Järkeä ja malttia soiden ennallis­tamiseen

Noin sata vuotta sitten käynnistettiin hätäaputöinä merkittävä soiden ojitus. Tarkoituksena oli saada suot paremmin puun tuotantoon sopiviksi.

Koneellinen ojitus käynnistyi 1960-luvulla, ja tässäkin yhteiskunta oli mukana verovaroin. Vahvasti tarkoituksena oli lisätä puuntuotantoa metsäteollisuuden tarpeisiin ja vaurautta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen.

Noilla toimilla saatiin kasvatettua noin 15 miljoonaa kuutiota puuta teollisuuden tarpeisiin vuodessa hakattavaksi. Samalla luotiin yhteiskuntaan kymmeniä tuhansia pysyviä työpaikkoja.

Osa noista ojituksista kohdistui alueille, jotka olivat puuntuotantoon sopimattomia tai huonosti sopivia – Luken arvion mukaan noin 20 prosenttia ojitetusta pinta-alasta. Nämä palautuvat luonnontilaisiksi vähän kerrassaan luonnostaan ja ovat osin jo palautuneetkin, ilman kustannuksia.

Nyt vahvasti houkutellaan ennallistamaan koneellisesti ojitusalueita, ja taas veronmaksajat pääsevät mukaan kustannuksiin. Etenkin se hämmentää, että osa näistä toimista on kohdistumassa parhaassa kasvussa oleviin talousmetsiin.

Millainen viesti tästä tulee suomalaiselle metsäteollisuudelle, joka nyt on vahvasti kehittämässä ympäristöystävällisiä tuotteita muun muassa muovin korvaajiksi? Yhteiskunnan toimien tulee myös tukea teollisuuden raaka-aine huoltoa.

Suomen hiilidioksidipäästöt on arvioitu 0,14 % maailman päästöistä. Esimerkiksi Kiinan päästöt Suomeen verrattuna ovat yli 200-kertaiset. Suoma­laisten velvollisuus on olla mukana päästöjen rajoituksissa, mutta kun katsotaan osuuttamme maailman kokonaispäästöistä, ei meidän toimilla liene paljonkaan merkitystä suuntaan tai toiseen.

Täysin varmaa tutkittua tietoa soiden ennallistamisesta ei tällä hetkellä ole. Ehkä kymmenen vuoden päästä voitaisiin antaa luotettavaa tutkimustietoa, koska Luonnon­varakeskus ja Metsäntutkimuslaitos tutkivat asiaa.