Finlaysonin valot syttyivät uudelleen

Suomalainen tekstiili- ja vaatetusteollisuus joutui globalisaation puristuksiin jo varhain, 1980-luvulta lähtien. Vielä 1970-luvulla tekstiiliteollisuus oli valtava työllistäjä: alalla työskenteli enimmillään 70 000 työntekijää. Nykyään tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa on alle 10 000 työpaikkaa.

Samaan aikaan kun kotimaiset metsäyhtiöt 1980-luvun lopulta lähtien alkoivat fuusioitua isommiksi yksiköiksi, tekstiiliteollisuudessa elettiin jo rajun rakennemuutoksen aikaa.

Monen muun tekstiilitehtaan tavoin joutui Finlaysonin puuvillatehdas Tampereen keskustassa lopettamaan tuotantonsa vuonna 1990.

Isku oli kova, sillä Finlayson oli aikanaan ollut kuin valtio. Puuvillatehdasta varmempaa työpaikkaa ei voitu kuvitella. 1870-luvulla peräti neljäsosa Suomen teollisuustyöntekijöistä kävi Finlaysonilla töissä.

Finlayson oli valaistuksen edelläkävijä: Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot syttyivät Finlaysonin kutomasalissa vuonna 1882. Tuota ihmettä kerrotaan koko kaupungin tulleen hämmästelemään.

Tekstiilien valmistus loppui Tammerkosken äärellä laman kynnyksellä, mutta nyt valot palavat vanhojen tehdashallien uusille työntekijöille. Puuvillatehtaan tiloissa on elokuvateattereita, toimistoja, ravintoloita, museoita, Aamulehden toimitus ja kauppakeskus. Finlaysonin tehdasalueella käy nyt enemmän ihmisiä töissä kuin puuvillatehtaan aikana konsanaan.

Samaan tapaan tekstiiliteollisuuden vanhoja tehdasrakennuksia on otettu käyttöön muillakin paikkakunnilla, esimerkiksi Porissa ja Vaasassa.

Kun Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Järventie tuli alalle vuonna 1975, kävivät koneet kuumina. Suomi oli tuolloin edullisen työvoiman maa, jossa ruotsalaistenkin tekstiili- ja vaateyritysten kannatti teettää tuotteitaan.

”Silloin ei ollut näkyvissä, että tämä autuus voisi joskus loppua”, Järventie pohtii.

1980-luvulle tultaessa muutospaineet alkoivat kasvaa. Puhuttiin kustannustehokkuudesta, rationalisoinnista, ulkomaisesta alihankinnasta, sijoitetun pääoman tuotosta, Järventie luettelee.

Koneet korvasivat työntekijöitä koko ajan enemmän. Globalisaatio kolkutteli nurkissa.

Luovuttiin siitä perinteisestä ajattelutavasta, että kaikki työvaiheet raakapuuvillan kehräämisestä ja kutomisesta lähtien pitäisi tehdä itse. Suomalaisyritykset alkoivat ostaa ulkomailta valmiita raakakankaita, joita värjättiin ja viimeisteltiin.

Tässä rationalisoinnissa oli kuitenkin yksi jarru.

”Tekstiiliteollisuus kävi paljon kahdenvälistä kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Tässä bilateraalisessa kaupassa oli sellainen ehto, että Neuvostoliittoon vietävillä tuotteilla piti olla tietty kotimaisuusaste. Pelkkä työn osuus ei riit-

tänyt, vaan tuotteisiin piti käyttää Suomessa kudottuja kankaita tai neuloksia”, Järventie kertoo.

Neuvostoliiton kauppa oli tuottoisaa suomalaisille tekstiiliyrityksille. Tuotteista saatiin hyvät hinnat.

Idänkauppa sai tekstiiliyritysten kassat kilisemään niin kauan kuin sitä jatkui. Kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomen erityisasema kaupankäynnissä loppui, isku oli valtava monelle idänkaup-

paan satsanneelle yritykselle.

Alan kilpailu on maailmanlaajuisesti rajua, joten uusia markkinoita oli vaikeaa löytää nopeasti. Moni yritys joutui ahdinkoon. Tehtaat hiljenivät, työpaikat hävisivät.

