Todellisuus tietoliikenneyhteyksissä

Taisto Hirvonen ja Antti Pakarinen esittivät perustellun huolensa haja-asutusalueen surkeista tietoliikenneyhteyksistä (MT 12.2.). He toteavat, että kolmannen sektorin toimijat, esimerkiksi kyläyhdistykset ovat joutuneet ottamaan vastuuta valokuituverkkojen rakentamisesta.

On hivenen vaikeaa mieltää, että perusinfran rakentamisvastuu vieritetään Suomessa mökin Miinalle ja Taavetille.

Nopean, kiinteän laajakaistan osalta Suomi on takapajula Euroopassa. Tämä on todettu EU:n laajakaistaliittymäselvityksissä ja tunnistettu myös hallitusohjelmassa.

Erinomainen esimerkki mobiiliyhteyksien surkeudesta haja-asutusalueilla löytyy muun muassa Etelä-Savosta. Piirtämällä kymmenen kilometrin säteisen ympyrän käyttäen Suomenniemen kirkko origona, löytyy useita satoja alueita, joilla normaali mobiilipuhelu tai datayhteys katkeaa tai ei yhdisty kuin satunnaisesti.

Markkinointipuheissa toki myydään jopa 5G-verkkoa ja huippunopeita yhteyksiä, mutta kaikille on selvää, että markkinointi on vain organisoitua vaihtoehtoista totuutta.

Kiinteä, valokuituun perustuva symmetrinen laajakaistayhteys haja-asutusalueilla tulisi olla saatavilla kaikille yrityksille sekä vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille täydennettynä riittävän taajalla mobiilimastoverkolla.

Valokuituverkkojen ja riittävien mobiiliverkkojen tulisi olla osa kiinteätä infraa läpi Suomen jo pelkästään kriisi­tilanneskenaarioiden osalta ja toki etätöiden sekä monipaikkaisen asumisen mahdollistamiseksi.

Näin maallikkona odottaisi, että FiCom ja LVM:n virkamiehet ymmärtäisivät, että toimivat laajakaistayhteydet tarvitsevat kattavan valokuituverkon, jotta toimivat mobiiliyhteydetkin ovat mahdollisia.

Valokuitu­verkkojen ja riittävien mobiili­verkkojen tulisi olla osa kiinteätä infraa läpi Suomen.