Vapaakauppasopimus on riskisijoitus
Euroopan unioni on juuri käynnistänyt neuvottelut vapaakauppasopimuksesta Yhdysvaltain kanssa.
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb liputtaa näyttävästi tehtävän sopimuksen puolesta ja mainostaa, kuinka sopimuksen myötä Eurooppaan saataisiin massiivisesti työpaikkoja vapaan viennin käynnistyessä Yhdysvaltoihin. Vaikka ei tiedä sopimuksen lopputuloksesta ja ehdoista vielä mitään.
Itse suhtaudun tuollaisiin sopimuksiin huomattavasti kriittisemmin. Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Meksikon välille 1994 solmittu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta koitui lopulta Meksikolle hyvin epäedulliseksi.
Maahan syntyi 700 000 uutta teollisuustyöpaikkaa, mutta samalla 2 miljoonaa maanviljelijää menetti elinkeinonsa geenimuunnellun maissin ja viljan vyöryessä Meksikon sisämarkkinoille.
On esitetty myös arvioita, että tämän seurauksena lukuisat viljelijät siirtyivät huumekasvien tuottajiksi. Huumeet vyöryvät nyt esteettä Yhdysvaltain markkinoille. Köyhyys ja varattomuus lisääntyvät. Myös laiton siirtolaisuus ja etenkin rikollisuus ovat räjähtäneet käsiin.
Näin sopimus on koitunut myös tavallisten amerikkalaisten etujen vastaiseksi.
Euroopan unionin budjetista peräti puolet koostuu maataloudesta. Se työllistää suoraan ja välillisesti kymmeniä miljoonia eurooppalaisia. Osuus taloudesta kasvaa sitä mukaa kuin köyhiä itäisen Euroopan maita liitetään väkisin unioniin.
Mikäli vapaakauppasopimus solmitaan amerikkalaisten kanssa, maatalous romahtaa Euroopassa. Kustannukset tulevat olemaan tähtitieteelliset. Suuret kansainväliset vientialan yritykset saattavat hyötyä sopimuksesta. Suuri häviäjien porukka koostuu meistä ihan tavallisista kadun tallaajista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
