Ensin vietiin päätösvalta, nyt myös puhevalta
Olen seurannut viime aikojen keskusteluja lähes järkyttyneenä. EU- ja rahaliittouskovaiset toinen toisensa jälkeen kertovat, mitä saa sanoa ja mistä saa sanoa. Juuri ne, jotka ensimmäisenä ovat olleet vaatimassa suvaitsevaisuutta. Tämähän on juuri sitä itseään eli mukasuvaitsevaisuutta!
Rehn, Stubb, Katainen, Vapaavuori ja monet muut holtittoman nykymenon jatkumista kannattavat vaikertavat, että Suomen maine ulkomailla on kärsinyt.
Erityisesti he pelkäävät, että me täällä Pohjolan perukoilla olemme niin vaikutusvaltaisia, että paljon puhutut markkinavoimat toimivat meidän puheittemme mukaan.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Kyllä markkinavoimat jo toimivat täysin sen tosiasian pohjalta, että Kreikka joutuu rahaliiton ulkopuolelle.
EU-uskovaisilta unohtuu se yksinkertainen tosiasia, että markkinavoimat eivät anna euronkaan arvoa EU-idealismille. Ne elävät mahdollisimman tiukasti tässä arjen todellisuudessa.
Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun EU-idealistit joutuvat tunnustamaan samaisen arjen todellisuuden. Sen jälkeen pääsemme rakentamaan kansallisvaltioita ja niiden välistä yhteistyötä kestävältä pohjalta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
