Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Täyttä vauhtia aamusta iltaan

    Kati Lindsberg tekee mahdollisimman paljon itse. Työntekijää hänellä ei ole varaa palkata.
    Kati Lindsberg tekee mahdollisimman paljon itse. Työntekijää hänellä ei ole varaa palkata. 
    ”Mitään hevosta ei voi tuomita, ennen kuin sillä on ajettu kilpaa”, Kati Lindsberg sanoo.
    ”Mitään hevosta ei voi tuomita, ennen kuin sillä on ajettu kilpaa”, Kati Lindsberg sanoo. 
    Päivässä ehtii ajaa enintään kuusi hevosta.
    Päivässä ehtii ajaa enintään kuusi hevosta. 
    Hevosten huoltoon ja ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, varsinkin jalkojen hoitoon, menee enemmän aikaa kuin varsinaiseen valmentamiseen.
    Hevosten huoltoon ja ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, varsinkin jalkojen hoitoon, menee enemmän aikaa kuin varsinaiseen valmentamiseen. 

    Kun huippuravuri viilettää palkinnoille harja hulmuten, katsomossa on hienoa hurrata. Jokaisen ravivoiton takana on kuitenkin lukemattomia ympäripyöreitä päiviä, kertoo ravivalmentaja Kati Lindsberg.

    R

    avivalmentaja Kati Lindsberg tulee vastaan tallin ovelle raikkaana syysaamuna ja tervehtii hymyillen. Kello on yhdeksän ja hän on ehtinyt olla töissä jo kolmisen tuntia.

    ”Tänään piti pyytää kaveri auttamaan, että ehtii tehdä osan töistä alta pois ennen teidän tuloa.”

    Lindsberg työskentelee valmentamiensa hevosten kanssa arjet ja pyhät. Aamu alkaa viimeistään seitsemältä hevosten ruokkimisella, niiden ulosviemisellä ja karsinoiden siivoamisella.

    Kun aamutoimet on tehty, on aika ajaa hevosilla valmennusajoa, huoltaa niitä sekä varusteita, ilmoittaa hevosia kilpailuihin, sopia kengittäjän kanssa kunkin hevosen kengitys ja hoitaa miljoona juoksevaa asiaa. Sama toistuu päivästä toiseen seitsemänä päivänä viikossa. Kotiin ehtii illalla seitsemän–kahdeksan välillä.

    Paljon muutakin kuin valmennusta

    ”Enemmän kuin valmennukseen, minulla menee aikaa hevosten ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, siis esimerkiksi jalkojen laittoon. Varsinkin vanhemmat hevoset tarvitsevat hoitoa. Ja olen tosi tarkka siitä, että tallissa on siistiä. Siihenkin menee yllättävästi aikaa.”

    Kun illaksi osuu matka raveihin, työpäivä voi venähtää todella pitkäksi. Esimerkiksi Helsingin ja Espoon rajalla sijaitsevan maan pääradan Vermon raveista Lindsberg kaartaa hevosautolla takaisin tallin pihaan yhden maissa aamuyöllä. Sen jälkeen pitää vielä huoltaa hevonen ja varusteet, ennen kuin voi itse lähteä kotiin nukkumaan. Ja seuraavana aamuna työ jatkuu taas viimeistään seitsemältä.

    ”Edes Linnanmäellä en ehtinyt tänä kesänä käymään, vaikka se suunnitelmissa olikin. Ei tämä mikään kultakaivos ole, saman rahan saisi varmasti melkein mistä vaan helpommalla”, Lindsberg huokaa, mutta jatkaa heti perään: ”Itsepä olen tähän halunnut. Eikä minusta varmaankaan olisi kaupan kassalle tai toimistoon töihin. On tässä kuitenkin se oma vapautensakin.”

    Hyviksi puoliksi hän listaa myös sen, että saa työskennellä eläinten kanssa.

    Pikkuvoitoista ei kannata kisata

    Lindsbergillä on tallissaan kahdeksan valmennettavaa. Yhtään enempää hän ei halua samaan aikaan pitää.

    ”Nyt ne pystyy juuri ja juuri hoitamaan yksin, kun tekee pitkää päivää. Ketään tähän ei pysty palkkaamaan vakituiseksi avuksi. Työntekijän palkkaamisen sivukulut ovat tosi kovat. Ulkopuolisen palkkaamista ajatellen valmennusmaksun pitäisi olla vähintään tuhat euroa hevosta kohti, mutta se on monelle jo liikaa.”

