Enkelintekijä

Ikisuosikki enkeli on myös Esa Åkermanin mielimuotti. 

Kaasuliekki lämmittää työvälineen. 

Pläkkyrin ammatti kulkee Åkermanin suvussa jo neljännessä polvessa. Isä Jaakko Åkerman katsoo, kun autonmuotoiset piparimuotit taipuvat pojan käsissä. 

Piparkakkumuotin sauma viimeistellään kolvilla. 

Hämärässä verstaannurkassa pläkkyri Esa Åkerman taivuttaa peltisoiroa raudan ympärille sormissaan. Vääntö, taivutus, vääntö, taivutus, ja kiiltävä piparimuotti alkaa saada tunnistettavaa muotoaan.

Kaasupolttimon päällä kuumenee kolvi, jonka seppä suhauttaa vesimukiin puhdistumaan tinajäämistä. Vuosien ja vuosikymmenten roiskeet ovat värjänneet mukin reunat ja koko pöydän vihreäksi.

Pikainen sively syyrää eli juotosnestettä muotin aihiolle ja kuuma kolvi sulattaa tinalla muotin saumakohdan kiinni. Viimeistelyvaiheessa kasto lamppuöljyyn, puhdistus liinalla ja autonmuotoinen piparkakkumuotti on valmis.

Asiakas on tilannut niitä Åkermanilta jouluksi pari sataa, joten muutaman auton saa vielä taivuttaa, ennen kuin paketti lähtee vastaanottajalle.

”Muutama vuosi sitten oli oikein buumi, että yritykset halusivat piparimuotteja yrityksen logolla tai muulla omalla mallillaan”, pläkkyri kertoo.

Vähäkyrö on tunnettu peltityöperinteestään. Isältä pojalle siirtyvän pellintaivuttamisen taitoa on harjoitettu pitäjässä satoja vuosia.

Parhaimmillaan taitajia oli pienessä pohjanmaalaisessa kunnassa noin sata.

”Sotien jälkeen melkein joka savussa tehtiin jotakin”, Åkerman vahvistaa. Hän on itsekin pläkkyri neljännessä polvessa.

Isän ja isoisien verstaissa valmistui aikoinaan jokaisessa kodissa tarvittavia peltisiä sankoja, kynttilälampetteja, vetomittoja, vuokia ja muuta kodin tavaraa. Vielä 1950-luvulla Tervajoen asemalta lähti kerran viikossa junavaunullinen pläkkyrien tekemiä tuotteita muualle Suomeen myyntiin.

Sitten tuli muovi eikä peltikipoille ja -kupeille ollut enää tarvetta. ”Isä oli ainut pläkkyri, joka kylälle jäi. Muut lopettivat tai lähtivät aloille, joissa pellin venyttämisen taidosta oli vielä hyötyä, esimerkiksi ilmastointialalle”, Åkerman kertoo.

Vanhempi Åkermankin joutui hetken keskittymään lähinnä räystäiden ja rännien valmistamiseen ennen kuin piparimuottivillitys rynnisti Suomeen 1970-luvulla. Isä ja poika muistavat ajan hyvin.

”Parhaana vuonna piparimuotteja tilattiin meiltä 315 000 kappaletta, ja niitä työstettiin tulevaa joulua varten tammikuusta saakka”, Esa Åkerman kertoo.

Verstaalle piipahtanut isä Jaakko Åkerman muistaa määrät tarkasti: ”Kesko otti 105 000 ja SOK 210 000.”

Nykyäänkin käsin taivuteltuja piparkakkumuotteja tilataan Åkermanilta tuhansia joka vuosi. Täysin niiden varassa verstas ei kuitenkaan ole, sillä pläkki ja käsityötaito ovat nousseet uuteen arvoonsa sisustus- ja lahjatavaroissa. Vähäkyrössä niitä taivuttelee tätä nykyä kokopäivätyönään kaksi seppää.

Kanttisaksipöydän päällä on pinossa toripöydistä tuttuja marjamittoja ja lattialla makaa tuhkaämpärin aihioita ja snapsimittoja.

Kesäkuukausina kysytään mökkituotteita: vesisankoja, kastelukannuja, tuhkakuppeja sekä Åkermanin kehittelemää hyttyssavuastiaa. ”Sitä meni joku vuosi sitten paljon, kunnes kiinalaiset kopioivat tuotteen”, Åkerman kertoo.

Samoin käy ennemmin tai myöhemmin melkein kaikille tuotteille, todennäköisesti myös tämän vuoden hitiksi nousseelle viinipullon suuhun istuvalle kynttilämansetille.

Kekseliäisyydellä ja laadulla Vähäkyrön viimeiset pläkkyrit ovat kuitenkin onnistuneet löytämään oman asiakaskuntansa. Ja ahkeralla jalkatyöllä. Åkerman kiertää vuodessa 15 messuilla kaupittelemassa tuotteitaan.

Naapuriverstaan erikoisuus on koristelyhdyksi myytävä vähäkyröläinen hameenlämmitin. Kartionmallista lyhtyä käytettiin muinoin hameen alla tuomassa lämpöä jumalanpalveluksen aikana.

Herrasmiessopimuksella Åkerman ei puutu hameenlämmittimiin, piparkakkumuottien taivuttaminen on puolestaan hänen heiniään.

Perinteisten sydämen, tähden ja piparin mallisen muotin rinnalle on tullut runsaasti valinnanvaraa. Ensin erikoisempina tulivat ukko, akka ja possu, nyt mallin voi suunnitella vaikka itse piirtämällä.

”Suosituimpia ovat viime vuosina olleet luu, traktori sekä kestosuosikki enkeli.” Enkeli on myös Åkermanin oma suosikki pojan kanssa jouluna leivottaville pipareille. Joulua edeltävänä halloweenina kiinnostaa puolestaan pitkäsiipisempi lepakko.

Läkkipellin seppä tilaa Saksasta ja muotoilee sen verstaan tuhatkiloisilla rautamöhkäleillä – kanttisaksilla, heittoprässillä, taittelu- ja sikkikoneella. Isän perua oleville koneille riittää huolloksi säännöllinen rasvaus.

Raudat, joiden päällä piparkakkumuotti saa viimeisen muotonsa, seppä on työstänyt itse. Käsikopelolla laatikollisesta työkaluja Åkerman löytää jokaiselle mallille oikean paksuisen raudan.

”Sydämen muotoinen on helpoin tehdä, siihen ei mene kuin pari minuuttia. Mutta lepakko tai enkeli vaatii jo useamman kokoisia rautoja ja monta juotosta”, Åkerman esittelee.

Aika monta työvaihetta tulee työlle. ”Juu tuloo tuloo”, mies nyökyttelee.

Sydän oli ensimmäisiä peltitöitä, joita Åkerman valmisti lapsena verstaassa isän apuna. Nyt oma 12-vuotias poika opettelee taitoa isänsä opastuksella.

”Mielenkiinnolla odotan, kiinnostuuko hän työstä. Olen kyllä kannustanut käymään koulua ja hankkimaan oikean ammatinkin, mutta pläkkyritaidon kyllä opetan.”