksiin. Se miten tuotamme, jalostamme, jakelemme ja kulutamme ruokaa maailmassa vaikuttaa moneen ympäristöllisen kestävyyden osa-alueeseen. Emme saa hoitaa tämän sukupolven ruokaturvaa niin, että tulevien sukupolvien mahdollisuudet heikkenevät.

Vaikka Suomi on pieni toimija ja hoitaa asiansa lähtökohtaisesti hyvin verrattuna moniin muihin, ovat jokaisen teot tärkeitä. Näitä asioita kannattaa pohtia niin CAP-uudistuksen, elintarvikemarkkinalain säätämisen, kauppapoliittisten sopimusten kuin kansallisen ruokastrategian toimeenpanosuunnitelman yhteydessä.

Kaisa Karttunen

työelämäprofessori

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

Helsingin yliopisto