    Lindsberg veloittaa kuukaudessa 850 euroa hevosesta. Hintaan kuuluu valmennus, täysihoito ja pienemmät huoltotoimenpiteet. Sen päälle tulevat omistajien maksettavaksi kuljetusmaksut kilpailumatkoilla, kengitykset ja mahdolliset eläinlääkärikulut.

    Voitetuista palkintorahoista Lindsberg saa alan yleisen käytännön mukaan 15 prosenttia, jotka hän jakaa hevosta kilpailussa ajaneen ohjastajan kanssa. Yleensä valmentaja saa kymmenen prosenttia ja ohjastaja viisi.

    ”En aja itse kilpaa ollenkaan. Kovissa lähdöissä hevosella pitää olla hyvä ohjastaja, joka antaa sille mahdollisuuden menestyä.”

    Lindsberg pyrkii kilpailemaan hevosillaan lähinnä valtakunnallisissa raviveikkauslähdöissä, joissa on hyvät palkinnot. V5-lähdöt ajetaan Vermossa joka keskiviikko ja V75-lähdöt lauantaisin ympäri maata.

    Suomalainen raviurheilu on viime vuosina ollut taloudellisesti kovilla ja se näkyy myös palkinnoissa. ”Ei jostain 600 euron ykköspalkinnosta ole mitään järkeä lähteä ajamaan. Jos sen saakin, niin se menee kokonaan kuluihin. Saati sitten, jos saa vain rahasijan eli 60 euroa.”

    Yksilöllistä valmennusta

    Olennainen osa ravivalmentajan työtä on valmentaa kutakin hevosta juuri sille sopivasti. Ei liikaa eikä liian vähän. Levon ja rasituksen suhteen on oltava kohdallaan, jotta radoilta tulisi menestystä.

    ”Omaa päätä käyttämällä oppii paljon. Joku asia sopii jollekin tietylle hevoselle, mutta toisen kanssa pitää toimia aivan toisella lailla. Periaate on, että kun hevosella ajetaan, se on kunnon ajoa eikä mitään hölköttelyä.”

    Hevosten pariin Lindsberg tuli pikkutyttönä ratsastusharrastuksen kautta. Perheessä ei ollut minkäänlaista hevostaustaa. Pian ponit vaihtuivat Alpo Paasosen tallilla käymiseen ja ravureiden hoitamiseen.

    Lukion toisella luokalla Lindsberg sai koulusta tarpeekseen ja siirtyi töihin Paasoselle. Kolme vuotta sitten hän aloitti itsenäisenä yrittäjänä, kun Paasonen jäi eläkkeelle. Lindsberg on vuokralaisena Paasosen omistamassa tallissa, joka sijaitsee Mäntyharjun hevosurheilukeskuksen läheisyydessä hyvien valmennusmaastojen äärellä.

    ”Kyllä sitä yrittäjäksi ryhtymistä piti silloin miettiä moneen kertaan.”

    Menestys tuo kysyntää

    Raviurheilu on siitä raaka laji, että valmentajan on äärimmäisen hankalaa saada hyviä hevosia talliinsa, ellei siellä ole menestyjiä jo valmiina. Otsikoissa on oltava mieluusti koko ajan, mikä tarkoittaa pärjäämistä valtakunnallisella tasolla.

    ”Jos hevoset ovat puoli vuotta kipeinä eivätkä voi kilpailla, kukaan ei tarjoa hevosta treeniin. Viime kesänä tuntui jo, että tallinpito loppuu, kun mistään ei tarjottu hevosia. Syksyllä tilanne parani.”

    Lindsberg on pärjännyt valmentajana hyvin. Syksyllä 2007 alkanut ura itsenäisenä valmentajana toi lokakuun alkuun mennessä 269 starttia ja 63 voittoa, eli voittoprosentti on komeasti 23. Rahaa hänen valmennettavansa ovat juosseet omistajilleen lähes 335 000 euroa.

    ”Tavoitteeni on tulla koko ajan paremmaksi valmentajaksi ja saada hevoset kulkemaan. Joku suurkilpailu olisi tietysti hienoa voittaa. Omistajia kohtaan pyrin olemaan realistinen ja sanomaan suoraan, jos heidän hevosensa ei ole mielestäni riittävän hyvä. Sellaisen pitäminen on ajan hukkaa niin minulle kuin heillekin.”