MuuMaahan omin käsin lypsylle
MuuMaa-kotieläintarha Merikarvialla tarjoaa lapsille käsin kosketeltavia elämyksiä. Maatilalla pääsee itse lypsämään lehmää tai keräämään kanalasta munia. Muitakin eläimiä saa hoitaa ja silittää, lupaa isäntä Markku Koivuniemi.
Koivuniemen tila vilisee monenlaisia eläimiä lampaista ja vuohista vesikilpikonnaan ja angorakaniin. Tämän kesän teemaksi on nostettu lehmä ja kana, sillä useimmille lapsille ne ovat tuttuja vain kirjojen sivuilta.
”Suurin osa lapsista ihmettelee, että onpa lehmä iso eläin, kun aiemmin on nähnyt siitä vain kuvan”, kertoo Koivuniemen herra Markku. Koivuniemessä on kaksi lehmää, nupo kyyttö ja mini-ayshire, jotka ovat kuitenkin pienimmästä päästä nautoja.
Lypsyn jälkeen nautitaan kaakaomaljat. Ja niin kauan kuin munia riittää, kanalasta saa löytämänsä munan mukaan, että voi kotona maistaa, miltä vastamunittu muna maistuu.
Tai paistaa munan Koivuniemessä nuotiolla, sillä omien eväitten syöntiin on tarjolla puolenkymmentä nuotiopaikkaa. Jos on oikein nälkä tai eväitä ei tullut mukaan, tilalta saa ostaa päivän sopan.
Koivuniemen kesäviikkojen kohokohtina ovat muun muassa Käpylehmien sm-kisakarsinnat. Viikottainen karsinta kisataan joka torstai klo 14, ja eri ikäisille on omat sarjansa. Varsinaiset sm-kisat käydään ensi kesänä, jolloin Koivuniemi täyttää 20 vuotta.
MuuMaa-päivään on hyvä varata vähintään kaksi tuntia, mutta koko päiväksikin on ohjelmaa. Päivälippu maksaa 9 euroa. Aukioloajat kannattaa tarkistaa nettisivuilta:
www.koivuniemenherra.fi/muumaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

