Säädökset selviksi sekä tuottajille että hallinnolle
Palaan Heikki Peltolan kannanottoon, joka herätteli maanviljelijöitä täydentävien ehtojen sekavuuden ja tulkintojen reaalimaailmaan. Brysselin kirjeenvaihtaja Aimo Vainion artikkeli (MT 25.1.2016) toi lisää tietoja vallitsevasta tilanteesta. Kiitos siitä.
Täydentävien ehtojen toimeenpanosta ja valvonnasta näyttää olevan suurta epätietoisuutta sekä maanviljelijöiden että virkamiesten keskuudessa. Riittääkö kansallinen eläinsuojelulaki ja hyvät maatalouskäytännöt vai tarvitaanko lisää voimavaroja valvonnan tasoon ja määrään, mitä EU:n maatalouskomissaari edellyttää?
Tässä tilanteessa syyllisten hakeminen ei edistä kenenkään, ei ainakaan viljelijän etua ”jos jokaisessa tarkastuksessa on jotain huomautettavaa”, eikä viranomaisten etua ”sekavaa on, jos siltä näyttää”.
Asiat on saatava järjestykseen ja taattava työrauha sekä alkutuotannossa että hallinnossa.
Eviran ja maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten on tiedotettava asioista samalla tavalla. Jos tähän ei pystytä, niin nykyisen maa- ja metsätalousministerin tehtävä on selkeyttää tätä tiedotuskulttuuria. Sisältöjen on oltava yhteneväisiä ja johdonmukaisesti perusteltuja.
Nykyinen tilanne, jossa maanviljelijä on alisteinen nöyrä vallankäytön kohde, on hämmentävä. Epätietoisuus ja neuvottomuus on surkeaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Tässäkö on alkutuotannon voima ja todellisuus?
Eviran kokonaisvaltaiset ”kasvot” on pääjohtaja Matti Aholla, eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista vastaa johtaja Paula Kinnunen ja viestinnästä Varpu Seppälä. Heillä ei ole mitään syytä päästää suorittavia virkamiehiään laukomaan milloin mitäkin viestejä kentälle ”lillukanvarsista”.
On syytä ottaa vastuu oikeasta informaatiosta, joka on mietitty huolellisesti. Ylimitoitettujen ulostulojen sijasta Evirassa voitaisiin opetella tiimityötä, jonka tuloksena maanviljelijä saa harkittua tietoa. Se edistää koko maanviljelyksen etua.
Kuten Aimo Vainion artikkelissa mainittiin, hyvinvointiehtojen täydennysosien laiminlyönnistä voi saada hallinnollisen sanktion. Se voi merkitä taloudellisia menetyksiä.
Tämän tosiasian kanssa on elettävä, mutta tarkastusviranomaisten on hyvä muistaa vanha tuomarisääntö ” se, mikä ei ole kohtuus, ei ole oikeus”.
Vai onko niin, että EU:n ja Suomen maataloushallinnon synteesi on ”laki luetaan yhdeksällä tavalla ja aina se on oikein”? Siinä on tavallisen maanviljelijän luottamus koetuksella!
Eniten huolestuttaa kentällä toimivien tarkastajien vallankäytön legitimiteetti, onko sille oikeutusta?
Samoin hallintoviranomaisten käyttämä kollektiivinen rangaistusvalta (hallinnollinen sanktio), esimerkiksi siinä tapauksessa, kun tarkastusten ollessa kesken rikkeiden vuoksi kaikilta evätään tukien maksatus?
Ja vielä, onko virkamiehiä liikaa, kun heillä liikenee aikaa tehdä valituksia toinen toistensa virkamiespäätöksistä? Nämä ovat sellaisia piirteitä vallankäytössä, jotka esiintyvät totalitarismissa.
Sekä Suomen että Euroopan unionin rakenne perustuvat kansanvaltaan ja vallankäytön läpinäkyvyyteen.
P.S. Lähdenpä tästä täydentämään rottakirjanpitoani.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
