Tunnetko erikoisemmat pihlajalajikkeet – katso lista jutun lopusta

Valkomarjainen helmipihlaja (Sorbus koehneana) on erikoinen ja näyttävä lajike. Sen marjojen kärjissä on helppo erottaa viisisakaraiset tähdet, joita ennen pidettiin merkkinä pihlajien taikavoimista. Kuva: Säde Aarlahti

Pihlajien oksat notkuvat tänä vuonna marjojen painosta. Tuttu pihapuu onkin syksyisen maiseman komeimpia kasveja. Jos haluaa, voi perinteisen kotipihlajan rinnalle istuttaa myös muutaman erilaisen pihlajan. Erikoisemmatkin pihlajat ovat yleensä varsin vaivattomia kasvattaa.

Pihlajalla on pihapuuna varsin pitkät perinteet. Jo ammoisista ajoista alkaen on puuta kutsuttu onnenpuuksi, pyhäksi puuksi ja ennuskasviksi, joka suojelee talon väkeä pahuudelta ja salamaniskuilta.

Tuurenpihlaja (Sorbus ’Dodong’) on loppusyksyn värikkäimpiä pihapuita. Pihlajien arvoa lisääkin niiden monipuolisuus: puut kukkivat, marjovat ja saavat lisäksi myös leiskuvan syysvärin. Kuva: Säde Aarlahti

Runsaiden marjavuosien on arveltu milloin ennustavan vähälumista talvea, milloin poikkeuksellisen runsaita hankia. ”Pihlaja ei kanna kahta taakkaa” lienee sanonnoista yleisin.

Toisaalta perinnetieto kertoo myös: ”Se, mikä on syksyllä marjana pihlajapuussa, se on talvella lumena maassa”. Tällä on haluttu ajatella luonnon ennakoivan tulevaa: pihlaja marjoo runsaasti, jotta linnuilla riittäisi sen oksilla syötävää vielä silloinkin kun maassa on paljon lunta.

Hyötylajike ’Burkan’ marjat ovat muita pihlajia kookkaampia ja makeampia. Kuva: Säde Aarlahti

Monenlaisia syksyn lintuja pihlaja puoleensa houkutteleekin. Marjaterttujen ympärillä riittää hyörinää pitkälle loka-marraskuuhun asti. Jos ehtii ennen lintuja, kannattaa marjoja poimia myös pakastimeen. Lyhyt pakastus taittaa pihlajanmarjojen happamuutta, minkä jälkeen niistä saa keitettyä kaunista ja aromikasta hilloa.

Hilloksi kelpaavat kaikkien pihlajien marjat. Ennen sadon keräämistä kannattaa kuitenkin vertailla eri marjojen puita. Toisissa pihlajissa marjojen maku on muita parempi ja makeampi. Viime vuosina ovat yleistyneet myös erityiset makeapihlajat sekä marjapihlajat, jotka on jalostettu marjateollisuuden käyttöön.

Samaa sukua, mutta eri maata. Kotipihlajan sekä koristepuuna käytettävän laavapihlajan lehdet eroavat selvästi toisistaan. Kuva: Säde Aarlahti

Ennen saatettiin neuvoa, että pihlajaa ei tulisi istuttaa hedelmätarhan läheisyyteen. Ajateltiin, että tämä lisäisi pihlajakoin vioitusta omenalle. Näin ei kuitenkaan ole. Koi suosii ensisijaisesti pihlajaa ja käyttää tätä isäntäkasvinaan.

Jos pihlajan kukinta on heikkoa, hakeutuvat koit munimaan myös omenanraakileisiin. Ne kykenevät kuitenkin lentämään useita kilometrejä ja löytävät näin ollen tiensä omenatarhaan pitkienkin matkojen päästä. Ei siis ole merkitystä, kuinka lähellä tai kaukana pihlajia kasvaa.

Puutarhakasvina pihlaja tyytyy vähään. Se on nopeakasvuinen pikkupuu, joka menestyy niin aurinkoisella kuin puolivarjoisellakin paikalla. Kauneimmiksi pihlajat kasvavat avoimilla rinteillä ja teiden reunustoilla, joissa valoa on tarjolla yllin kyllin, eikä liika märkyys kiusaa puun juuria. Usein nuori puu alkaa kukkia jo muutaman vuoden ikäisenä.

Taimen hoidossa olennaista on suojata rungot hyvin peurojen ja jänisten aiheuttamilta talvivaurioilta. Pihlajan suuret silmut ja mehevä kuori ovat näiden eläinten suurta talviherkkua.

• ∙ Kotipihlaja Sorbus aucuparia Talvenkestävä koko Suomessa  vyöhykkeillä I–VIII. Kotipihlajan koristeellisia muunnoksia ovat riippapihlaja ’Pendula’ (I–VII) ja pylväspihlaja ’Fastigiata’ (I–VII)
• ∙ Suomenpihlaja S. hybrida (I–IV) ja ­ruotsinpihlaja S. intermedia (I–IV) Kaunismuotoisia piha- ja ­puistopuita, ­lehdet muodoltaan kotipihlajaa ­ehyempiä.
• ∙ Tuurenpihlaja S. ’Dodong’ (I–IV (V)) Näyttävä koristepuu, jonka kookkaat lehdet muistuttavat japaninpihlajan lehtiä. Leiskuva syysväri.
• ∙ Saksanpihlaja S. aria (I–II (III)) Tuuheakasvuinen, melko leveän latvuksen saava puu, jonka lehdet ovat liuskattomia ja alta hopeanvalkoisen nukan peittämiä.
• ∙ Helmipihlaja S. koehneana (I–V) Valkomarjainen koristepihlaja. Lehdet saavat syksyllä viininpunaisen syysvärin. Melko hentokasvuinen.
• ∙ Marjapihlaja mm. lajikkeet ’Burka’ (I–IV), ’Granatnaja’ (I-VI) ja ’Dessert’ (I–II(IV)) Marjakasveiksi jalostettuja pihlajan lajikkeita.
• ∙ Laavapihlaja S. alnifolia (I–III (IV)) Ehytlehtinen pihlaja, jonka kasvu muistuttaa jossain määrin pyökkiä. Pienet, oranssit marjat kypsyvät muita pihlajia myöhemmin.
• ∙ Arnoldinpihlaja Sorbus x arnoldiana ­'Kirsten Pink' (I–IV) Hillittykasvuinen koristepihlaja, jonka marjat ovat vaaleanpunaiset.
• ∙ Keltamarjapihlaja S. aucuparia ’Xanthocarpa’ (I–V) Kuten kotipihlaja, mutta marjatertut ­kypsinä kullankeltaiset.