Esimerkiksi Tampereella suljettiin Finlaysonin ja Tampellan valtavat tuotantolaitokset. Tehtaiden alasajot otettiin tosiasiana vastaan.

Kun nyt metsäteollisuus on ilmoittanut tehtaiden sulkemisista, on puhuttu paljon siitä, että tehtaita ei saa lopettaa tai ne täytyy myydä. Tällaista keskustelua ei käyty tekstiilitehtaiden kohtalosta.

”Ehkä ihmiset olivat arempia, eikä silloin ollut yt-menettelyä. Myös ammattiyhdistysliike on aktivoitunut merkittävästi niistä ajoista”, Järventie pohtii.

Järventie muistuttaa, että Suomessa on yrittämisen vapaus. On oikeus aloittaa yritystoiminta, ja on oikeus myös lopettaa se.

”Nykyään omistajat asettavat erilaiset vaatimukset sijoittamalleen pääomalle kuin ennen. Patruunat olivat kuin tehtaiden isiä, heidän otteensa ei ollut pelkästään liiketaloudellinen.”

Tampere selvisi tekstiiliteollisuuden rakennemuutoksesta ison kokonsa avulla – korvaavia työpaikkoja oli tarjolla. Palveluyritykset ja teknologiateollisuus olivat kasvussa. Pienemmillä paikkakunnilla vaikeudet ovat olleet paljon suurempia.

Yleisen rationalisoinnin ja Neuvostoliiton hajoamisen lisäksi Järventie listaa tekstiiliteollisuuden kolmanneksi kohtalonkysymykseksi Suomen EU-jäsenyyden.

”Kansainvälinen työnjako on kehittynyt niin, että hyvinvointivaltiot luopuvat sellaisista tehtävistä, joihin ei tarvita paljon koulutusta ja joita voidaan tehdä kehittyvis-

sä maissa. EU:n tulli- ja muiden päätösten myötä eurooppalainen tuotanto ei pysty kilpailemaan halvan työvoiman maiden kanssa.”

Järventien mukaan Suomessa ei saa edes puvun raaka-aineita sillä hinnalla, jolla voi ostaa muualta tuodun valmiin puvun. Tämän vuoksi monet suomalaiset tekstiili- ja vaateyritykset teettävät tuotteensa esimerkiksi Kiinassa. Silti ulkomaiset yritykset jylläävät nykyään Suomen tekstiili- ja vaatemarkkinoilla. Vain joka viides Suomessa myytävä tuote on kotimainen.

”Merkin tunnetuksi tekeminen on kallista. Siihen ei ole monellakaan varaa.”

Vielä vuonna 1987 Suomesta vietiin enemmän tekstiilejä kuin tänne tuotiin ulkomailta.

Nykyinen julkisten hankintojen kilpailutus on syönyt kotimaisten yritysten mahdollisuuksia. Suomalainen tuote ei voi kilpailla hinnalla.

”Armeija oli aikaisemmin iso asiakas, samoin kuin vaikkapa sai-

raalat, jotka tarvitsevat lakanoita, pyyhkeitä ja muita tekstiilejä.”

Nyt Järventie uskoo, että suomalainen tekstiiliteollisuus on selvillä vesillä. Nykyiset yritykset ovat käyneet läpi kovan koulun. Alalla tiedetään, että tekemällä samaa perustavaraa kuin muutkin ei voi mitenkään pärjätä vientimarkkinoilla. On pakko erikoistua.

Uusia mahdollisuuksia tähytään esimerkiksi Venäjällä kaupaksi käyvistä luksustuotteista, kuten untuvatakeista. Suureen kasvuun Järventie ei kuitenkaan näe mahdollisuuksia Suomessa, koska kotimarkkinat ovat pienet.

”On vaikea kuvitella, että teva-alalle perustettaisiin isoja työvoimavaltaisia tuotantolaitoksia. On aika haasteellista pysytellä nytkin hengissä.”

Lähteet: Työväenmuseo Werstas, Tampere. Arto Seppälä: Lanka läpi vuosisatojen. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n juhlajulkaisu.