Onko heille sijaa?

Vastaanottokeskuksessa ei ole juuri tekemistä. Päivät kuluvat ruuanlaitossa ja opiskellen. 

Ruoveden entinen kotitalousoppilaitos toimii nyt pakolaisten vastaanottokeskuksena. Benaee ja Attar asuvat toimistohuoneessa, johon on tuotu sängyt. 

TEKSTI: Hanna Lensu

KUVAT: Jaakko Martikainen

Ruovedellä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa

” Useimmiten nuoret ja aktiiviset ihmiset joutuvat vainon kohteiksi. ”

Elämä irakilaisessa Kirkukin kaupungissa on vaarallista, kertoo Ruovedellä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa asuva Kamaran Arif Benaee. Hänelle ja hänen miehelleen Abdul Kareem Nadir Attarille elämä kävi siellä vuosi sitten hengenvaaralliseksi.

Heitä vaadittiin pysäyttämään auto, kun he palasivat illalla autollaan kotiin työpaikaltaan sairaalasta. Sen jälkeen autoa kohti alettiin ampua.

Benaee ei tiedä, kuka ampuja oli tai kenen asialla tämä oli.

”Lääkäreitä kidnapataan Irakissa, koska heistä voidaan vaatia lunnaita ja heitä tarvitaan hoitamaan haavoittuneita kapinallisia.”

Hyökkäys saattoi myös liittyä siihen, että Benaee toimi järjestössä, joka auttoi turvapaikkaa tarvitsevia tyttöjä. Irakissa sukulaiset saattavat uhata sellaisia nuoria tyttöjä, jotka ovat aloittaneet seurustelun perheen tahdon vastaisesti. Näitä kunniamurhia on tapahtunut myös Pohjoismaissa maahanmuuttajaperheissä.

Eräs järjestön suojiin hakeutunut tyttö jouduttiin viemään sairaalahoitoon. Joku hänen sukulaisistaan saattoi nähdä tuolloin tyttöä auttaneen Benaeen ja yritti ehkä kostaa. Tai sitten asialla olivat terroristit.

Benaee ja Attar eivät jääneet ottamaan asiasta selvää. Sen sijaan he ottivat yhteyttä ihmisiä salakuljettavaan henkilöön ja maksoivat tälle 40 000 dollarin (nykyisellä vaihtokurssilla noin 27 000 euron) hinnan pakomatkasta sellaiseen maahan, jossa he olisivat turvassa. Salakuljettajaan turvautuminen on heidän mukaansa ainoa tapa päästä pois Irakista.

Vaikka Benaee ja Attar pakenivat kotimaastaan salaa, he eivät pelkää puhua salakuljetuksesta. Vaikka Irakissa tiedettäisiinkin, kuka ihmissalakuljetuksia järjestää, ei siihen puututa.

Maassa on paljon suurempia ongelmia kuin salakuljetus. Lakeja ei ole, sääntöjä ei noudateta. Maassa vallitsevat viidakon lait: ihmisiä voidaan noin vain kidnapata tai tappaa. Kaoottisessa tilanteessa rikollisten ei tarvitse pelätä seuraamuksia, pariskunta sanoo.

He korostavat, etteivät he ole tulleet tavoittelemaan hyvinvointia. Heidän oli pakko paeta kotimaastaan hengenvaaran vuoksi.

”Meillä oli Irakissa hyvät työt. Se tuntuu pahalta, että jonkun lukutaidottoman ihmisen takia jouduimme lähtemään kotimaastamme”, Benaee sanoo.

Pakomatka Irakista Suomeen kesti pari viikkoa. Ensin pariskunta kuljetettiin autolla Turkkiin. Sieltä Eurooppaan pakolaiset salakuljetettiin rekoissa, jotka toivat tavaraa Euroopan maihin. Kahden rekanvaihdon jälkeen he saapuivat 26. tammikuuta Helsinkiin. Sen jälkeen salakuljettajat veivät heidät Imatralle, missä he ilmoittautuivat poliisille turvapaikanhakijoiksi.

Suomesta Benaee ja Attar eivät tienneet mitään. He olivat vain maksaneet pääsystä maahan, joka olisi turvallinen.

”Emme me ajatelleet, että Euroopan maat olisivat erilaisia”, he toteavat.

Monet suomalaiset kritisoivat sitä, miksi pakolaiset ovat valtaosin nuoria ihmisiä. Lääkäripariskuntaa kysymys ihmetyttää.

”Pakomatka on raskas ja vaarallinen. Sairaat ja vanhat ihmiset eivät sitä kestäisi”, he kertovat.

”Pakolaisia on matkan varrella paleltunut, pudonnut ja hukkunut. Nuoret ja aktiiviset ihmiset ovat myös niitä, jotka useimmiten joutuvat vainon kohteiksi.”

Salakuljettajan asiakkaaksi pääsy ei heidän mukaansa vaatinut mitään erityisiä suhteita, vaan asia hoitui rahalla. Matkan osto oli kuitenkin valtava riski, sillä mitään takeita salakuljettajan luotettavuudesta ei ollut. Matka olisi yhtä hyvin voinut päättyä kuolemaan.

Irakin tilanne on Attarin mukaan lohduton. Merkkejä maan rauhoittumisesta ei ole näkyvissä.

”Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta.”

Benaee kertoo, että hänellä on todella ikävä kotimaahan, mutta toistaiseksi paluu kotiin ei ole mahdollista.

Yhdysvaltojen johtama liittouma hyökkäsi Irakiin keväällä 2003. Maa miehitettiin muutaman kuukauden taisteluiden jälkeen. Diktaattori Saddam Hussein löytyi vuoden 2003 lopussa ja hänet teloitettiin vuonna 2006.

Vaikka varsinaiset sotatoimet ovat Irakissa päättyneet vuosia sitten, maassa tehdään jatkuvasti terrori-iskuja niin amerikkalaisia miehitysjoukkoja kuin siviilejäkin vastaan. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, kun amerikkalaiset jonain päivänä vetävät joukkonsa maasta.

Benaee ja Attar eivät syytä Yhdysvaltoja maansa tilanteesta.

”Saddamin Irak oli diktaattorivaltio. Oli hyvä, että se loppui. Nyt ongelmana ovat itsemurhaiskut ja räjähdykset”, Attar sanoo.

Benaeen mielestä irakilaisten asiat olisivat paremmin, jos päättäjät olisivat tunnollisia ja ajaisivat kansalaistensa asiaa.

Poliittinen sekaannus on suistanut Irakin monet etniset ryhmät keskinäiseen valtataisteluun. Esimerkiksi Kirkukissa asuu kurdeja, arabeja ja turkmeeneja. Benaee ja Attar ovat kurdeja ja puhuvat äidinkielenään kurdia.

Tammikuusta lähtien Benaee ja Attar ovat odottaneet päätöstä siitä, saavatko he jäädä Suomeen. Ensin he asuivat Joutsenon vastaanottokeskuksessa Etelä-Karjalassa.

Syksyllä, kun kaikki turvapaikkahakemukseen liittyvät haastattelut oli tehty, he saivat luvan muuttaa Ruoveden vastaanottokeskukseen Pirkanmaalle. Ruovedelle he halusivat, koska perheen esikoisen odotetaan syntyvän tammikuussa ja tulevat vanhemmat arvelivat, että Tampereen yliopistosairaala olisi hyvä paikka synnyttää.

Pariskunta toivoo hartaasti, että he saisivat jatkaa työtään lääkäreinä Suomessa. Attar aikoi erikoistua Irakissa lastenlääkäriksi ja Benaee synnytyslääkäriksi, mutta sota pilasi suunnitelmat. Yleislääkäreinä he ehtivät työskennellä Irakissa viiden vuoden ajan.

Suomessa lääkäriksi pätevöityminen edellyttää ulkomaalaiselta harjoittelujaksoa suomalaisessa sairaalassa, kirjallisten kokeiden läpäisyä ja tietysti kielitaitoa. Irakissa puhuttavien kielten lisäksi Attar ja Benaee osaavat englantia ja toistaiseksi jonkin verran suomea.

Suomen kieltä he alkoivat opiskella omatoimisesti heti tänne saavuttuaan.

”Olemme opiskelleet itse kahdeksan tuntia päivässä tätä suomen kielen kirjaa”, Attar näyttää. Suomen kielen kursseille he ovat päässeet vasta parin kuukauden ajaksi. Motivaatio kielen oppimiseen on heillä kova.

”Kun olemme saaneet tulla tänne tänne turvaan, haluamme palvella tätä yhteiskuntaa. Toivomme, että meistä maahanmuuttajista ei olisi haittaa vaan hyötyä”, Attar sanoo.

Benaee ja Attar joutuivat lähtemään kotikaupungistaan Kirkukista salaa. Heillä on suuri huoli läheisistään, jotka joutuvat edelleen elämään vaikeissa olosuhteissa.

He ovat pystyneet pitämään yhteyttä läheisiinsä puhelimitse. Sitä he eivät tiedä, onko läheisille koitunut vaikeuksia heidän maanpaostaan.

”Saattaa olla, että ongelmia on. He sanovat meille, ettei vaikeuksia ole, mutta eivät he siitä meille kertoisi”, Benaee sanoo.

Hän toteaa, että Suomen rauhallisissa oloissa on vaikeaa kuvailla, millaista elämä Irakissa oli.

”Kaikilla on pelko, kun lähtee aamulla kotoa, että tulenko enää elävänä illalla takaisin. En voinut lähteä yksin kauppaan ostoksille, koska se olisi ollut liian vaarallista. Liikuimme aina yhdessä. Ajattelimme, että jos jotakin tapahtuu, olemme ainakin yhdessä.”

Nyt 34-vuotias Attar ei joutunut Saddamin armeijaan sotilaaksi, koska hän oli sodan aikana opiskelija. Sen sijaan esimerkiksi hänen isänsä ja serkkunsa joutuivat sotaan.

Benaee toivoo, että he saisivat mahdollisuuden uuteen elämään.

”Tuntuu hyvältä, kun ihmiset tervehtivät ja hymyilevät. Täällä on turvallista ja inhimillistä. Olemme saaneet elämämme takaisin.”

” Kaikilla on pelko, kun lähtee aamulla kotoa, että tulenko enää elävänä illalla takaisin. ”